 |
| Gibli dyyneillä elokuussa |
Siellä oli polulla käärmeen luuranko. En tiedä, oliko sen tappanut ihminen vai eläin. Ranka oli katki parista kohtaa kuvan perusteella. Kun kenkäni on n. 30 cm pitkä, niin käärmyläinen on ollut n. reilu 60-senttinen. Sääliksi käy, vaikka en ulkoilukaverina sellaisesta pidäkään.
Tänään kilahti sähköpostiin toivotut tulokset. Pateissa ei ollut poistettavia.
Jumppasimme illalla. Tänään on sateista. Enimmäkseen lötköttelemme.
Olemme jatkaneet elämää ihanaan samaan malliin.
Olemme jumpanneet, ja palanneet fysioterapeutin jumpista agilityjumppiin. Giblillä on nurmikolla ihan omat jumpat.
Käymme tottistelemassa ja temppuilemassa. Nautin Giblin tyytyväisyydestä kotimatkalla.
Maanantaina Gibli kävi syömässä ekinokokki-lääkkeet 28 vrk säännön mukaisesti, koska ajatuksissa on pieni matka.
Tänään otatin ohutneulanäytteitä 5 patista. Vastaukset tulevat viikon sisällä. Gibli rauhoitettiin, koska patit olivat niin pieniä ja liikkuvassa paikassa. Tämä ilta on mennyt vähän toistaitoisen koiran kanssa.
Metsäreissut ovat vähentyneet. Odotan, että kyyt lähtevät horrostamaan.
Olemme jumpanneet 3 x viikossa. Tottistelemme. Teemme erilaisia koreografioita. Vahvistan oikealla puolella kävelemistä ja jalkojen väliin tulemista. Kävin pyörälenkillä Giblin kanssa. Edellisestä on vuosia aikaa. Sujui yllättävän hyvin.
Kun asumme lähempänä palveluja, en tarvitse niin paljon autoa. Otan Giblin mukaan arkikävelyille. Käymme paljon kaupungilla, kauppakeskuksissa ja niissä liikkeissä, joihin koiran saa viedä. Gibli on vieraillut apteekeissa, kirjastossa, kahviloissa, kierrätyskeskuksessa (jonne vein tavaroita), kodinkoneliikkeissä ja rautakaupoissa.
Gibli nauttii saamastaan huomiosta katsomalla kauniisti ja heilauttamalla häntää tai sitten katsoo vain ylpeänä ohi ja on niin kuin ei huomaisikaan, kun ihmiset päivittelevät:
"Onpa se rauhallinen!"
"Onpa ihanan ystävälliset silmät!"
"Onko se malinois? Eikö se ole aika vaikea rotu?"
"Käyttäytyypä se hienosti."
"Pitääkö sitä paljon hyppyyttää?"
"Minulla on ollut joskus suursnautseri."
"Siellä menee kiltti hauva."
"Minkä ikäinen se on? Se on varmaan vasta nuori koira?"
Välillä kerron ihmisille, että tämä koira on käynyt vuosi sitten sädehoidon syövän vuoksi. Ja että tällä on hieno ura takanaan ja tämä on nelinkertainen valio, mutta nykyään eläkkeellä. Ja että tässä olkavarressa tämä musta kalju alue on hyperpigmentaatiota sädehoidon jäljiltä.
Koira tarjoaa nykyajan ihmiselle jotakin. En voi olla miettimättä, että sitten kun Gibliä ei enää ole, minustakin tulee taas vain pelkkä ihminen.
Tulee mieleen Lystin kuva ja vanha kirjoitukseni: "Without me you are only you".
Tässä on rantakuvia. Tämä on ainut lämpäre, jossa en ole vielä nähnyt kyytä.
Olemme jumpanneet fysioterapeutin antamia jumppia ja agilityjumppia.
