Gibli kävi tänään kontrollissa. Tilanne oli huomattavasti parempi kuin viimeksi, jumitus poissa. Ainoana huomiona jäi mieleeni vanha arpi oikealla kyljessä. Se tuli, kun Gibli oli 1-vuotias ja oksa katkesi kylkeen. Saimme uusia jumppa- ja hierontaohjeita. Jatkossa voi olla mahdollista, että kokeillaan arpeen laser-kuuri.
Tekstit ed. blogista
tiistai 30. toukokuuta 2023
sunnuntai 28. toukokuuta 2023
10 - hyl - 5
Maanantaina levättiin. Tiistaina käytiin 1,5 tunnin metsälenkillä. Keskiviikkona Giblillä iski yhtäkkiä anturaan hirveä kutka ja hetkessä Houku-Hauku oli jyrsinyt ihorikon varpaiden väliin. Ei mikään syvä, mutta sellainen, minkä ihminenkin saa aikaiseksi sormiinsa, jos oikein raapii.
Tänään uskalsin kisoihin Liukan radoille.
- Ekalta, agilityradalta, virhe puomin alastulolta (olin jo katsovinani, että osui), ja poispäinkäännöksestä toinen virhe. Tässä on video, kiitos Jere taas.
- Toiselta, hyppäriltä, tuli moninkertainen hylky. Alkoi ansaputkesta, jatkui esteiden ohituksilla jne.
- Kolmannelta, hyppäriltä, vitonen hypyn ohituksesta heti alkuun. Video on tässä, Jere-Productions sekin.
Tänään on Lystin syntymäpäivä. Hyvää syntymäpäivää sinne jonnekin, rakas tyttönen. Olet mielessäni.
sunnuntai 21. toukokuuta 2023
Nolla!
Aiemmin olin ajatellut, etten välttämättä kisaa MM-karsintojen kolmantena päivänä, mutta kun eilen tuli se 5 ja 0 ja Gibli näytti normaalivointiselta, niin lähdin sittenkin. Pientä lisäjännitystä oli ilmassa, vaikka en nyt varsinaisesti kärsinyt suorituspaineista tai ramppikuumeesta. Sain jalkoihini taas sen tutun varman rapean tunteen, miltä Gibliä tuntuu ohjata - sitä on vaikea kuvailla tarkemmin.
Etukäteen uumoilin, että on varmaan tarjolla leijeröintiä, ja oikeassa olin. Nyt tarkistan, että rata oli Muotkan (toiseksi tuomariksi oli merkitty Anders Virtanen). Olen viimeksi toista kuukautta sitten kokeillut keppien leijeröintiä ja pitkään mietin, kummin ohjaan. Päädyin kokeilemaan leijeröintiä, koska sillä pääsisin paremmin keinulle jarruttamaan Gibliä. Vähän hirvitti testata osaamista tällaisessa paikassa, mutta milloinkas sitten...? Toinen pohdinnan paikka oli puomi, kummalta puolelta ohjata se. Lopulta otin lyhyemmän reitin, jotta olisin nopeammin alastulolla ohjaamassa poispäinkäännöstä. Lopun päätin ohjata takaa, jotten valuta Gibliä ansaputkeen. Tiesin, ettei se ole nopeinta, muttei tehnyt mieli riskeerata enää sitä.
Video on tässä. Hienointa oli, kun pujottelun aikaan havahduin siihen, että yleisö on aivan hiljaa. Gibli teki nollan, sijoituttiin 11.:ksi tällä radalla ja kokonaiskilpailussa sijalle 33. Olen ylpeä.
lauantai 20. toukokuuta 2023
5 ja 0
Tänään MM-karsinnat jatkuivat Anders Virtasen radoilla. Sain mielikuvissani tuntuman jalkoihini, millaista Gibliä on ohjata.
Agilityradalta tulin maaliin nollalla, mutta oltiin saatu A:n alastulolta vitonen. Videolta silmiini virhe oli hyvin täpärä.
Hyppärillä tehtiin 0, millä jäätiin 4 sekuntia terävimmästä kärjestä, sillä 18. sija. Radalla oli paljon kääntymisiä, mitkä eivät suosineet isompia tai huonommin kääntyviä ja kiihdyttäviä koiria.
Videot: agilityrata ja hyppyrata.
Näillä pisteillä ollaan makseissa nyt 38. koirakko. Huomenna olisi vissiin vielä yksi rata.
perjantai 19. toukokuuta 2023
Hyl ja hyl
MM-karsinnoissa tuntui siltä kuin oltaisiin saatu osallistumisoikeus muropaketin kyljestä. Radat olivat Muotkan, eivät vaikeita. Tuntuma puuttui. Viime viikon pidin Giblin lomalla, koska oli niin juntturassa tiistaina. Kait silläkin oli osansa. Pääasia, että Gibli tuntui omalta itseltään. Olin varautunut jättämään leikin kesken, jos olisi ollut jäykän oloinen.
