perjantai 30. elokuuta 2019

Kuvia SM-kisoista

Ihana Essi ikuisti Gibliä sunnuntaina.






keskiviikko 28. elokuuta 2019

Ti agility, tämän päivän toko

On kesäiset lämpötilat. +24 iltamyöhään.

Maanantaina jumppasin koiria. Giblillä teetin kääntymisiä kahden siivekkeen ympäri. Lystillä teetin samoja.

Eilen kävin agilitykentällä. Koska oli lämmintä, treenasin Giblin vain lyhyesti. Teetin puomin x 2, A:n x 2, kepit x 2. Tsekkasin slalomin ja pituudelta jyrkät käännökset.

Tänään oli tokotreenit. Paikkamakuussa Giblin toinen kyynärä nousi välillä ja lopuksi vinkui, kun palasin luo. Se ennakoisi nousemista. Ole tarkkana, kun palkkaat maassa olemisesta!

Varsinaisen yksilötreeniin otin kapulan suussa pitämisen. Sehän on pitänyt opettaa uudelleen, koska olen opettanut ihan noudon saalisvietin avulla ja tässä kapulaa vain pidetään. Nyt Gibli otti kapulan suuhun, mutta mälväsi - toisin kuin kotona iltaruuan parissa. Treeniä lisää vaan. Palkka, kun nätti ote. Myöhemmin kentän laidalla sain ihan hyviä toistoja.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Giblin kanssa SM-kisoissa

Etukäteen ajattelin, että tämän vuoden SM-kisat jää väliin, koska Lysti on eläkkellä, mutta niin tuo pikkuinen ponkaisi kolmosiin ja joukkueeseen.

Lähdin aamulla aikaisin ja olin puoli 9 kisapaikalla. Se oli sama Myyrmäki kuin vuosi sitten. 

Etukäteen huolestutti koirien kaatuilu alustalla, minkä näki live streamista ja valitettavasti perilläkin. Vuosi sitten kenttä ei ollut liukas. Mietin, mikä oikeus minulla on altistaa koirani kaatumiselle ja mahdolliselle loukkaantumiselle. Toisaalta mietin, että sattuuhan niitä kaatumisia ilman jälkiseuraamuksia eikä SM-joukkueesta sen pelon takia voinut jäädä pois ja yksilökisoistahan sitä vasta hirveää olisi jäädäkin pois, jos olisi saanut tulokset kerättyä kasaan. Sellaista juupas-eipäs-taistelua kävin päässäni miettien koirien ja eläinten oikeuksia ja koirien altistamista pelkästään harrastuksen vuoksi. Voi, kunpa tuollaiset isot kisat olisivat aina soralla tai hiekalla tai varmalla keinonurmella, niin ei tarvitsisi tuollaista miettiä. Poisjäämisen kynnys on liian iso.

Onneksi aamupäivän myötä lipeämisiä sattui yhä harvemmin, ilmeisesti kosteus haihtui, ja näin muutaman belginkin kulkevan lipsumatta. Olen teoretisoinut, että belgeillä painopiste on korkeammalla kuin esim. bordercollieilla ja siksi belgialaiset kärsivät liukkaista alustoista enemmän. 

Päätin ohjata Gibliä kaarteita varoen ja muutenkin varovaisesti, jos se mitään auttaisi. Lisäksi lämppäsin ja venyttelin sen kroppaa aktiivisin lihasharjoituksin ennen suoritusta. Ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin ennen yksilökisoja. Suuta vähän kuivi, mutta sekin korjaantui juomalla.

Rata oli ruotsalaisen Jocken käsialaa. Se oli virtaava ja mahdollisti erilaisia ohjauksia. 