Kävimme viikonloppuna yrittämässä marjanpoimintaa. Ei siitä tule mitään. Jouduin koko ajan skannaamaan ympärilleni. Gibli hihnassakin halusi heittäytyä varpujen keskelle piehtaroimaan. Kyyt on niin hankalia huomata, kun odottavat äänettöminä. Että tuohon näreen kohdalle kun osut, niin... Eli jos jatkossa menen poimimaan marjoja, kumpparit jalkaan ja pitkävartinen poimuri matkaan.
Eilen kävimme yhdellä autiolla hiekkakentällä Giblin kanssa. Ohjelmaan kuului agilitylämmittelyliikkeet, erilaisia tanssiliikkeitä, tokoa ja pylvään kiertämistä. Uutena opetin sanallisena vihjeenä jalkojeni väliin tulemista: "Ratsu!", samaahan Gibli on tehnyt erityisesti kisoissa startin jälkeen tyytyväisenä.
Pyrin vahvistamaan myös oikealla puolella liikkumista. Tämä on hyödyllistä etenkin kevyen liikenteen väylillä, jossa liikenne on usein oikeapuoleista. Gibli aika usein pyynnöstäni siirtyy reunaan, vaikka on edempänä hihnassa. Tätä yritän saada varmemmaksi.
Palkka vaihteli namista narupalloon. Gibli oli niin tohkeissaan ja ylpeänä kantoi narupalloa sarjan lopuksi!
Ja tänään käytiin taas Anu Saikku-Bäckströmillä. Aiheena oli:
Lystin kuolemasta on tänään 5 vuotta. 31.8. hiipii aina melankolia ja ikävä ja mieleen tulee viimeisiä hetkiä yksityiskohtineen. Sisuksia kouraisee. Jotenkin se tuntuu liian pahalta vieläkin.
Hei hei Rakas Mössykkäin. Anna anteeksi.
 |
| Tältä Lysti tuntui. |
Tämä video on otettu 7.3.2021. Lysti voi vähän huonosti. Olen sitä juuri itkenyt. Seuraavana päivänä oltiinkin taas eläinlääkärissä tipassa haimatulehduksen vuoksi. Silloin taas tajusin, että Lystin kanssa elämä on rajallista. (Kuten nyt on Giblin kanssa.)
Jotenkinhan sitä toivoisi, että siellä jossakin olisi niin ihanaa.
Tiistaina kävin Giblin kanssa puolukassa. Nyt kuljimme sellaisessa metsässä, jossa ollaan käyty aktiivisesti 5 vuoden aikana eikä yhtään käärmettä olla nähty. Tosin olen kuullut, että parkkipaikan vieressä on ollut sekä rantakäärme että kyy. Mutta tuo paikka on jo niin pilalle mennyt eli niin täynnä kulkijoita, että kait ne käärmeet jo sellaista töminääkin väistelevät.
Emme tehneet käärmehavaintoja. Puolukoita on nyt paljon ja ne ovat niin isoissa tertuissa, että välillä katsoin, että mitä marjoja nämä oikein on. Gibli söi mustikoita koko ajan.
Tiistai-iltamyöhällä päätin katsoa Giblin passista, että milloinkas se ekinokokkilääkityksen 28 vrk meneekään umpeen. Että onhan siinä vielä aikaa, kun reissuun lähdettiin 3.8. Eipä ollut yhtään ylimääräistä aikaa. Seuraava päivä oli just se viimeisin mahdollisuus. Onneksi aikoja sai hyvin. Se siis toteutui. Gibli painoi 21,5 kg. Kiva on tarjota Giblille sellaisia eläinlääkärikokemuksia, joissa pitää vain syödä.
Eilen lähdimme uudelleen käärmeettömään metsään poimimaan puolukoita. Gibli söi jälleen mustikoita vatsaansa myöten varvikossa.
Juttelin siinä miesystävän kanssa, että voisihan niitä kyitä täälläkin olla. Metsässä oli taas lämpimiä laikkuja "tähän ottaa aurinko hyvin". Lepertelin siinä, miten on pieniä sentin kokoisia sammakoita, että käärmeille on hyvin syötävää. Ja katsos kuinka Gibli menee taas kuono varpujen seassa.