Agilityradalla heti alkuun jäin varmistelemaan, että Gibli kääntyi putkeen, jolloin jäin vähän jälkeen. Koira ei löytänyt kepeille avokulmaan, siitä virhe. Sitten puomin alastulolta virhe. Myöhemmin jarrutin yhdellä hypyllä paljon, jolloin sain Giblin hyppäämään hypyn eestaas. Kohta olin takaakiertosiivekkeen edessä. Myöhemmin käänsin vippauksesta putkeen, jonne ei pitänyt. Että sillä tavalla.
Hyppyradalla pohdin etukäteen neloshyppyä sillä seurauksella, että vaikka olin päättänyt ohjata sen toiselta puolelta, ohjasin sittenkin toiselta puolelta. Giblille ei jäänyt tilaa ja se kaatoi siivekkeen, mistä tuli hylkäys. Myöhemmin viskin jälkeen koira juoksi putkeen, tämä oli ennaltakin hankala paikka. Siitä tuli toinen hylkäys. Lopussa takaakiertokäskytys ei toiminut ja siitä seuraava hylkäys. Sitten kotia kohti.
tiistai 16. toukokuuta 2023
Giblin ft
Gibli kaatui lauantaina Ojangossa (minkä huomasin sunnuntai-iltana videolta), ja koska sunnuntaina koira tuntui jäykältä, varasin ajan fyssarille. Jälkiviisaasti ajateltuna viime viikko oli Giblille fyysisesti raskas treenien ja kisojen osalta, kuorrutettuna vielä lauantain ja sunnuntain kesäisillä olosuhteilla. Otus kun on lämpöherkkä. Ja lisäksi edellinen viikko oli hyvin vähäliikuntainen oman flunssani takia.
Giblillä oli yleisjäykkyyttä ja oikean lavan takana enemmän tiukkuutta, myös kaulan etuosassa tiukkuutta kaatumiseen sopien. Hyvin pieni reagoi jälleen hoitoon. Saimme 4 jumppaliikettä: "hytkyttelyn", lanneselän ojennuksen (vanha tuttu), kyljen venytyksen ja kaularangan liikkeet eri suuntiin.
Opin uutta. Läähätyksessä koira käyttää hengityksen apulihaksia ja se voi oikeasti tuntua kropassa. Gibli läähätti lauantaina ja sunnuntaina kohtalaisen paljon.
Uusi fysioterapeutti oli miellyttävä ja tarkka tuttavuus. Hän tunnisti Giblin "tiukan kudostyypin", mistä muutkin fysioterapeutit ovat sanoneet.
sunnuntai 14. toukokuuta 2023
Hyl ja hyl
Kivihalmeen radoilla. Jäi samanlainen fiilis kuin aiemmillakin kerroilla. Minulla on varmaan jotenkin erilainen logiikka, koska ratoja oli vaikea oppia ja keksiä ohjaukset. Sössinkin ne lopulta itse. Ekalla, hyppärillä, yhden takaakierron ohjasin suoraksi hypyksi ja myöhemmin ahdistin Giblille vitosen riman. Toisella radalla imaisin Giblin hyppäämään toisen hypyn väärin päin. Eikä olisi ollut mikään kiire ohjata huonosti! Gibli näyttää opetelleen juoksuopuomin ja minusta tuntuu siltä, että jatketaan niin. Toistaiseksi osuu, jos on imu päällä. Videolta näkyy parhaiten, miten meillä meni. Minusta oli sujuvaa.
Eka rata ja tässä toinen rata.
lauantai 13. toukokuuta 2023
5 - hyl - 5
Kisoissa:
- rata oli Mujusen agilityrata. Ihan lopussa Gibli tiputti riman käännöshypyssä, kun jarrutin todennäköisesti riman päällä. 5 vp. Ei kyllä paljon ylimääräistä lenkkiä tehty. 2,1 sekuntia jäätiin nopeimmasta ajasta.
- hyppyrata oli Mätön käsialaa. Tässä Gibli ei kääntynyt riman ympäri vaan hyppäsi ristiin, mistä kalastellessani jäin jälkeen ja pian käänsinkin pituudella huonosti, mistä kalikka. Sitä seuraavan mutkan valssin vaihdoinkin persjätöksi, mikä oli väärä valinta. Loppurata kohellusta.
- agilityrata oli Mätön tekemä myös. Siinä oli paljon tekemistä. Tulin maaliin nollalla, mutta oikeasti oltiin saatu A:n alastulolta 5 vp. Yhdelle hypylle yritin tiukkaa käännöstä, Gibli luki poispäinkäännökseksi ja lenkitti toista kautta.
torstai 11. toukokuuta 2023
Lyhyt treeni
- Pujottelussa tiukka takana leikkaaminen ja päällejuoksu
- Puomi ja keinu niin, että olin edellä
- Saksalainen niin, että olin hyvin edellä
- Muurilta käännökset
- Eteneminen suullisella käskyllä, etupalkalla on kyllä iso vaikutus!
- Takaakiertohyppy putken edessä
tiistai 9. toukokuuta 2023
Lyhyt treeni
On ollut kesäistä. Näin 2 västäräkkiä hallin pihassa, minulle kevään ensimmäiset! Ensimmäinen oli myös ulkotreeni tälle vuodelle:
- Keinua sivuttaisetäisyyden kanssa ja leijeröiden
- Puomin takaa hyppyjen ohjaus
- Puomi molempiin suuntiin
- A kerran
- Kepit kerran leijeröiden
sunnuntai 7. toukokuuta 2023
Jumpat ja kyy
Ulkoilu Giblin kanssa on rajoittunut keskiviikosta lähtien suurin piirtein talon kiertämiseen. Sisällä ollaan jumpattu kahdesti, eilen pidemmän kaavan mukaan.
Tänään ajattelin kävellä vähän matkaa metsässä, koska kuume oli laskenut. Vilkkaan kuntoilureitin varrella Gibli pysähtyi haistelemaan maata ja samassa Giblin vieressä olikin 40-senttinen kirkasvärinen kyy. Kiskaisin Giblin pois refleksinomaisesti, onneksi Giblillä oli valjaat. Samaan aikaan myös kyy näytti lentävän metsään päin ja hävisi pudonneiden lehtien alle. Mielestäni kyy ei ehkä purrut, mutta en tietenkään voinut olla varma, koska olivat niin vierekkäin. Takana oli pariskunta, joka totesi äsken kyyn olleen vähän kauempana - liekö ollut sama luikero? Samalla he kysäisivät, että onko se (Gibli) vielä pentu? Pyysin arvaamaan iän ja lupauduin maksamaan kahvit oikeasta arvauksesta. Kohtalaisen harkinnan jälkeen rouva heitti arvioksi 2 vuotta ja mies 3 vuotta. Kerroin Giblin täyttäneen eilen 6.
Tarkistin Giblin jo siinä polulla, autolla uudelleen ja aptekkiin pysähtyessä seuraavan kerran ja kotona vielä pidin silmällä. Mitään puremajälkiä ei löytynyt eikä turvotusta pullahtanut mihinkään ja koira oli pirteä, joten selvittiin säikähdyksellä. Se hirvittää joka kerta kyyn nähtyäni, että kun se sinne aluskasvillisuuden sekaan häviää, sitä ei enää näe, vaikka tietäisi sen olevan 2 neliömetrin alueella. Että monenko ohi tulee käveltyä ja pitäisikö oikeasti olla aina kumisaappaat? Jossakin metsikössä on oikeasti vitsit vähissä, jos itse tulee purruksi, pitää jäädä helikopteria odottamaan ja pyytää hätäkeskusta varustamaan helikopteri myös koiravaljailla. Koiran nyt hätätilanteessa kantaa. On pakko.
Ai niin, tein koronatestejä peräti kolme. Ajattelen altistusta tulleen reissusta sen verran, ettei tauti olisi ollut mahdoton. Aiemmin ostetut ekat kaksi olivat aika kuivahtaneita - siis sitä tiputettavaa lientä tuli kolmen tipan sijaan ensimmäisestä vain 1 tippa ja toisesta 2. Kontrolliviiva niihinkin tuli, itse korona näytti negaa. Ostin vielä uuden ja tein testin perjantaina. Sekin oli negatiivinen.
lauantai 6. toukokuuta 2023
Paljon onnea Gibli!
Pieni Gibli eli Tomba alias Sydäntyttö täyttää tänään 6 vuotta.
Giblistä on tullut yksi elämäni koirista. Muistutan itselleni, että elän nyt "vanhaa hyvää aikaa", jota kaipaan vielä joskus. Toivon, että Gibli tuntee välittämiseni ja tärkeytensä silityksissäni ja jokapäiväisessä elämässämme.
maanantai 1. toukokuuta 2023
Kisoissa
Oli Nybergin radat ulkona hiekkakentällä.
- hyppyradalla Gibli varasti lähdöstä, vein pois.
- agilityradalla Gibli varasti taas lähdössä, en ollut varautunut siihen vaihtoehtoon, vaan jatkoin rataa ja alkoi jurppimaan, kun mietin, kääntyäkö pois vai ei. Suurin piirtein kävelin ja testasin sitten etäohjauksia, mm. lähetin putkeen A:n ali ja leijeröin kepit, tein vippauksen tosi kaukaa jne.
- agilityradalla olin valmistautunut ottamaan Giblin pois startista, mutta ei tarvinnut. Lähtö oli kyllä hyvin armollinen starttivarkaan ohjaajalle. Aivan lopussa olin mokata, kun siivekkeen ympäri kierrättämisestä Gibli lähtikin ihan toiseen suuntaan - ikään kuin olisin ohjannut back lappia tai sellaista, mutta sain kalastettua maaliin puhtaasti, maalihyppynä olleen muurin Gibli hyppäsi erittäin viistoon. Gibli sitten tekikin nollan ja voitti.
Genova 27.-30.4.
Koska olen lukenut italiaa, kävin taas testaamassa kielitaitoani. Eihän se kivalta kuulostanut, kun paikallinen pahoitteli jäätelöä tilattuani, että puhuu huonosti saksaa.
Genovassa on 580 000 asukasta ja se on monipuolinen kaupunki Välimeren rannalla Pohjois-Italiassa.
![]() |