Jätin Giblin lähtöön, missä se odotti kiltisti. Kutsuin hypyltä suoraan putkeen ja siitä hypylle, jonka jälkeen tein persjätön ja Gibli sai hyppiä kaarroksen kolme hyppyä. Sitten valssi, ja muutama hyppy, takana leikkaaminen, ja hypyn ja muurin kautta siivekkeen ympäri kierrätys. Hyppy, putkeen ja kiire persjättöön, pituudelle ja kepeille, jotta pääsin ohjaamaan kepeille sisäpuolelta, mikä on Giblille varmempi. Eka kerralla Gibli meni oikeaan väliin, mutta tuli pois. Toisella kertaa se lopetti kepit ennen viimeistä väliä. Yritin saada ottamaan sen yhden keppivälin, en onnistunut. Takaisin alkuun ja koko satsi uudelleen, nyt onnistui. Sitten kaksi putkea peräkkäin, okseri, pitkittäinen hyppy viskileikkauksella ja maaliin. Laskeskelin, että mennään 15 virhepisteen ja hylkäyksen rajamailla, mutta virallisesti saatiinkin 5 virhepistettä ja yliaikaa. No tulos kuitenkin. Joukkueestamme kaksi teki tuloksen, joten päivä oli siinä, mikä passasi hyvin. :D Käytiin yhteisjäähdyttelyllä, ajoin kotiin ja otin päiväunet. - Videolla Giblin tassut sutivat mutkassa kerran.

Kisakaveri

Lystin tassu tuntuu toipuvan.

Tässä on video. (Toivottavasti näkyy.) Kiitos Iida!

torstai 22. elokuuta 2019

Tsekkausta

Kävin Giblin kanssa kentällä. Tsekkasin kepit x 3 ja puomin ylösmenon ja alasmenon x 2. Pyöritin siivekkeen ympäri kerran molempiin suuntiin. Siinäpä sitä. Ja treeni olikin antoisa: En arvannut riskeerata enempää, kun nytkin koira puri narupallosta ohi (sellainen joustokahva voi olla vaarallinen, kun pallo pomppii minne sattuu ja koira yrittää siihen osua) ja suora pikkurillini osui lelua ravistavaa koiraa otsaan ja kävi pois sijoiltaan.

Lystin etutassu aukesi pahasti, siis niitä allergiajuttuja. Tein Fimealle haittavaikutusilmoituksen (tehon puutteen epäily) siitä uudemmasta siklosporiinista. Ei hymyilyttäisi, jos olisi munuaissiirrännäinen, kun ei ole kiva nytkään.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Tokoa ja agilitya

Maanantaina tokoiltiin, tiistaina tokoiltiin ja harjoittelimme agilitya ja tänään tokoiltiin. 

Lystiltä aukeni takatassu pahasti. Se on paketissa. Tänään sain saman lääketehtaan siklosporiinia, mikä on Lystille aiemmin auttanut.

Agilityssa treenasin Giblin kanssa suuntakäskyjä, takaakiertoa ja etenemistä. Kepit teetin kahdesti.

Tokossa on hiottu seuraamista ja palkasta luopumista. Kaukokäskyissä hiotaan tekniikkaa lähietäisyydeltä. Paikkamakuussa Gibli tänään vinkui ryhmätreenissä, yksin ja Lystin kanssa treenatessa on ollut hiljaa. Noudossa se piti kapulaa vähän aikaa mälväämättä. Tänään tehtiin ruutu (toista kertaa Giblin elämässä), palkkana oli ruokaa. Kokeiltiin myös kierto ja hyppy, kuten ne nykyään tehdään. Ne sujuivatkin ekalla hyvin.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

SM-treeni

Perjantaina kävelimme metsälenkillä, lauantaina oleilimme pidempään metsässä, tänään poimittiin marjoja ja illemmalla pidettiin maksijoukkueen kesken SM-treenit. 

Ratana oli tulevan ruotsalaistuomarin hyppäri. Minun oli vaikea omaksua se ja unohdinkin ekalla kierroksella. Siinä oli tekemistä koko ajan, paljon pitkittäisiä hyppyjä, takaakiertoja, ansaesteitä ja pitkiä välimatkoja. 

Toinen hyppy oli takaakierto, niin kolmaskin, minkä jälkeen persjättö ja 180 asteen kääntö putken edessä. Kohta putken jälkeen oli toisen putken edessä takaakierto, ja hyppyjen kautta lähetys kauemmas, mistä putkea takaisin. Sieltä vähän vapaampaa juoksemista takaakiertoon ennen keppejä, tein persjätön ennen takaakiertoa, vähän kuin japanilaisen. Pujottelun jälkeen pitkittäinen hyppy, jolle pakkovalssi, siitä putkeen, ja 2 peräkkäistä persejätön paikkaa, ja taas pitkittäinen hyppy ennen putkensuuta, minkä ohi kuitenkin 2 viimeisintä hyppyä, joista ekalle takaakierto.

