tiistai 28. helmikuuta 2023

Treeni

Tomban kanssa treenivuoro. En siirtänyt esteitä, joten mentiin ne, mitä voitiin:

  • Puomin, keinun ja A:n vahvistusta
  • Mene-mene
  • Putkijarru
  • Siivekkeen ympäri kierrättäminen, auttaminen rintamasuunnalla
  • Viskileikkaus
  • Jenkkikäännös, myös pituudella
  • Takaakierrot kauempaa
  • Kepeillä päällejuoksu x 1 ja keppien sisäänmeno x 1 avokulmaan auttamalla

lauantai 25. helmikuuta 2023

MM-karsinnoissa

En odottanut maajoukkuepaikkaa, mutta kun meillä kerran on hyvä ranking-sijoitus (n. 30:s) ja oikeus tällaisiin isoihin kisoihin (80 pääsee), niin osallistuimme. Eihän sitä tiedä, vaikka kaikki olisi sujunutkin. Lisäksi nämä ovat niitä tapahtumia, jolloin tehdään "vanhaa hyvää aikaa", mitä muistutin itselleni kisan kuluessa.
  1. hyppyrata oli Jessi Landenin tekemä. Gibli varasti lähdöstä, joten en ehtinyt toisen hypyn taakse ja Gibli sujahtikin sitten putkeen hylyn arvoisesti. Myöhemminkin tuli 1-2 hylyn paikkaa.
  2. agilityrata oli Papaveron ja nyt Gibli kesti lähdössä. Tuli yksi rima ja keinun alastulolta virhe ja myöhemmin Gibli sujahti putkeen, kun piti puomille jne. Oli hankala putki-putki-paikka jne.
  3. agilityrata oli myös Papaveron. Nyt heti neljäntenä oli keinu, jolle en ohjannut Gibliä kunnolla. Sitten tuli hyvää pätkääkin. Kaaduin ennen kulmahyppyä, ja A:n jälkeen hylky, "muuten nollaa".
Huonot: 
  • Gibli varasti ekasta startista.
  • Kontakteissa sanomista
  • Ei vaan osata. En osaa arvioida, miten Gibli etenee.
Hyvät: 
  • Kepit
  • Rimat pysyivät varsin hyvin
  • Muutamia sujuvia pätkiä, mm. takaakierto-persjättöjä ja poispäinkääntöjä
  • Ei siellä muutkaan tuloksia juuri tehtailleet. :D
Treeniin: 
  • Putki-putki-siirtymä puomin takana
  • Putki-puomi-erottelu
  • Kontaktit muutenkin

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Jumppa

On pakkasta vähän yli 10 astetta. Jumppa Giblille:

  • Ristikkäisten jalkojen nostot patjalla
  • Lapatuki ja punnerrukset sohvalta ja sängyltä
  • Tasapainotyynyllä etuosaympärikäännökset
  • Tuolin jalan ympäri patjalla
  • Kyykyt etutassut jumppapallolla
  • Pesuvatiin laskeutumiset sohvalta

tiistai 21. helmikuuta 2023

Treenit

Tekipä taas terää olla Janita Leinosen opissa:

  • Muista tarvittaessa oikaista ennen putkea!
  • Katso, minne koira laskeutuu ja tuleeko joitakin esteitä "ilmaiseksi" = ohjaamatta.
  • Katso asemasi koiran näkökulmasta! Saat ne pienet kiemurtelut, suunnan- ja laukanvaihdot pois.
  • Siivekkeen ympäri kierrätyksessä katso, missä sinun pitää olla. Ota maamerkit koiran suunnasta. Kunnon ohjauksella (rintamasuunta, kädet) ja viivästetyllä pään käännöllä Gibli kääntyy tosi hienosti.
  • Muista näyttää pakkovalssi ennen ponnistusta.
  • "Tässä" voit näyttää jo ennen putkea, ota katsekontakti ja pysähdy.
  • Puomilta lähtiessä oli nyt "mene" tarpeen, nyt tuli myös hieno katseyhteys ja kun näin Giblin lukitsevan hypyn, pääsin tosi ajoissa liikenteeseen. Kerää näitä! 
    • Saman tapainen paikka olisi ollut myös pakkovalssin jälkeen.
  • Hypynkin jälkeen koira tulee samalle tasolle.
  • Älä mieti ansaesteitä, jos niille pitäisi ohjata erikseen.
  • Ohjaa este kuvitellen taakse ansaeste.

lauantai 18. helmikuuta 2023

Kisoissa

Talvi tuli taas. 