Ja sitten taas: "KYY!!!" Sellainen musta osui silmään noin 3 metrin päässä. Gibli turvaan ja itse loikin polulle myös. Sitten kävelin hyvin korkein askelin katselemaan kyytä uudelleen, jotta saan todistusaineistoa. Kaipailin kumisaappaita, joita ei ollut taaskaan jalassa. Kyy oli hyvin tumma ja paljon isompi kuin viimeksi perjantaina nähty. Sahalaitaa erottui kuitenkin ja muoto täsmäsi kyyhyn.
 |
| Tuolla tuo tumma. |
Olen boikotoinut käärmekalliota, mutta manipuloin itseäni tyyliin: "Kyitä on joka paikassa. Monenkos yli ja ohi olet mennyt huomaamatta? Jos välttelet kyitä, et voi liikkua yhdessäkään metsässä. Enemmän siitä haittaa tulee, jos kävelee vain kaupungissa. Ja kaupungissakin on kyyhavaintoja, kuten just äskettäin lähikaupan vieressä."
Mieli tekee poimia itse edes pari litraa mustikoita ja puolukoita, joita on nyt paljon. Sankokaupalla en jaksa kerätä. Pari litraa riittää, jotta on joulupöydässä puolukkahilloa itse poimimista puolukoista.
Mukaan otin miesystävän "on kivempi, jos on joku matkassa auttamassa, jos kyy puree". Gibli sai syödä mustikoita ja lutrata rannassa miesystävän vahtimana.
Joskus muinoin inhosin marjanpoimuria. Kokeilin sitä sitten kerran poimintatyylillä: "Kuin kampaisit peikon tukkaa." Niin säästyy varvut ehjinä ja roskaa tulee hyvin vähän. Koska marjoja saa poimittua paljon nopeammin, olen jatkanut peikkojen tukkien kampaamista. Nykyään ajattelen, että poimuri voi auttaa kyyn pureman ehkäisyssä, kun ei ole sormet ensimmäisinä varvikossa.
Kävelimme päätepisteeseen "käärmekallion" ohi. Takaisin palasimme pitkin samaa polkua, joka kulkee rannan ja kivisen ja kallioisen rinteen välissä. Rupattelin siinä kevyesti: "Tässä on käärmeiden kalliimpaa asuinaluetta. On isoja kiviä lammen rannalla... Yleensä kyyt kuitenkin suhisee, jos niitä lähestyy... Gibli muuten työntää kuononsa varpujen sekaan, kun syö mustikoita... KYY!!!" Metrin loikka taakse ja Gibli kiinni.
Siinä tämä matelijainen lötkötti polun vieressä vyötärön korkeudella. Ilmeisesti naaraskyy, hyvin syöneen oloinen, ehkä sulatteli ruokaa. Ei kuulunut mitään ääntä. Jäin ottamaan valokuvia. Kyyn pää kääntyi yleensä minua kohti, joten en uskaltanut mennä lähelle.
Paluumatkalla tuumin, että tuonne ei nyt oikeasti voi mennä kuin käärmeiden horrosaikaan. Ei voisi enää väittää, että oli sattumaa, vaan että ihan itse kaivoin verta nenästäni. Eikä se mitään, jos itse kärsii, mutta jos Gibli ottaa osumaa, niin sitä en kestä.
Ei sellainen metsäkävely ole mistään kotoisin, että koira on takana ja itse skannaan koko ajan eteen ja sivuille ja jalkoihini sekä olen jatkuvassa valmiudessa olla laskematta jalkaa maahan. Montakohan tuoretta kyyn poikasta meiltä on jäänyt näkemättä?
Metsässä ulkoilua en halua kokonaan lopettaa, mutta nuo seudut pitää nyt jättää.
Olemme ulkoilleet ja käyneet metsässäkin. Metsässä käymisen himoa ovat vieneet käärmekohtaamiset. Pelkään, että Gibliä puree kyy. On siinä itselläkin autolle könyämistä, jos kyy iskee nilkkaan.
Olen jumpannut Gibliä.
Toissapäivänä naapuri päästi irti olevan vihaisen mäyräkoiransa Giblin kimppuun. Se puri Gibliä mahaan, mihin tuli verinen jälki. Helvetti, että ottaa päähän. Ei mitään anteeksi pyytämisiä tietenkään. Onneksi ei osunut sädetyskohtaan.
Eilen otin kävelylle mukaani narupallon ja treeniliivin - ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Gibli ei näyttänyt uskovan silmiään. Tottistelimme ja jumppasimme. Gibli jäi nurmikolle makaamaan narupallo suussaan - olisi halunnut jatkaa aina vaan.
Tänään oli fysioterapia. Mitään erityistä ongelmakohtaa ei noussut, mutta Gibli ei näytä pärjäävän ilman fysioterapiaa agilitya harrastamattomanakaan. Lihaspuutos näkyy mm. ristikkäisten jalkojen nostoissa ja punnerruksissa. Lannerangan loppuosassa oli jäykkyyttä. Pallean alueella ja sterilaatioarvessa kiristystä. Vasemman lavan liikkeet jäykät, vasemman etujalan eteenojennus kireämpi oikeaan verrattuna. Kyynärvarren alueella kiertoliikkeessä jäykkyyttä. Lihaskireyttä rintalihasten alueella, hauislihaksessa sekä lavan ja alakaulan välillä. Oikean puoli rennompi. Yläniskassa kireyttä molemmi puolin.
Saimme jumppaohjeet. Seuraava kerta olisi noin 6 viikon päästä eli se tarkoittaa lokakuun alkua.
 |
| Dyyneillä piehtarointia |
 |
| Gibli Nyköpingissä |
Alankomaista lähdettyä ajoimme valtaväylää. Niiden varrella sijaitsee yllättävän harvassa liikenneasemia, useiden kymmenien kilometrien välein. Pysähdyimme tankkaamaan ja ottamaan purtavaa. Bensa maksoi reippaasti, liki 2,5 euroa litra. Myöhemmin Saksassa hinta asettui Suomen tasoihin 2,1 euron tietämille.
Seuraava pysähdyspaikka oli Bremen. Olen käynyt siellä v. 1980 ja halusin uuden kuvan Bremenin soittoniekkojen patsaalta. Ei se toki ainut syy ollut siellä olla. Kuvausten perusteella paikan piti olla hieno.
Oli pilvistä, noin 18 astetta. Ei satanut. Tuomiokirkko näytti tummalta ja nokiselta, tunnelma muistutti Harry Potterin synkkeneviä elokuvia. Kaduilla oli aika paljon roskaa ja porukka vähän levotonta.
Kielipääni oli sekaisin hollannin jäljiltä. Saksan alkeet ovat yläasteelta. Huomasin puhuvani usein englantia. Guten Morgenit sentään sujuivat hississä ja aamiaisella.
Illemmalla kävimme Schnoorin ja Viertelin kaupunginosissa, jotka ovat aivan keskustassa. Ne olivat viehättäviä. Nelijalkainen matkakaverimme pysähtyi välillä ihastelemaan arkkitehtuuria.
Bremen ei ollut ihan toiveiden täyttymys, joten seuraavana päivänä jatkoimme kohti Lyypekkiä, joka teki vaikutuksen jo vuosi sitten, kuten myös tulomatkalla.
Lyypekissä yövyimme samassa hotellissa kuin tulomatkalla. Jotenkin sitä jo uuvuin hotellien vertailuun ja kun tullessa hotelli oli kivalla paikalla ja ihan siisti, varasimme saman uudelleen. Huone oli erilainen, isompi ja modernimpi. Kokolattiamaton sijaan oli kova lattia. On jännää, miten paljon saman hotellin hotellihuoneissa voi olla eroa - miten on tuurissaan, onko remontoitu vai vanha huone. Ilmastointilaite oli nyt tehokas ja hiljainen.
Lyypekissä nähtävää riittää. Mm. vanha kaupunki on iso. Kaupungin yleisolemus on siisti. Isot puut on säästetty, toisin kuin esimerkiksi Helsingin seudulla.
Tuollaista rinkulaa tehdessä on pakko jakaa ajamista. Pysähdyimme usein ja vaihdoimme kuskia pysähdyksillä. Välillä yövyimme samalla paikkakunnalla 2 yötä, välillä päiväsiirtymä oli vain 2 tuntia.
Lyypekistä jatkoimme Utrechtiin, samaan hotelliin, jossa majoituimme vuosi sitten. Osa henkilökunnasta oli tuttuja ja tuli kysymään, kuinka Gibli voi.
Liikenne ja tiet olivat Alankomaissa (jälleen) parempia kuin Saksassa. Saksassa iso osa teistä tehdään joistakin betonielementeistä (?), jotka saavat ajamisen kuulostamaan sellaiselta läpätykseltä kuin olisi rengas puhki. Saksassa oli enemmän myös tietöitä, eli välillä ajettiin 30 km/h jonossa ja hyvin harvoin urku auki. Alankomaissa nopeus oli tasaisempaa.
Siellä kiinnitetään hyvin paljon huomiota liikenneympyröiden ja pyöräteiden merkitsemiseen. Autoilijoita ohjataan passiivisesti ajamaan tietyssä kohtaa tekemällä esim. ajoradan keskiosa nupukivistä.
Kävimme tutulla rannalla. Menimme aamupäivällä, jotta välttäisimme mahdollisen ruuhkan eikä menisi koko päivä odotellessa. Tällä kertaa tuuli voimakkaasti. Emme laskeneet Gibliä uimaan emmekä uineet itsekään. Vesi olisi ollut noin 20-21-asteista.
 |
| (c) PM |
Talven aikana kypsyi ajatus, että jos olemme hengissä, matkustamme uudelleen Alankomaihin ja hiekkarannalle Pohjanmerelle. Tällä kertaa matkalla olisi lomatunnelma eikä olo, että ollaan menossa kohti hautajaisia. - Jonkin sortin korjaava tunnekokemus tai pyhiinvaellus siis.
Matkustelu on ollut nyt vähissä. En ole pitänyt pidempää lomaa 2 vuoteen. Vuosi sitten peruin lomani Giblin sairastuttua. En ole halunnut jättää Gibliä hoitoon. Matkalla kuitenkin miettisin (jatkuvasti), miten koira jaksaa. Koska Gibli ei kestä punkkilitkuja en uskalla matkustaa kanssaan kovin etelään. Esim. leishmaniaa on jo Etelä-Saksassa ja etelämpänä kaiken maailman sydänmatoja. Pohjoiseenkaan en halua.
Suunnitelmalle tuli takapakkia kesäkuussa, kun Gibliltä löytyi nisäkasvaimet. En tiennyt, mitä on luvassa. Kun vastaukset olivat hyvänlaatuisia ja Gibli näytti toipuvan, varasin menoliput. Oli vaan sellainen olo, että Alankomaissa on käytävä nyt, muuten kaduttaa sitten joskus.
Matkasta tuli noin 3 000 km rinkula: Helsinki - Tukholma - Malmö - Kööpenhamina - Rödbyhavn - Puttgarden - Lübeck - Utrecht ja takaisin sama Bremenin kautta. Ajoimme Ruotsin läpi, koska laiva on koiraystävällisempi Hki-Ruotsi -välillä.
Ennen matkaa kävin tehostamassa Giblin leptospiroosi-rokotteen. Varasin ajan eläinsairaalan lääkärille siltä varalta, että Gibli saa anafylaksian. Sellainenhan tuli perusrokotuksista aiemmin.
Rokotustapahtuma oli poikkeava. Ruisku oli iso, sisältö oli puolet ilmaa ja puolet rokotetta. Eläinlääkäri tökkäsi neulan Giblin ihon alle. Ihmettelin, miksei hän ilmaa ruiskua. Hän yritti ruiskuttaa ainetta, mutta mitään ei tapahtunut. "Neulassa on vika", hän totesi ja vaihdatti neulan paksumpaan. En saanut sanottua mitään.