Gibli tuli ohjaukseen kuuliaisesti, selvitti pitkittäiset hypyt ja takaakierrot ja kesti persjätöt, vaikka minun kontakti siihen oli ties missä. Ei olla 60-senttisiä rimoja juuri hypitty, mutta ei ne olleet ongelma. Etukäteen hankalimmat kohdat selvitettiin hyvin. Se pujotteli hyvin loppuun saakka. Unohdin siis radan ekalla kerralla kohta keppien jälkeen. Toisella kierroksella korjailtiin ohjauksia, siinä tuli virheitä enemmän, mm. väärään putkeen karkaaminen, kun en ollut niin tarkka. Oikein tyytyväinen olin Gibliin joka tapauksessa.

Treeniä ennen ja sen jälkeen käytiin monen koiran yhteislenkillä. Gibli käyttäytyi välinpitämättömän ystävällisesti.

torstai 15. elokuuta 2019

Agility

Kävin Giblin kanssa agilitykentällä. Ohjelma:
  • 2 x hyvävauhtiset kepit, leikkasin takana
  • Puomi x 4, keinu x 1 ja A x 4
  • Suuntien harjoittelua
Lystin tassun iho on umpeutunut. Se oli matkassa myös.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Tokoa

Olin Giblin kanssa tokon ryhmätreeneissä. Lysti potee maanantaina auennutta tassuaan. Sen siklosporiini vaihtui toisen valmistajan tuotteeseen viikonloppuna. Ensimmäisen valmistajan siklosporiini on Suomesta loppu. Toivon, ettei valmistajan vaihto ole syy tassun aukeamiseen.

Noh, Giblin treeneissä mentiin alokasluokka läpi. Meille se oli katsaus, missä mennään. Saatiin hyviä vinkkejä:
  • Seuraaminen: Hyvä paikka, ei jätätä. Ilman ruokaa kädessäni ääntelee enemmän. Käännökset ok.
    • Lisää treeniä ilman kädessä olevaa palkkaa, mutta niin, ettei odotusarvo kasva liikaa - koira ääntele.
    • Eri tempoja lisää (oma huomio, ääntelee herkästi etenkin hitaassa osuudessa).
  • Maahanmeno: Lisää tarjoamistreenejä ja rentoutta/nopeutta maahanmenoon.
  • Luoksetulo: Tuli suoraan, mutta palkkaa kytäten jäi noin 30 cm päähän. Uusinnalla parempi. 
    • Oma huomio: treenaa oikeaa paikkaa.
  • Kaukokäskyt: Istumaannousu hidas ja vaillinainen.
    • Uudella tekniikalla kaukot. Hyödynnä kurrejumppa! Maahanmenoon nopea vienti.
    • Kokeilussa Gibli oli ihan hiljaa.
    • Hiljalleen etäisyyden lisäys 2 metriin.
  • Kapulan pito: Voi hirvitys! Hain kapulan lopuksi autosta. Gibli oli iloinen, kun vihdoin sai ruuan lisäksi oikeaa purtavaa. Se kävi kuin nälkäinen hai kapulan kimppuun ja taisteli siitä riemuissaan. Repesin nauramaan. Kun irrotin, se juoksi voitonriemuisena ympäri kenttää kapula suussaan häntä pystyssä. 
    • Opeta pito vähemmän palkkaavalla esineellä. Voit hyödyntää käsikosketusta. Siitä sitten hiljalleen eteenpäin.
  • Paikkamakuut tehtiin lopuksi. Palkkasin jättäessäni, kun oli hiljaa. Gibli pysyi hienosti paikoillaan, oli hiljaa ja piti minuun kontaktin koko ajan. Palatessani kävelin ohi ja palkkasin palattuani. Kun pysähdyin sivulle, kuului iu
    • Oma huomio: lisää Lysti-treenejä.
  • VIRE
    • Voit kokeilla lelupalkkaa ennen treeniä, jospa se purkaisi koiraa?
    • Vihdoin se lepo-käsky treeniin!

tiistai 13. elokuuta 2019

Agilitytreenit

Oli tarkoitus kisata tänään, mutta ajatus ei tuntunut enää hyvältä. 