  1. rata oli hyppäri, Aaltosen käsialaa. Gibli teki kepeille mennessä virheen ja sen jälkeen saksalaisessa tippui rima ja jälkimmäinen siiveke kaatui. Videolta katsottuna en mielestäni ollut edes edessä. Rataan tutustumisessa katsoin, että ohjaan sen kohdan muuten, mutta kun livenä ehdinkin, niin tein saksalaisen siksi. Gibli vaan hyppäsi hyvin viistoon ja siitä todennäköisesti osuma. Ihan lopussa säästelin enkä vienyt Gibliä  kauempana olleelle hypylle, käännyttiin maaliin.
  2. rata oli agilityrata. Tässä meillä tuli lenkkiä heti alussa, kun Gibli käännähti kepeille, luki varmaan minusta poispäinkääntöä. Ei kuitenkaan mennyt kepeille saakka, joten ei virhettä. Myöhemmin tein huonoa viskileikkausta ja peitin varmaan koko hypyn. Gibli teki taas lenkin. Olisin ehtinyt pakkovalssiin, mikä olisi ollut varmempi. Maalissa en tiennyt, oliko meillä 5 vai 10 virhepistettä, mutta oli hyvä mieli kepeistä ja virheettömistä kontakteista, vaikka ohjauksessani olikin parannettavaa. Tuloksissa komeilikin 0, millä sijoituttiin neljänsiksi. Kärjestä jäätiin 6 sekuntia, 3-4 saa laskea pyörähdyksiin.

perjantai 17. helmikuuta 2023

Rokotus

Gibli sai eilen leptospiroosi-rokotteen. Painoa koiralla oli noin 21,3 kg. Tehoste annetaan 4 viikon kuluttua.

Tänään käytiin metsäkävelyllä. Poluilla oli jäätä, itse metsässä joko sulaa tai vähän lunta.

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Lyhyt treeni

 Lyhyesti treeniä kylmässä hallissa:

  • Keinu leijeröiden
  • A
  • Puomia
  • Kepeiltä (4 kpl) poispäinkääntö putkeen
Illalla jumppasin lapatukea eri positioita takajalat sohvalla, etujalat tasapainotyynyllä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Nyt Gibli eletään vanhaa hyvää aikaa

Olin Giblin kanssa kisoissa, mm. eka kertaa snooker-radalla, samalla yövyttiin Tampereella hotellissa ja tänään tehtiin 2 rataa lisää. Saldo: 4 x hyl, 1 x 5 vp. Oli meille haastavia ratojakin, varsinkin tänään, mutta on meillä kyllä pakka sekaisin ja flow puuttuu.

Toisaalta nautin Giblin kanssa olemisesta ihan automatkalla, hotellissa ja ruuhkaisella kisapaikalla. Mietin, miten poikkeuksellisen hieno malikka minulla onkaan ja että jonakin päivänä ajattelen, että se oli vanhaa hyvää aikaa ja osasinko arvostaa silloin, kun me olimme vielä totta ja olemassa olevaa.


  1. Lauantaina eka rata (Crespo): Gibli varasti enkä tajunnut pysäyttää. Aika pian putki meni puomin ali ja kepeille, missä takana häämötti ansaputki. Gibli sujahti putkeen. Muuten meni ihan hyvin.
  2. Toka rata (Crespo): Tämä oli se snooker, jolla olin eka kertaa. Opettelin hyvin simppelin ja lyhyen radan. Gibli ei varastanut. Lähtöhypyn jälkeenhän pitää ottaa punainen hyppy, sitten joku numeroeste, sitten punainen ja taas numeroeste(et) jne. Ehdin ottaa startin, punaisen, hypyn ja punaisen ja kirmata 7 pisteen arvoista sarjaestettä, kun tuomarin pilli soi ja yleisö huusi: "Punainennn!" Mietin, että onko lukemisen ymmärtäminen minulla todella näin heikkoa tasoa ja radan suunnittelu niin jännittävää, etten osaa. Hämäännyin hetkeksi, kunnes tajusin, että Gibli oli tiputtanut toisen punaisen riman, mitä en huomannut. Äkkiä maaliin ja huikeat 3 pistettä siltä radalta. 
  3. Hyppäri (Crespo): Startattiin ekana maksien jumbona. Taas lähtö tarkasti, onnistui. Gibli tiputti muurin kalikan, muuten ei mitään ekstraa. Vitosella sija 6. Ilman muurin kalikkaa olisi oltu toisia. Oltiin oikeasti aika nopeita, hävittiin nopeimmalle ajalle n. 1,8 sekuntia eikä rata ollut ideaali. tässä on linkki rataan.
  4. Tänään Pekkalan/Lahikaisen agilityrata: Katsoin jo rataan tutustumisessa, että tässä on tekemistä. Sinänsä koiralle kivat linjat, mutta ohjaajalla olisi pitänyt olla kintut kunnossa. Keinulta vitonen ja siitä lähtien Gibli hyppelehti hyppyjä vapaavalintaisesti enimmäkseen väärään suuntaan. Lähdössä koira nousi seisomaan ennenaikaisesti, kiepautin takaisin lähtöön.
  5. Tänään Crespon agilityrata: Kepeille vienti oli vaikea. Putkesta puomin leijeröinnin jälkeen 180 asteen avokulmaan ja toinen putki odotti keppien aloituksen vieressä. Keppien suorituksen jälkeen piti jatkaa sinne toiseen putkeen. Otti luulot pois. Yllättäen se selvitettiinkin, paitsi aivan keppien lopussa tiukassa päällejuoksussa kiskaisin Giblin pois keppien lopusta. Vitosella jatkettiin ja aivan lopussa keinulta työnsin Giblin hyppyyn suoraan, kun piti takaakiertoon.
Jos ne Keski-Euroopassa tuollaisia ratoja suorittavat, niin ovat (yhä) valovuoden meitä edellä.


