keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Liuhdolla

Pitkästä aikaa olimme Timo Liuhdon treenissä. 

  • Putkijarru toimii, kannattaa käyttää.
  • Ei tarvitse mennä hyppyihin kiinni, Gibli hakee hypyt aiemminkin.
  • Puomi ja A mentiin peräti kahdesti, onnistuneesti. Keinukin oiva.
  • Poispäinkäännös onnistui, jätä tilaa itsellesi.
  • Puolivalssia ei kannata unohtaa, katso miten liikut ja missä kohtaa "avaat" sen.
  • Gibli kesti hyvin kepeillä myös persjätön.
  • Backlap: muista omat jalat, rintamasuunta, käsi ja liike!
Lysti työskenteli kotipuolessa innokkaana partiokaverina.

Hieno biisi tässä. Varsinkin tuo loppuhuipennus.



tiistai 27. huhtikuuta 2021

Giblin rokotus ja eka ulkotreeni

Giblin rokotukset vanhenevat vasta elokuussa, mutta kävin ne nyt otattamassa. Jos nyt sitten tulisi jotakin, niin ei tulisi turhaa karenssia. Tomba painoi 20,4 kg, jos en väärin muista. On aika sopivassa lihassa nyt. 

Tänään kävin ulkokentällä piipahtamassa. On se vaan hienoa olla ulkona! Tehtiin puomia - ei ne ylösmenokontaktit täydellisiä osumia ole, mutta tassu osuu joka kerta. Välillä otatin hypyltä vauhtia. A otettiin kerran. 3-4 x mentiin kepit (2-3 x avokulma ja kerran sulkukulma & takaa ohi) ja Gibli oli joka kerta erehtymätön. 

Sitten vaihdatin renkaat autoon. Lysti tuli kaveriksi. Odotimme ulkopuolella itse vaihdon. Tikkinen sai hyväksyvät kommentit rengasmieheltä.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

85 344 - 101 - 31 - 903 - Giblille rataa

Laitoinpa pitkäastä aikaa koronaluvut: Suomessa todetut tapaukset - sairaalahoidossa olevat - teholla olevat - tautiin menehtyneet. Oma rokotusvuoroni alkaa lähestyä. Eipä vuosi sitten ollut aavistustakaan, että vielä vuoden päästä tapellaan saman taudin kanssa ja että siihen olisi käyttökelpoisia rokotteita.

Piti olla tänään agilitykisoissa. Luokat olisi viety nopeasti läpi. Aikaa rataantutustumisesta omaan starttiin olisi ollut alle 10 minuuttia. Koira olisi sitä ennen kököttänyt kylmässä autossa ainakin vartin (radan katselu ja tutustuminen). Hallissa ei sallittu turhaa oleilua, joten siellä ei ollut lämppäesteitäkään. Ja näin koronaturvallisesti kuului ollakin! Mutta hemmetti. Luvattiin lumisadetta ja +1 ja huonoa ajokeliä. Lähtö olisi ollut klo 6. Talvirenkaat oli vielä alla, mutta tiesin, ettei kaikilla muilla olisi. Aloin pähkäillä kylmässä autossa kököttämistä ja Giblin lämmittelyä sohjoisella asfaltilla muutamassa minuutissa ja lämpimänä pitämistä, kisakuuman koiran kanssa hihna hampaissa päällystakin ja -housujen riisumista ja kenkien vaihtamista sekä manttelin riisumista rillit huurussa maskin kanssa. Muistin Ojangon kisat loppusyksystä, jolloin vannoin itselleni sateessa autossa istuessani, että ei enää ikinä tätä. Että jos ei kisahinku muulla häviä, niin tällä ainakin. Ja kun ei ole pakko jahdata mitään nollia. Lisäksi vilustuminen on nykyisin paljon monimutkaisempaa kuin aiemmin. Peruin lähtöni.

Perumisen jälkeen iskee aina epämääräinen inhotusolo, epäonnistumisen tunne, ja jonkin saatavilla olevan poimimatta jättämisen fiilis, ja samalla itselle vakuuttelu siitä, että päätös oli oikea. No, kävin sitten hallilla. Gibli oli varsin virkeä. Jos tiistaina kaikki meni käytännössä kerralla pakettiin, nyt ei oltu samalla kartalla ihan heti.

Teetin avokulmaa kepeille, edelleen jäi opeteltavaa. Sitten tehtiin mukailtua Suomalaisen Jarin agilityrataa, ja kolmantena yhtä treenipätkää (jonka muistin väärin). Puomin ylösmenoa voi opettaa loputtomiin. Video kertoi lahjomattomasti, että aina, kun Gibli teki jotakin "väärin", vika oli minussa. Puomin ylösmenon vieritän kyllä koiralle itselleen, mutta vaikea on ylösmeno opettaakin. Gibli tekisi oikein, jos tietäisi, mitä toivon. Noh, video on tässä.