Haluan treenata Gibliä valmiimmaksi ennen lisäkisaamista. Video sunnuntailta paljasti, että olin monesti todella myöhässä ja takaakiertojen jälkeen koiran edessä, jolloin se joutui jarruttamaan ilmassa. Tahdon paremman tuntuman Giblin etenemiseen ja osaamistasoon ja sitä kautta luottamusta ohjaamiseen & omaan irtoamiseeni, jotta en olisi ainakaan edessä. Sitä kautta tulee myös rentous, selkeys ja nopeus. On myös paljon ohjauksia, joita en ole Giblille edes vielä opettanut ja joita olen kisatilanteissa arponut, uskallanko kokeilla. Tuntuu sellainen pohdinta epäreilulta koiraa kohtaan eikä itsellänikään ole hyvä olo ennen rataa. Kontaktitkin ovat vähän kesken ja keppiongelmaa vasta ratkottiin. Niinpä peruin kisat ja menin kentälle. 
  • Tehtiin aluksi Alenin rata 2-3 osassa. Gibli taipui paremmin, kun annoin käännösvihjeet ajoissa. Yritin myös ohjata takaakiertoihin kauempaa. Pakkovalssi todella sujuu "väärällä" kädellä. Siivekkeen ympäri pyörittäminen onnistui myös, samoin viime sunnuntain pitkä vienti kepeille ansahypyn ohi.
  • Se jätti ekalla kerralla kepeistä viimeisen välin pujottelematta, sitten pujotteli hyvin.
  • Otin A:n x 4, lelun kanssa ja ilman. Tässä on säätämistä yhä. En vaan raski treenata toistoja tarpeeksi.
  • Harjoiteltiin suuntakäskyjä. Ajattelen ottaa ne repertuaariin, jotta Giblillä olisi parempi informaatio radalla.
Gibli on oikeasti fiksu. Tässä kerran mentiin rantaan uimaan. Gibli nosti vedestä auton kuramaton (sinänsä yök, että joku sellaisia järveen viskelee). Se toi maton rantaan ja kävi sen päälle seisomaan kuten kosketusalustalle ja odotti palkkaa.

Lysti huilaa pari päivää eilisen käsittelyn jäljiltä. Osteopaatti varoitti, että lapa voi ärtyä käsittelystä.

maanantai 12. elokuuta 2019

Lysti osteopaatilla

Vein nyt Lystinkin osteopaatille. Oli hyvä käynti. Harmi, että ukkosti just silloin ja Lystiä pelotti. Onneksi se pystyi välillä rentoutumaankin. SI-seudussa oli kireyttä, jonka hän sai hyvin mobilisoitua. Pahin kireys oli vasemman lavan, olan & kyljen alueella, sopi olemaan vanhan lavanaluslihaksen vamma. Se liukastuminen Lahdessa vuosia sitten kävi tuohon kohtaan ja viime kesänä fysioterapeutti löysi samasta kohtaa kireyttä. Tuolla selittyy "vähän köpön oloinen kävely". Nyt aluetta ei saatu ihan kokonaan auki. Sain rentoutus- ja venyttelyohjeet kotiin. Uusi käynti 2 kk kuluttua.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Alen Marekovicin koulutus

Meillä oli jälleen kunnia saada hänet meille kouluttamaan.

Rata mentiin ensin valssipainotteisesti ohjaten, sitten persjättövaltaisesti eri linjoja pitkin. Kiva systeemi. Ensimmäinen ohjaustyyli oli sellainen, jolla olisin itse enimmäkseen ohjannut. Nyt pääsi vertailemaan vaihtoehtoja.
  • Slalomin tapainen kuvio sujui hyvin molemmilta puolilta.
  • Kepit Gibli pujotteli loppuun, mutta haastavia sisäänmenoja jouduttiin hiomaan jkv, erityisesti ulkokautta olkapääohjaustani. Jos kajautat kehut toisen kepin kohdalla, saat Giblin kääntymään pois. Tämän virheen tein monta kertaa.
  • Älä mene liian lähelle takaakiertohyppyihin - Gibli osaa kyllä!
  • Pakkovalssi sujui myös myötäisellä kädellä, eka kokeilu tuotti ajatuksen käyttää ohjausta jatkossakin.
  • Ansaputken edessä Gibli kääntyi hyvin.