Treeniin: Kepit ja keinu.

perjantai 10. helmikuuta 2023

Jumppa

Keskiviikkon Giblin jumppa:

  • Pyöritykset tuolin ympäri
  • Kyykyt jumppapallo etutassujen alla
  • Punnerrukset sohvalta jumppatyynylle ja sängyltä matolle
  • Vadissa pyörimiset

tiistai 7. helmikuuta 2023

Ohjatut treenit

Olin Giblin kanssa Liuhdon Tuulian opissa. Gibli kulkeutui hyvin. 

  • Ekalla kerralla Gibli ei yllättäen taipunut kepeille putkesta suorasta linjasta tullessaan.
  • Siivekkeen ympäri kierrättäminen/ristiin hyppääminen - treenaa!
  • Näytä kauempaa takaakiertohyppy koiran puoleisella jalalla ja jos otat poispäinkääntöön, valssin tapainen ensin tässä kuviossa.
  • Kauempaa vipatessa voit auttaa vartalolla ja vastakkaisella kädellä - älä ajaudu liian lähelle hyppyä!
  • Harjoiteltiin Giblin oikeaa ohjattavuutta kuviossa leijeröity putki ja hyppy, ja hypyltä käännös ennen putkea. Gibli ohjautui juuri niin, kuten kuuluu.
  • Tiukka päällejuoksu toimi kepeillä heti - tarvittaessa voit auttaa katseella ja rintamasuunnalla aivan kuten hypyilläkin.
  • Pitkittäiseltä hypyltä käännös vaati vastakäännöksen, jottei Gibli ajautunut väärälle linjalle. Muista katsoa nämä!

Treeniin: 
  • Siivekkeen ympäri kierrättäminen/ristiin hyppääminen
  • Päällejuoksu kepeillä

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Hyl ja 5

Luomalan Henrin 2 radalla. 

Agilityradalla Gibli tiputti 2 rimaa, otti virheen myös puomin alastulolta ja poimi ylimääräisen hypyn. Siitä hylkäys.

Hyppyradalla tipututin toisen riman, kun jarrutin. Siitä 5 vp.

Hyvää:

  • Poispäinkäännös
  • Kepit, niillä tiukka takana leikkaaminen
  • Putkeen irtoaminen 
  • Onnistuneet vastakäännökset

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Treenit, jumppa, nuuskuttelu

Maanantai menee aina levätessä kieliopintojeni takia.

Tiistaina kävin treenaamassa:

  • Keppien sisäänmeno läheltä putkea - tämä oli vaikea ulkopuolelta ohjattuna. Saatiin lopulta onnistumisia. Tätä teetin 6 kepillä.
  • Mene-mene
  • Muurilta ja pituudelta käännökset
  • Takaakierto-persjättö kauempaa ohjattuna ja itse edeten
  • Puomi, keinu, A etupalkalla
Illalla Gibli sai viedä minut iltalenkille eli valita reitin. Tämä on aina yhtä ilahduttavaa.

Tänään Gibli sai löytää eukalyptuksen varastorakennuksen ritilän takaa ja kiviaidasta.

Illalla jumpattiin:
  • Ristikkäiset jalat
  • Kyykyt jumppapallolle
  • Pyöritykset tasapainotyynyn ympäri ja pedillä tuolin ympäri
  • Punnerrukset takajalat sängyllä
  • Punnerruksia takajalat sohvalla, etujalat tasapainotyynyllä
  • Hypyt sohvalta vatiin
***

Tammikuu on ollut surullinen kuukausi. 4 tuttua koiraa on lähtenyt Lystin ja Lykyn seuraksi.