perjantai 11. helmikuuta 2011

Hämääntynyt tottelija

Klo 8 on ollut 30 astetta pakkasta, nyt enää 20. Aurinkoista ja nättiä. Jääkaapissa on eilisen päiväykselle rasiallinen broilerikuutiota. Päätin ne hyödyntää ennen kuin muuttuvat täysin epäkelvoiksi. Siispä tokoilimme.

Hiottiin ensin sisällä kaukojen istu-seisoa. Siinä on tarkoitus, että koiran etujalat pysyvät paikoillaan ja takapää heilahtaa taakse. Lysti osaa tämän, jos olen ihan edessä ja näytän nostoa molemmilla käsilläni. Se on fiksoitunut seuraamaan kättäni, jossa broileripala luuraa, joten tuskin on hoksannut liikettä syvällisemmin. Välillä pitää ottaa askel koiraa kohti, jottei se tule eteenpäin. Tätä yritin nyt hioa takapalkalla, mutta epäonnistuin. Sain Lystin hämääntymään niin, että se tuli eteeni istumaan tänne-asentoon ja korjasi asentoaan yhä tiiviimmäksi. Helpotin ja kehuin vuolaasti koiran onnistuttua.

Ulkona Lysti sai jahdata herkkupalaa, jotta vire nousi. Ensimmäisessä sivulletulossa katseli muualle, sanoin "Höh!" ja sen jälkeen keskittyi hommaan täpäkkänä. Seuraamisesta maahanmeno, istuminen ja seisominen onnistuivat ensimmäisellä kerralla. Jos tänään on illemmalla hyvä ilma ja saan lapsen lahjottua, niin laitan videon. Lisäksi tein kaukoja takapalkalla. Lysti oli tosi hyvässä vireessä, skarppina odotti "sano jo seuraava asento". Istumasta seisomaannousua teetin ihan läheltä ja siinä tuli onnistumisia.

Selälle ei kuulu uutta (...ttu), takajaloissa on kiristys ja raskaus entiseen malliin. Kävin eilen verikokeissa, näyttää sisuskalut kestävän ja kestäneen syyskuusta alkaneen säännöllisen lääkityksen eri yhdistelmineen. Revin siitä ilon tällä kertaa. Laitan alle kuvan jäniskoirastani. Se on keksinyt kotona uuden paikan: kun makaan mahallani, se työntää päänsä kainaloni ja olkavarteni ali ja asettuu myös mahalleen viereeni tyytyväisenä.

Ei kommentteja: