perjantai 28. helmikuuta 2020

Tiistain ja tämän päivän treenit

Agilityssa tehtiin Giblin kanssa tiistaina ylempää ja tänään alempaa kuviota. 


Tiistaina hioin eniten kohtaa 6, joka onnistui hyvin rytmittämällä. Kepit Gibli meni hienosti. 9-10 toimi parhaiten valssilla, jos ehdin väliin. Takana leikkaamalla (ja myöhässä ollen) koira käännähti 9:n jälkeen väärään suuntaan.

Tänään halusin testata 4:lle takaakierron/siivekkeen ympäri kierrätyksen ulkopuolelta ohjaten, onnistui. Putki-puomi-erottelu toimi erehtymättä. Kepit sujui hienosti. Varmistin takana leikkaamiset molemmin puolin. Onnistuvat, kun maltoin odottaa tiistain lailla, että Gibli ehti 3. väliin.

Molempina päivinä tottistelin myös.

Olemme ulkoilleet paljon. Tänään uskaltauduin jäälle, kun metsään mennessä joku mies kertoi kairanneensa useammasta kohtaa - teräsjäätä on 15 cm. Lysti pelkäsi ja luikki mahdollisuuksien mukaan maita pitkin. Minä taasen menin hyvin rantoja pitkin ja pelkäsin, ettei Gibli liukastele. Ei liukastellut, rannan vieressä oli vähän lunta karhentamassa. Ei oltu pitkään Lystin arkomisen vuoksi.

Niin ja Poika tuli jälleen kotiin. Gibli voitti v. 2019 seuran maksikoirien agilitypystin. Sama palkinto on ollut meillä ennenkin Lystin voittamana, mm. viime vuonna. Gibli oli myös Vuoden nousija. Ihana pieni Tomba!

Lopetin gabapentiinin antamisen Lystille. Sen ylähuulet turposivat, kuonoa kutitti kovasti ja kirsusta lähti nahka. Gabapentiinin sivuvaikutuksina lukee 1/10 (ihmisille) mm. kasvoturvotus, kutina ja ihottuma. Hyvää on se, että huomannut mitään vaikutuksia. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Aamutreenit

Herättyäni join kahvit ja vedin kipulääkkeet (ne oikeasti auttaa, koska ilman lääkitystä polttaa niskaan koko ajan). Gibli sai 5 nappulaa ja sitten lähdettiin hallille. Jätin Lystin kotiin, koska myöhemmin mennään metsään.

Hallilla olikin aikamoinen kuhina, mutta ihan hyvään saumaan sain tehtyä treenikaverin kanssa radan.

Eka este oli okseri, jota tulee liian harvoin treenattua. 2-4:ssä ei ollut ongelmaa, ja kokeilin myös valssia 3:n jälkeen toiseen putkenpäähän. Onnistui sekin. 

Kepeille lähetys onnistui joka kerta. Eka kerralla menin keppien vasenta puolta, minkä jälkeen myöhästyin 8. hypyltä. Kokeilin kepeillä puolenvaihtoa takana leikaten. Se onnistuu, kun odotan, että Gibli on 3. kepin kohdalla, muuten lähti liikkeeni mukaan. Välistävedot 7-8 ok. 

10:lle oli tehtävä takaakierrolla vastakäännös, muuten reitti ajautui S:n malliseksi ennen rengasta. En ole vastakäännöksiä ennen Giblillä tehnytkään. Silti se sujui hyvin ja koira kääntyi tiukasti. Pimeä putkikulma löytyi hyvin.

Lopuksi vahvistelin kontakteja. Yksi A oli huono, jo ylösmeno siinä ja siinä, mutta alastulossa virhe pitkästä aikaa. Uusinnalla oli ok. 

Niin, vuoroa odotellessa tottistelin. Gibli oli hiljaa. Teetin seuruuta, jäävät, luoksetuloa. Alkaa tuntua siltä, että edistymme.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Agilitya ja tottista

Tiistaina käväisin hallilla, Giblin kanssa agilitya. Kunpa muistaisin mitä tein. Niin, siellä oli valmis rata, jota sovelsin.
  • Ihan aluksi teetin Giblille kokoamisjumppaa.
  • Putki-puomi-pujottelu-erottelu. Kaikki olivat vierekkäin. Lähetin putkesta jollekin. Kaikki meni oikein, joten en tehnyt tätä enempää.
  • Sitten harjoittelin "takaakiertoja japanilaisilla". Tässä olen itse tosi toispuolinen.
  • A:kin tuli kerrattua.
  • Takaakierron Gibli lukee varsin kaukaa, täytyy varoa, etten vahvista liikaa.
Olen tottistellut ehkä noin kolmesti. Tavoite on saada lelu yhä kauemmas Giblistä. Olen päässyt sille asteelle, että lelu on olkapäälläni vähän aikaa. Jäävät ovat onnistuneet. Saksalaisiin käännöksiin on tullut säpäkkyyttä ja niistä Gibli näyttää innostuvan.

Käytiin pitkillä metsälenkeillä kolmesti, Lysti on mukana. Se pyrähtelee, piehtaroi, kantaa keppejä, haistelee ja nauttii. On ihanaa, kun töiden jälkeen on vielä valoisaa. Torstaina oli pikkupakkanen ja ihan vähän luntakin.

