perjantai 29. toukokuuta 2020

6776 - 74 - 10 - 314 ja Tomban kanssa agilitya

Ensin töiden jälkeen ajettiin kotiin.

Sitten käytiin metsässä tunnin kävely. Siis ihminen käveli ja koirat juoksentelivat, niin myös iästään välittämätön Lysti. 

Sitten kävimme treenaamassa agilitya aika lyhyesti:
  • Kontaktit olivat priimaa.
  • Takaakierrot sujuvat etäältä.
  • Riman "tälle puolelle" ohjaus sujuu hyvin.
  • Suora eteneminen hypyille sujuu myös.
Gibli tuntui kulkevan kuin ajatus.

torstai 28. toukokuuta 2020

Upea Lysti 12 vuotta

Onnea rakas Lysti! 








Kävimme kahdestaan kävelyllä. Otin kameran mukaani, tämän päivän kuvat ovat yllä. Lysti on toipunut varsin hyvin haimatulehduksestaan. Ensi viikolla on fysioterapia, triggerpisteitä on etenkin lapojen ympärillä. Edelleen Lystin ja Giblin kanssa ulkoilemme samat lenkit. 

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että luottamus vallitsee Lystin ja Giblin välillä. Lysti voi maata ja piehtaroida ihan Giblin vieressä eikä sen tarvitse varoa. Gibli kunnioittaa Lystiä yhä sopivasti.


Rakas Tikkinen. Toivottavasti tunnet, kuinka arvokas koira ja luottoystävä olet minulle. 

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Edistymistä

Olen Giblikin kanssa tottistellut tiheämmin. Jätin lelun takataskuun ja kas - Gibli seurasi hienosti! Ehkä se voisi olla vähän intensiivisempi. Etäisyys on reidestäni 5-10 cm, joten ei se paina tai poikita, mikä on hyvä. Tätä olen vahvistanut. Luoksetuloa, jääviä ja noutoa on myös treenattu. Esineilmaisut ja jäljestys sujuvat mallikkaasti. Videokamera on ykkösasunnolla, joten en saanut kuvaa.

Agilitya emme ole harrastaneet pariin viikkoon. Nyt kun agilitykisoja alkaa olla, ja ulkokisoja järjestetään, on motivaatio treeniinkin kasvanut.

perjantai 22. toukokuuta 2020

6537 - 113 -21 - 306 - Ja treeniäkin

Yllä on listattuna taas Suomessa vahvistetut koronatartunnat, sairaalahoidossa olevat, teholla olevat ja menehtyneet. 

Alan tottua koronaan. Outoa ja hienoa, että voin kirjoittaa näin. Jokohan johonkin kirjoitukseeni laitoin, että tulee sellainen "äp-äp-äppp" -olo, kun joku televisiossa halaa tai kättelee toista? Sitten tajuan, että tuo on sitä aikaa ennen koronaa. Kaupassa sentään osaan olla jo normaalisti. Alun ahdistus ja "äkkiä täältä pois" -olo on poissa, tosin kierrän yhä yskivät ihmiset. Lutraan kädet romminhajuisella (yhdellä kauppaketjulla on sitä...) käsidesillä ennen ja jälkeen kaupassa käymisen. Olen muutaman kerran pitänyt maskia: kampaamossa ja atk-huollossa, kun tätä tietokonetta piti korjuuttaa kahteen otteeseen. Ulos tullessa on ihanan vapauttavaa ottaa maski pois. Tieto viruksen leviämistavoista on lisääntynyt, onneksi se ei ihan mahdoton ole. Tuttava odottaa koronavastausta, joten tautia ei pääse unohtamaan. Toivon, että ns. toinen tai kolmas aalto jäävät vaimeiksi. Ehkä etäisyyden pito ja käsidesillä hölvääminen auttaa?

Mitä kaipaan? Agilitykilpailuja ja -valmennuksia, ulkomaanmatkoja tai edes niiden odotusta. Jos joskus matkustaa jonnekin, pitääkö olla maski päässä ja saako perillä muuta kuin noutoruokaa?  Liekö se tulee jatkossakin kuplimaan tuolla tavoin? - Aika ajoin jossakin tulee rypäs sairastuneita, joiden lähikontaktit isketään karanteeniin?