perjantai 9. elokuuta 2019

Ja lisää tokoa

Yritän nyt ehdollistaa Giblin siihen, että tokossa ollaan rauhallisempia ja hiljaa. Otin taas Lystin malliksi. Gibli pysyi hiljaa. Palkkasin ruualla.
  • Paikkamakuu sujui hyvin. Molemmat olivat hiljaa ja ihan paikoillaan, vaikka menin piiloonkin kahteen otteeseen.
  • Gibliä seuruutin eri nopeuksissa ja teetin saksalaisia käännöksiä. Luoksetulo oli hyvä. Jäävistä seisominen edistyi eniten. Nyt Gibli pysyy paikoillaan, käsiavun tarvitsee jäädäkseen, muuten tarjoaa herkästi makuuta. Kaukokäskyissä pääsen metrin päähän, muuten Gib ei nouse istumaan kunnolla. Kapulan pureskelu (...) sujui hyvin. 
  • Lysti treenasi oikealla puolella seuraamista. Teetin myös luoksetulon pysäytyksineen ja jkv jumppaa.
(c) PM

torstai 8. elokuuta 2019

Lisää tokoa

Pakkasin luotettavan Lystin Giblin seuraksi toko-treeniin.

Karistin treeniliivistä lelupalkat pois. Vein molemmat nurmikentälle paikkamakuuseen. Molemmat olivat paikoillaan ja hiljaa. Kesto noin 2 min, olin koiriin päin. Myöhemmin kiertelin niiden välissä. Ei haitannut kumpaakaan.

Seuruutin Gibliä. Harjoitin jääviä, seisoma-asento edistyy. Gibli hoksasi heti maihinmenon tarjoamisen. Kun nopeutin palkkausta, alkoi kuulua "iu". Luoksetulo hyvä.

Sitten ajoin agilityhallille. Gibli pujotteli kepit kahdesti, virheettömästi ja rennon nopsaan. Palkkasin niistä. Pyöritin siivekkeen ympäri kahdesti per puoli. Sitten käytiin kävelyllä ja ajettiin kotiin kaupan kautta.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Toko

Ohjattu ryhmätreeni Giblin kanssa. Treenit oli agilitykentällä ja koira aivan vääränlaisessa mielentilassa. Asiaa ei edesauttanut agilityn treeniliivi, jonka taskussa oli kaksi narupalloa, joiden saamista Giblikki innolla odotti. Se vinkui, kiljui ja hinkui.
  • Ensin oli paikkamakuu. Aiemmin koira ei ole pysynyt aloillaan, kun olen pitänyt sen hihnassa.  Mutta arvelin sen pysyvän, jos on irti. Oltiin rivistä kauempana ja laskin itse hihnasta irti. Gibli pysyi hyvin paikoillaan, mutta piippasi. Se piti tiiviin kontaktin minuun koko ajan. Kävin palkkaamassa ruualla sinä hetkenä, kun oli hiljaa. Ihan lopuksi palkkasin narupallolla, minkä järkevyyttä ehdin hetken miettiä etukäteen. Keskustelu koutsin kanssa.
    • Gibli vinkui sen verran hiljaa, että olin ainut, joka kuuli sen paikkamakuun aikana. Vierelle palattua muutkin kuulivat. Itse paikkamakuussa koira sinänsä on levollinen eikä näytä jousilla olevalta, innosta tärisevältä tms. Mutta ääntelee. Jatkossa palaa luo, mutta et palkkaakaan, vaan jatka matkaa, jottei odotusarvo ole aina palkka?
    • Jätä narupallopalkka toistaiseksi pois.
    • Ruokapalkka eteen tai taakse?
    • Niin pitkä paikkamakuu, että kyllästyy odottamasta palkkaa ja lakkaa vinkumasta?
    • Yhteistreeni maltillisen Lystin kanssa?
  • Eka kerran ruutu narupallopalkalla. Hyvin koira löysi ruutuun. Mitenkähän tässäkin olisi ruokapalkka vinkunan estämiseksi?
  • Seuraaminen on edistynyt. Koira äännähteli, mutta sinänsä seuruu näyttää rennolta ja hyvältä. Voin alkaa häivyttää ruokapalkan kädestäni. Ota palkka taskusta jatkossa.
  • Seuraamisesta maahanmeno on jännittynyt - liittyy vireeseen ja ylhäältä tulevan palkan odottamiseen. Välillä Gibli kävi nollaamassa itsensä kiertämällä meidän ympärillä. Kokeiltiin maihinmenoa eri paikoista ja koiran itsen tarjoamana, näissä tuli rentoja maihinmenoja, kunnes se alkoi tarjota kontaktiesteitä. Jatka tätä tarjoamistreeniä ja siitä hiljalleen liu'u sivulle. 
  • Seuraamisesta istuminen ok.
  • Mietittiin virettä:
    • Narupallo kokonaan pois tokotreenistä?
    • Koiran purkaminen ennen treeniä saalistreenillä ja rauhalla?
Ensi kerraksi mieti 6-viikkoissuunnitelma. Eiköhän se rakennu vireestä ja alokasluokan liikkeistä.