Alla on kuva jäältä pari viikkoa sitten. Eipä olla sinne uskallettu sen koommin.

(c) Essi Rahikainen

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Puomia, A:ta ja tokoa

Giblikin kanssa kävin nopsaan hallissa. Siellä oli onneksi puomi ja A valmiina. Mentiin niitä, Gibli otti hyvin kontaktit! Pujottelua otettiin pariin otteeseen "ulkokautta" lähettämällä. Lopuksi tokoilin, lähinnä perusasento ja kahden askelen seuraus palkasta luopuen.

Lystiä edelleen vähän etoo (?) 20 ml gabapentiiniä iltaisin. En ole vielä nostanut annosta.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Vähän agilitya ja tokoilua

Lyhyt treeni tiistaina agilityssa Giblille:

  • Kontaktina A, minkä jälkeen mm. takaakierto
  • Välistävetoja ja vinoja esteitä suoralla
Näytin belgiystävälleni, kuinka Gibli nykyään tokoilee. Rauha oli tiessään ja tuli hyvä lauluharjoitus. Pitää edetä luopumisessa. Vieheleikittäisin Gibliä, jos niska antaisi.

Lysti sai toissailtana ensimmäisen gabapentiini-annoksensa. Kokeillaan sitä vasemman lavan jäykkyyteen. Ensimmäisenä yönä se lipoi huuliaan ja seisoi sänkyni vieressä minua tuijottaen. Ehkä närästi tai tuli paha olo? Piimä auttoi vähän. Viime yöksi annoin lääkettä vähemmän. Jano tai jonkinlainen korvennus tuli taas. Muutamassa päivässä pitäisi sivuvaikutusten mennä ohi. Toivottavasti niin käy - ja lääkkeestä olisi jotakin apuakin.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Etäohjausta

Teetin Giblille jotakin uutta eli etäohjausta. Tein rinkulan 7 hypystä, joilla treenasin kauempaa irtoamista, takaakiertoa ja välistävetoja. Gibli oli hyvä! 

Sitten tokoilin lelupalkalla - emme ole juurikaan edistyneet palkan erkaannuttamisessa. Hmph.

lauantai 8. helmikuuta 2020

Lisää vähän agilitya

Kävin torstaina treenaamassa, taas lyhyesti. 
  • Kontaktit läpi
  • Kepeillä helppoa suoraa
  • Ohjauksellisesti kauempaa takaakiertoja ja toisaalta pakkovalssi-/inin-tyylistä puoleenvetoa pitkittäisellä hypyllä.
  • Putkien välissä hypyn takaakierto, Gibli oli näissä ihanan kuuliainen!

tiistai 4. helmikuuta 2020

Miniagilityt

Hallissa oli valmiiksi esteitä. En ollut pitkään. Giblin ohjelma: 
  • Keppejä, lopussa oli ansaputki. Nyt oli keppejä 12 kpl. Pari kertaa koira meni putkeen, sitten mietti ja pujotteli loppuun.
  • Kaikki kontaktit kerrankin, Gibli teki opetetusti
  • Pari takaakiertoa kaukaa ohjaten ja putken edessä. Hyvin sujui.
  • Lopuksi sivulletuloja niin, että palkka oli maassa. Kontaktista pääsi palkalle. Ehkä nämä nopeutuvat joskus.
Aurinko paistoi pitkästä aikaa. Teki hyvää. Illemmalla on luvassa metsäkävelyä molempien koiruuksien kanssa.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Hyvin vähän agilitya ja tottelevaisuutta

Treenasin Gibliä perjantaina lyhyesti. 
  • Ohjelmassa oli kepit ja ansaputki keppien lopussa. Keppejä laitoin vain kuusi, jotta saatoimme treenata ydinkohtaa ilman turhia toistoja. Eka kerralla Gibli lurahti putkeen. Seuraavalla kerralla se hidastui miltei pysähdyksiin miettimään samassa kohtaa ja jatkoi pujottelua. Sen jälkeen koira pujotteli empimättä loppuun vauhtiaan hidastamatta, vaikka vaikeutin tehtävää. Lopuksi harkitsin keppien pidentämistä täydeksi tusinaksi, mutta maltoin mieleni.
  • Seuraavaksi tottistelin. Tuttua seuraamista, jääviä ja luoksetuloa. Nyt koira tuli luoksetulossa lähemmäs, vaikka palkka näkyi. 
    • Yritin erkaannuttaa sitä saalispalkastaan. Käsi ylempänä Giblin "yläosa" vain erkaantuu kuikuilemaan palkkaa. Jätin palkan maahan ja hyvästä paikasta ja kontaktista päästin palkalle. Sitten joskushan palkka odottaa jossakin autolla ja koira tekee hommia hiljaa ja täydellisessä kontaktissa.
  • Tokoilin myös Lystin kanssa, joka oli ihana kaveri.
Löydettiin uusi metsäpolku, jota tullaan astelemaan toistekin.

Niskassani on jatkuva polte. Vanhastaan tuttua akupunktiota kokeilen uudelleen, eka kerralla se auttoi poltteeseen. Toka kerran jälkeen vaste oli vaatimattomampi. Viimeisimmäksi ostin korkean cervical neck traction collarin, jolla saa välilevyn painetta vähennettyä. Se auttaa jkv, mutta ei sitä minnekään takin alle survo kukaan.