Treenasin agilitya Giblin kanssa viime sunnuntaina. Puomin ylösmenot olivat unohtuneet, muuten olin kontakteihin tyytyväinen. Toistoilla puomitkin sujuivat. Monimuotoinen slalom ja "ulkokautta ohjatut" takaakierrot sujuivat hyvin. Ihmeen hyvin se koira muistaa vanhat opit!

Olen myös tottistellut Giblin kanssa. Nouto näyttää yhä paremmalta. Jäljen esineilmaisut saivat hyvän buustin, kun otin lelupalkan. Kiitos Piia, vanha kuoma, jos luet tätä! 

Yritin varata Lystille fysioterapia-aikaa, mutten vielä saanut vastausta. Kovin on triggerinen Lystin lapojen seutu ja varmasti hyötyisi käsittelystä. 

Olemme etsineet ja löytäneet uusia lenkkipolkuja.

Kaularangan patista neuvottelin neurokirurgin kanssa. Käyn sitä seuraavaksi näyttämässä livenä.

Voikaa hyvin!

perjantai 15. toukokuuta 2020

Uudessa ympäristössä

Olen tällä viikolla asunut koirien kanssa kakkoskodissa. Töiden jälkeen ollaan ajettu jollekin uudelle ulkoilualueelle lenkille. Gibli oli portaiden kanssa pian sinut. Lysti ei, enkä ole sitä niihin pakottanut ensimmäisten ruokahoukutusyritysten jälkeen.


Lystiä närästi aluksi, ehkä stressistä, mutta myös haimatulehduksen jälkimaininkina. Heräsin useaan otteeseen ensimmäisenä yönä antamaan piimää ja ostin sitten Losecia, mikä auttoi. 

Giblin kanssa olen tottistellut. Vieressä on kivituhkakenttä. Seuraaminen ilman palkkaa on ehkä vihdoin nytkähtänyt eteenpäin. Jääviä on kerrattu myös, sekä luoksetuloa. Eilen kokeilin pitkästä aikaa noutoa ja sehän olikin hautunut kivasti paremmaksi. Tänään uusin noutotreenin, ja olen sen suhteen positiivisella mielellä.

Gibli edullisesta kuvakulmasta...
Lysti tutkii uutta uimarantaa:

torstai 7. toukokuuta 2020

Onnea 3-vuotias Gibli!

Sydämellinen Gibli juhli syntymäpäivänsä hyvin maltillisesti, koska omistajansa sen unohti.

Hyvää syntymäpäivää, rakas pikkuinen! Toivottavasti tunnet, kuinka arvokas olet minulle.

5673 - 174 - 44 - 255

Yllä Suomen todetut koronatapaukset, sairaalahoidossa olevat, teholla olevat ja menehtyneet.

Rajoituksia puretaan. Harmittaa, että moniin hyvin pärjänneisiin maihin verrattuna meiltä puuttuu jäljittävä kännykkäsovellus ja maskit.

***

Olen Giblin kanssa käynyt kerran treenaamassa agilitya. Mentiin hyppyjä ja kontaktit. 2 kk tauosta huolimatta jatkettiin niin kuin ei taukoa olisi ollutkaan.

Sen lisäksi Gibli on jatkanut esineilmaisua. Lelupalkalla tuli ilmaisuun uusi ilme.

Tottisteltu on vähän.

Metsässä on oltu paljon. Lysti on toipunut jaksavaksi. Molemmat heittivät eilen talviturkin.

Tikkinen tähyilee oksalle nostettua treeniliiviä (ja ruokaa/leluja).
Gibli kävi öisellä seikkailulla. Aamulla takaovi oli auki. Onneksi se ovi, mikä vie aidatulle pihalle. Tavallaan kätevää, jos ei ole liian kylmä yö (noin niin kuin kodin lämmitystä ajatellen).

perjantai 1. toukokuuta 2020

Kuvia