Sitten käytiin pitkällä metsäkävelyllä, Lysti oli mukana myös. Ilolla jaksan katsoa, kuinka Lysti on peloton Giblin seurassa. Lopussa kuvia kotoa. Sitähän se arki on.

Lenkin alkuun kuuluu aina se, että Lysti antaa hatkat.
Ja Gibli pyytää niitä.

Taitaa aurinko käydä molempien silmiin.

Giblikki siirtelee vilttejä ja tyynyjä itselleen mieleisekseen.


Lysti katsoo, että mitä siinä kuvaat päiväunia.

torstai 22. huhtikuuta 2021

Lystin lab-tulokset ok ja vähän rataa Giblille

Lystin haima voi hyvin, ja niin rakas koiruuteni itsekin. Haimatulehdusarvo on lähes normaali eikä haiman vajaatoimintaa ole. Foolihappo- ja B12-vitamiinipitoisuudet olivat matalahkot, joten haen apteekista vitamiinia.

Kävin Giblin kanssa hallilla. Tehtiin lyhyt rata:

  • Rengas ok
  • Puomi ok, vaikka jouduin ottamaan sivuttaisetäisyyttä putken vuoksi, ylösmenot joka kerta ok. Alastulon oikeaa paikkaa vahvistin kerran.
  • Pituudelta 180 asteen käännös oli hieno!
  • Muuri hyvä.
  • Keppien haku kaukaa sekä puomin toiselta puolelta hyvä, pystyin myös irtaantumaan sivuttaissuunnassa puomin toiselle puolelle. 
Treenistä tuli tosi lyhyt, koska kaikki meni niin hyvin. Kerran käänsin muurilta liian tiukasti, mutta sekään ei ollut Giblin vika. Treenin jälkeen Giblikki oli hyvin virkeä, mikä oli hyvä.

Olen jumpannut Giblin kahdesti tällä viikolla. Jumppapäivän molemmille puolille on jäänyt treenivapaat päivät. Lysti on tehnyt kevennetyt jumpat.

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Puomin ylösmenoa ja pujottelua

Olen käynyt tällä viikolla Giblin kanssa vielä kahdesti samansisältöisissä treeneissä: puomin ylösmenoa ja pujottelun avokulma ulkopuolelta ohjaten. Keppejä en tohdi tehdä monta kertaa peräkkäin, jottei vauhti hyydy, siksi treenit näin usein. 

Lystin kanssa käytiin aamulla eläinlääkäriasemalla. Tikkinen on hyvävointinen, mutta tsekattiin lab-kokeita. Vastauksia tulee ensi viikolla.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Puomin ylösmenoa ja pujottelua

Kävin Giblikin kanssa hallilla. Teetin keppejä avokulmaan. Treenattavaa jäi, mutta Gibli kyllä keksi jutun juonen. Puomin ylösmeno oli seuraava juttu. Kolmantena tein yhden ratapätkän kahdesti, siihen kuului 1 suora hyppy, takaakierto saksalaisittain x 2 ja 1 päällejuoksu sekä keinu.

Myöhemmin käytiin yli tunnin metsälenkillä Giblin ja Lystin kanssa. Vielä löytyy lunta, missä piehtaroida.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Tois pual jokke

Gilbertto Tomba matkusti kanssani Turkuun. Lystikin säästin matkustamiselta ja champion jäi nauttimaan rapsutuksista ja huolenpidosta kotipuoleen. 

Gibli on kerrassaan mainio matkakaveri. Hotelli tois pual jokkee oli siisti, ulkoilutusmaasto vieressä ja koronan varalta mietitty kaikki. Esim. aamupala oli suunniteltu huoneeseen otettavaksi. Ensin sai ottaa paperikassin, mihin kerättiin valmiiksi pakatut ainekset: mehut, pilkotut hedelmät, voileivät jne. Kätevää ja järkevää!


Olin Jaakko Suoknuutin opissa. Sain hyviä neuvoja ja pääsin juoksemisen makuun, niin Giblikin. Harmittaa, etten asu lähempänä.

Ei taaskaan ajomatka loppunut kesken. Mennessä lensi kivi tuulilasiin, mikä meni rikki, (onneksi on tuulilasivakuutus, ottakaa, jos ei jo ole). Palatessa oli kova lumimyrsky. Ykköstie ja nelostie Helsingistä alkaen olivat auraamattomia ja suht kiltisti köröteltiin 70 km/h sohjoista peruskaistaa pitkin. Ohituskaistalle ei ollut asiaa vielä paksumman lumen ja sohjon vuoksi. Muutama rohkea tietysti kokeili ja sydän kylmänä seurasin heidän kiemurteluaan ja liki ojaan ajojaan, kunnes palasivat oikeanpuoleiselle kaistalle 

Kotiin tullessa poimin iloisen Lystin kyytiin ja pötkähdin sohvalle selälleni suunnittelemaan treenejä. Lysti asettui loikoilemaan ja illemmalla saunan lämmöstä pitävä Gibli kiipesi lauteille kaveriksi.

tiistai 6. huhtikuuta 2021

A, keinu ja pujottelua

Jatkoin eilistä treeniä Giblin kanssa ja testasin uutta. En laittanut yhtään hyppyä.

