sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Hajanaisia ajatelmia

Ajattelin alkaa laittaa ylös hajanaisia ajatelmia, mitä mieleen tulee tämän tilanteen edetessä ja jatkuessa, vähän kuin Anne Frankin päiväkirja. Tämähän on kuin eläisi keskellä tieteis-katastrofielokuvaa. Nyt tarvittaisiin Bruce Willisiä, Ethan Huntia tai muuta sankaria.

Valmiuslaki astui voimaan 16.3.2020. Olen itse tartunnan leviämisen rajoittamisen kannalla. Laitan ylös mitä tapahtui, koska luettelo on aikamoinen. Ehkä joskus jälkikäteen voi lukea, että olipa aikaa. Eli: Lähes kaikki opetustilat suljettiin ja lähiopetus niissä keskeytettiin. Ylioppilaskokeiden aikataulua tiivistettiin. Yli 70-vuotiaat velvoitettiin pysymään muista erillään mahdollisuuksien mukaan. Vierailuja asumispalveluyksiköissä, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa rajoitettiin. Suljettiin mm. museot, teatterit, kulttuuritalot, kirjastot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin. Alettiin määrätä etätöihin. Sairaaloiden kiiretöntä toimintaa ajettiin ajaa alas. Matkustaja- ja henkilöliikennettä alettiin keskeyttää. Ulkomaille ei enää pidä matkustaman. Sieltä palaavia laitetaan 2 viikon etätöihin/vapaaehtoisiin karanteeneihin.

Suomi elvisteli pitkään yhdellä tartunnalla, kunnes erityisesti matkailu Pohjois-Italiaan alkoi tuoda koronaa tännekin. Esim. 11.3. oli 59 tartuntaa, 16.3. 277 tartuntaa, nyt 594. Eniten tartuntoja on Helsingin seudulla. On väläytelty Helsingin eristämistä muusta Suomesta. En panisi pahakseni.

Henkilökohtaiset kokemukset tähän mennessä:
  • Etätyö on ennestään tuttua eli työt eivät muuttuneet.
  • Agilityn treenaaminen ja kisaaminen on jäänyt.
  • Muiden kuin aivan lähipiiriin kuuluvien ihmisten tapaaminen livenä on jäänyt.
Tämän päivän ajatukset:
  • Pysähdyin tankkaamaan. Vieressä on S-market, joka näytti hiljaiselta. Kävin siellä ostoksilla. Ihmiset olivat hiljaa ja varovaisia, katselivat toisiaan sillä silmällä, että onkohan tuo flunssainen. Edelläni maitoa nostanut ihminen käytti kumihanskoja. Ennen kaupassa käyminen oli mukavaa ja siellä saattoi viettää aikaa ihan muuten vaan. Ei enää. Käyn kaupassa harvemmin ja ostan enemmän kerrallaan.
  • Kadut ovat varsin hiljaisia.
  • Huomenna täytyy yrittää saada kiinni vakuutus- ja/tai lentoyhtiö. 26.-29.3. lennot Veronaan ja takaisin on jo "cancelled"-tilassa lentoyhtiön puolesta, mutta pitää saada kiinni puhelinpalvelusta joku, ennen kuin maksujen palautuksen saa sovittua. Kukaan ei vastaa, palvelu on aivan tukossa. Vakuutusyhtiön asiakaspalvelussa riittää myös ruuhkaa, sieltäkään ei pääse läpi. Sieltä eivät maksa korvauksia ennen kuin lentoyhtiön kanssa on asia sovittu.
  • Mietittiin, miten matkustaminen jatkossa muuttuu. Ainakin syksyyn asti tilanne on jäissä, mahdollisesti koko vuosi taputeltu matkustelun osalta. Miten jatkossa? Jääkö matkustamiseen aina lisääntynyt riski tai tietoisuus siitä? Pitääkö asua etelämmässä, jos haluaa olla lämpimämmässä, jottei tarvitse matkustella?
  • Kaveri osti vain yhden paketin kahvia, koska mietiskeli, selviääkö koronasta hengissäkään. Itsekin kuulun jonkinlaiseen riskiryhmään, joten voisin alkaa tehdä kuolinsiivousta, mikä oli muodissa reilu vuosi sitten. Mainostaisivat sitä nyt. Hekoheko.
  • Mietin toisen kaverin kanssa, miten kontaminaation kaupasta kotiin saa pysäytettyä. Laitat maitotölkin hihnalle, kassa nostaa sen samoilla hanskakäsillä kuin kaikkien muidenkin tuotteet, kuljetat tölkin kotiin jääkaappiin ja kaadat siitä lasiin ennen juomista, avaat leipäpaketin ja pidät toisella kädellä kiinni margariinipaketista, kun otat voita, ja samalla kädellä leivästä, kun voitelet leipää, ja siinä sitä jo ollaankin. Aukotonta ketjua on suht mahdoton luoda. - Itsepalvelukassoja saisi olla lisää.
  • Kait se niin menee, että tauti tulee, jos on tullakseen.
Hyvää:
  • Kaunis ilma. Hiippailtiin vielä jäällä, tosin rantoja pitkin, vaikka sulaakin jo näkyi. Luulen, että normaalitilanteessa olisimme pysyneet maissa. Todettiin tosin, että taisi olla viimeisin kerta tältä keväältä. Ja jottei joku pidä ihan suisidaalisena, jäätä oli enimmillään 20 cm, joissakin kohdissa tosin vain 5 cm. Älkää silti nyt sinne menkö!

Ei kommentteja: