lauantai 16. syyskuuta 2017

Flunssaaa

On viikko mennyt sairastaessa. Yhden jäljen tein pennulle (siinä voi kävellä hitaasti eikä tarvitse puhua). Se oli varmaan 150 m pitkä ja siinä oli kaarroksia. Nameja oli paljon harvemmassa kuin aiemmin, enimmäkseen 3-6 askeleen välein. Alustan veikkaan olleen haastava, koska ruohikolla oli pahimmillaan 1-2 cm vettä eli tavallaan jälki oli ruohottuneessa jättilammikossa. Yhdessä kohtaa pentu pyöri ja etsi jälkeä, löysi sen uudelleen. Jäljen loppumisen jälkeen palkkasin sen taskustani. Pentu löysi jäljeltäpoistumisjälkeni ja olisi halunnut nuuskutella autolle sitä pitkin. Vedin sen pois ja sanoin, että riittää jo, ihan kiltisti. En tiedä, pilasinko hyvän jälkikoiran. Lystin löysi jälkitarkastuksessa 6 ruokapalaa.

Tänään oli omissa kisoissa sekä rotumestikset että piirinmestaruus, kahden jälkimmäisen radan tulos ratkaisi molemmat. Jätin ensimmäisen radan menemättä ja osallistuin vain näille kahdelle. Ekalla Lysti teki vitosen puomin alastulolta. Pientä lenkkiä tuli myös A:n jälkeen, kun koira piti saada hypyltä oikeaan putkensuuhun. Sain Lystin valsilla käännettyä. Muuten menikin ihan suunnitellusti. Happi loppui rykäisyn jälkeen.

Toinen rata oli varsin suoraviivainen hyppäri. Keppejä mietin eniten. Heti alkukaarrosten jälkeen oli 4 hypyn "suora", jonka jälkeen käännös putkeen. Jäin jälkeen, Lysti vilkaisi ja oikaisi jo 3. hypyn jälkeen putkeen. Se oli hylkäys sitten. Hölkötin siitä suoraan maaliin ja lähdin kotiin jatkamaan lepäämistä.

Ei kommentteja: