Urheilija ei tervettä päivää näe - tasapainoilua

Olen perunut kymmeniä agilitystartteja koirani tai itseni vaivojen takia. Tänään peruin viimeksi. Joka kerta ahdistaa ja ottaa päähän. Ennalta suunniteltu kisapäivä menee keturalleen, kun mietin, olisiko sittenkin pitänyt lähteä. Olenko liian herkkä? Liian matala kipukynnys? Vedänkö rajan väärälle korkeudelle? Olen ollut joka kerta kiitollinen, jos olen saanut jämäkät ohjeet hoitavalta taholta.  

Jälkikäteen saatan armahtaa itseni, etten osallistunutkaan. Jotenkin järki palaa päähän. Hyviä esimerkkejä löytyy nilkkamurtuman, selän ja kaularangan välilevyongelmien jäljiltä. Palasin radalle vasta, kun kykenin juoksemaan esimerkiksi kahdeksikkoa. Eniten korpesi perua FMBB-kisat Lystin kanssa, koska olkapää oli niin kipeä, etten pystynyt kääntämään sälekaihtimia tai tankkaamaan autoa - 30-kiloisen lentoboksin tai matkatavaroiden liikuttelu ei olisi onnistunut. Nyt peruin kisat turvonneiden ja kosketusarkojen akillesteni vuoksi. Jos en eilen pystynyt kävelemään, miten pystyisin tänään juoksemaan täysillä, vaikka aamulla kävely jo onnistui?

Koirien kanssa päätös on ollut helpompi. Siihen vaikuttaa myös eläinsuojelulliset näkökohdat: erilaisten loukkaantumisten jälkeen kaikki koirani ovat olleet vähennetyllä liikunnalla ja kisatauolla. Olen perunut kisoja, jotka kisataan liukkaalla alustalla.

- Mutta mitä ajatuksia päässäni menee erityisesti omaa kisaamistani miettiessäni? Mitkä ajatukset puoltavat tai vastustavat kilpailuihin osallistumista?

Kisaamista puoltavat:

• Urheilija ei tervettä päivää näe. Jos aina peruu kisat, kun vähän kolottaa, jää tulokset saamatta eikä ole oikea urheilija.
• Tuleeko jatkossa jotakin pahempaa, jolloin harmittaa, että peruit näin pienestä syystä?
• Kisaamista vartenhan sitä enimmäkseen harjoitellaan.
• Koira kaipaa kisoja.
• Kisarutiini säilyy sekä koiralla että itselläsi.
• On tekemistä.
• Ehkä vaiva ei radalla tunnu tai pahenekaan.
• Ehkä olisit illalla tyytyväinen osallistumisestasi hyvin menneiden kisojen jälkeen.

Kisaamista vastustavat:

• Vamma kipeytyy lisää, jolloin mahdollisesti alkaneen paranemisprosessin voi joutua aloittamaan alusta. Erityisesti tulehtuneiden jänteiden kanssa tämä on ongelma ja voi tarkoittaa viikkojen tai kuukausien taukoa normaalista liikkumisesta, liikunnasta, treenaamisesta ja kisaamisesta. Tai saat oikeasti vamman kroonistumaan. 
• Vamman paheneminen vaikeuttaa merkittävästi Giblin ulkoilutusta ja normaalia elämää.
• Voi tulla lisäongelmia ja enemmän hoidettavaa. Esim. välilevytyrä pullahtaa lisää tai akilles repeää, mikä tarkoittaa kuukausien sauvakävelyä ja kuntoutusta.
• Et voi ohjata kisoissa normaalisti, koska joudut varomaan käännöksiä tai juoksupyrähdyksiä. Pahimmillaan tämä johtaa uuteen loukkaantumiseen, jos törmäät koiran kanssa tms. Tässä tulee sama ilmiö kuin liukkaalla alustalla kisatessa. Et voi ohjata normaalisti, mikä vie maun koko touhulta. Siksi olen jättänyt liukkaat alustat väliin.
• Jos nyt maltat olla lähtemättä, se nopeuttaa paluuta normaalielämään.
• Tämä on oikeasti harrastus eikä ammatti.
• Jos läheisesi kysyisi vastaavassa tilanteessa, lähteäkö kisoihin vai ei, vastaus olisi selvä.

Seuraavaksi leikin pisteillä (tänään tosiaan on aikaa). Mietin, miten faktat tukevat edellä kirjaamiani ajatuksia. Pisteytin joka kohdan 0-5 "faktapisteellä". Sain tällä systeemillä kisaamista puoltavista väitteistä 7 pistettä (kisarutiinin säilyminen 4 p., tekemistä 3 p.). Kisaamista vastustavista sain 26 pistettä (vamma kipeytyy 4 p., vamman paheneminen vaikeuttaa... 4 p., kisoissa ohjaaminen 4 p., jos nyt maltat 4 p., harrastus eikä ammatti 5 p., läheisen ohjeistus 5 p.). Että se niistä kisoista. 

Nyt kuntoutus jatkuu: teippaukset, pohjalliset, oikeanlaiset kengät, ft-harjoitteet, liikunta kivun sallimissa rajoissa. Ehkä toipuminen edistyy vauhdilla ja ensi viikonloppuna startataan.