(c) PM

tiistai 6. elokuuta 2019

Pienet agilityt

Töiden jälkeen kävin Giblin kanssa kentällä. Teemana oli lyhyt treeni: pujottelu ja siivekkeen ympäri kiertäminen. Venyttelin kyljet ja kaulan ennen harjoitusta.

Laitoin keppien jälkeen palkan, ajatuksena saada Gibli pujottelemaan hyvin loppuun. Sillä sain sen hyytymään täydellisesti. Se alkoi keppien puolivälissä hidastua, päätyi hitaaseen kävelyvauhtiin ja noin kuudella epäröivällä askeleella per keppi jotenkin kiemurteli toiseksi viimeiseen väliin, kunnes karkasi palkalle. Toinen kokeilu tuotti samaa. Tämän jälkeen älysin laittaa palkan pois näkyvistä. Kolmannella kerralla hetsasin kepeille ja pidin palkan kädessäni. Katsoin, kuinka rentoutunut koirani sukkelasti pujotteli kuten kuuluu, loppuun saakka. Tein saman toisen kerran, mikä onnistui yhtä hyvin. Kehuin vuolaasti ja siirryin seuraavaan harjoitukseen.

Nyt kierrätin siivekkeen ympäri, siis ihan hyppynä, ja palkkasin itsenäisestä suorittamisesta. 

Sitten lähdettiin ulkoilemaan metsään ja rannalle. Oli kiva katsoa koirien rentoutumista.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Agilitya ja tokoa

Kävin Giblin kanssa aamulla agilitykentällä:
  • Heti aluksi kylkien venytykset
  • Lyhyttä ratapätkää etälelun kanssa. Siinä oli pitkittäinen hyppy, jolle kokeilin takaakierto-päällejuoksua ja takaakierto-persjättöä. Etenkin tämä jälkimmäinen sujui hyvin. Takana oli putkiansa, mutta se ei haitannut.
  • Kepeillä Gibli olisi jälleen jättänyt viimeisen välin tekemättä. Tästä on nyt tullut oikea ongelma. Tätä sitten ratkoin eri konstein. Liian lähellä ollut palkkio vain hidasti ja teetti virheitä lisää. Tämän sain purettua.
  • A mentiin noin 4 x.
  • Siivekkeen ympäripyöritys niin, että itse etenen. Tähän lisätreeniä.

Myöhemmin ennen metsälenkkiä tokoilin molempien kanssa. Pitäisi taas kiinnittää huomiota Giblin vireeseen, herkästi vinkaisee se. Kuvat (c) PM, vaikka alareuna väittää toisin.

Siinä se motivaation kohde näkyy.


Liikkeestä istuminen



Luoksetulosta maihinmeno

perjantai 2. elokuuta 2019

Vähän agilitya

Vein Giblin kokeilemaan agilitya. Teetin hyppytekniikan kokoavan alastuloharjoituksen mediväleillä ja toisena pyöritin siivekkeen ympäri, mistä "törrötti" 4 rimaa. Kotona teetin aktiiviset kylki- ja kaulavenytykset.