  • Puomin ja keinun kontakteja vahvistin. Gibli haki oikeat paikat kauempaa varmemmin kuin eilen. Testasin myös ohituksia eri ohjauksilla. Meillä oli hauskaa. Gibli paikkaili itse, kun huomasi tassujensa lähteneen oikealta paikalta. Tauko. Siivosin puomin ja keinun pois.
  • A x 2 lelupalkalla, ei ihmeitä
  • Pujottelu x 5, oli pakko tehdä 12 kepillä:
    • Eka kerralla tiukka päällejuoksu, jatkolinja kepeiltä taaksepäin - Gibli jätti viimeisen kepin pujottelematta, meni huonon ohjaukseni piikkiin.
    • Toka kerralla sama tiukka päällejuoksu, pidin ohjauksen päällä, Gibli jatkoi loppuun.
    • Kolmannella kerralla sama päällejuoksu, Giblin ohjasin nyt oikeaan päähän putkea.
    • Neljännellä kerralla leikkasin takana tiukasti, menin jopa pätkän Gibliä vastaan, hyvin treenikaverini kesti. Tauko. Siirsin keppien vieressä olleen putken pois.
    • Viides kerta "päin seinää", jäin itse keppien alkupäähän. Upeasti meni Giblikki loppuun saakka. 
Sen pituinen se. Ei mennyt kauan. Pihalla kujeiltiin narupallon kanssa, toistettiin lelusta luopumista, mitä Gibli itse tykkäsi toistaa jäähdytyshölkötellen siinä lomassa lumisateessa.

Keksin, että saan Lystille raejuustosta hyvää vähäprosenttista nappuloiden lantrinkia. Keitetyn riisin lisäksi.

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Ulkoilua, agilitya

On ollut hyviä ilmoja. Olemme ulkoilleet.

Lysti on jaksanut hyvin haimansa ja selkänsä puolesta. Sopivan tamppaantuneella latupohjalla ei ole liukasta eikä upottavaa. On ollut ilo katsoa pirteää ja elämästä nauttivaa koiraa.

Kävin agilityhallilla aamulla Giblin kanssa. Onneksi on kamera... Harmi, että katson videoita vasta kotona ja huomaan virheet vasta silloin. Olen jatkuvasti myöhässä, sivuirrotuksessa huidon liian pitkälle ja rintamasuunta osoittaa väärin. Joka tapauksessa 1. vahvistin Giblin puomia ja keinua kauempaa. Mielestäni edistyimme. Toisena teetin 3 hypyn (ja putken) lyhyitä ratapätkiä: Ensimmäiseen kuului sivuirrotus ja putken edessä takaakierto. Toiseen kuului takaakiertoja eri lailla. Kolmantena testasin takana leikkaamista, jos on hypyt 90 asteen kulmassa. Video on tässä. Pidin rimat enimmäkseen 40 cm:ssä Gibliä säästääkseni. Yhtenä päivänä muistin, että niinhän tein aina Lystinkin kanssa. 

lauantai 3. huhtikuuta 2021

78 106 - 212 - 52 - 846 - Ulkoilua ja agilitya

Latujen kunnossapito lopetettiin virallisesti osalla laduista, joten ne vapautuivat kävelyteiksi. Onkin ollut hankala etsiä sopivia ulkoilupaikkoja. Metsäpolut ovat upottaneet salakavalasti, hiekkatiet olleet kuraisia ja suolaisia, kävelytiet täynnä sepeliä eikä jäälle ole ollut menemistä ilman uimavalmiutta. Niinpä olemme nyt nauttineet hyvistä ilmoista tampattujen ja sopivan kovien ex-latu-urien päällä. Lysti on ollut ihanan pirteä. Tässä Lysti piehtaroi ja ajattelen katsellessani, että jokainen näistä sekunneista on Lystille hyvää elämää.

Olen lantrannut Lystin ruokaa, puolet on nappulaa, puolet riisiä. Nappulassa on 12 % rasvaa, virallisissa haimaruuissa 7-8 % rasvaa. Kaikissa haima- ja gi-ruuissa on jotakin Lystiä allergisoivaa enkä pelkällä riisillä ja seitillä ja joillakin vitamiineilla saa tarpeeksi ravintorikasta ruokaa. En tiedä, osaako haima erotella, että "tässä nappulassa on rasvaa 4 % liikaa ja tässä viereisessä riisissä rasvaa 0 %", vai laskeeko haima, että keskimääräinen rasvaprosentti on nyt sopivan alhainen. Luulen, että haima laskee rasvan kokonaismääränä.

Illalla kävin Giblin kanssa hallilla treenaamassa sylkkäreitä ja tuplasylkkäreitä. Videoin taas ja katsoin jälkikäteen, miten koira menee just sinne, minne rintamasuuntani. Muista palkata kaikki pätkät!