Sitten hän hyvin nopeasti rokotti, ilmaa tuhahti neulan tyvestä ja se oli siinä. Katsoin, kuinka hän otti pois ruiskun, jonka mäntää ei oltu painettu pohjaan ja jossa oli yhä ilmaa ja rokotusainetta.
Gibli ei reagoinut mitenkään. Ei puistellut itseään tai alkanut raapia niskaansa, kuten yleensä rokotuksen jälkeen.
Kysyin eläinlääkäriltä, että saiko Gibli muutakin kuin ilmaa ihon alle. "Ei ilmasta tarvitse olla huolissaan, kun tämä rokotus menee ihon alle eikä lihakseen."
Kävelin autolle Giblin kanssa miettien, että ei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä. Palasin kysymään eläinlääkäriltä, että jäin miettimään, saiko Gibli itse rokotusainetta lainkaan. Hän taas toisti, että ei se ilma haittaa ihon alla. Sanoin, ettei se ilma minua vaivaa (sitä pitäisi käsittääkseni laittaa enemmän ja suoneen) vaan se, saiko koira rokoteainetta lainkaan. Hän sanoi hoitajan kanssa juttelleensa, että ehkä ruiskussa oli vika, koska se keräsi niin paljon ilmaa. (!!?) Sitten hän vastasi: "Katsoin jälkikäteen. Silmämääräisesti rokotetta meni ehkä noin puolet. Eikä sillä ole niin väliä, kun tämä oli tehoste."
Seuraavana päivänä menin toiseen paikkaan otattamaan toiset ekinokokkilääkkeet. Ekinokokki ehkäistään Giblin kohdalla 28 vrk säännöllä, jotta reissulta palatessa ei tarvitsisi etsiä eläinlääkäriä ulkomailta.
Pyysin eläinlääkäriä laittamaan leptospiroosirokotteen uudelleen, koska minulla ei ollut aavistustakaan, saiko Gibli rokotetta lainkaan. Leptospiroosi on etelämpänä endeeminen ja onhan sitä ollut pääkaupunkiseudullakin, joten suoja saisi olla voimassa. Eläinlääkäri rokotti Giblin. Nyt ruisku oli normaalin kapea eikä siinä ollut ilmaa. Gibli ei saanut mitään rokotusreaktiota.
Reklamoin eläinsairaalaan, mistä ei ole kuulunut mitään. Jos sama eläinlääkäri on pistellyt koiria samalla ilmametodilla, pitäisikö hänen "rokottamansa" koirat kutsua takaisin?
***
Seuraavalla viikolla ajoimme Helsingin satamaan ja Serenaden kyytiin. Toisin kuin vuosi sitten, nyt Gibli pystyi kulkemaan laivan portaita, joten täysiin hisseihin ei tarvinnut jonottaa. Painoimme mieleen, millä autokannella auto oli, mikä vähentää huomattavasti paniikkia satamaan saapuessa. :) Ruotsiin olin tehnyt koiran maihintuloilmoituksen.
Gibli asettui hyttiin hyvin, joten kävimme yhdessä syömässä laivan buffetissa.
Kun entisaikaan illallisella oli yhdellä alueella oma tarjoilija, joka kysyi "valko- vai punaviiniä?" ja valkeat pöytäliinat, nykyään meno on todella erilaista. Mennessä annetaan lappu, mihin on merkitty oma pöytä. Pöytäliinoja ei ole. Alueella on töissä henkilö, joka vie käytetyt astiat pöydästä pois. Ihmiset etuilevat ruokajonoissa ja kulkevat linjastoja vääriin suuntiin. Kun olet ottamassa jotakin, joku kurottautuu kätesi yli ottamaan toiselta puoleltasi jotakin. No, ruoka oli hyvää.
Huomioita Ruotsista: Kun Suomessa on tietolpissa sinivalkea raidoitus, Ruotsissa se on sinikeltainen. Bensa oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa.
Juutinrauman siltamaksu maksettiin etukäteen. Puomi nousi automaattisesti. Nautimme näkymistä.
Tanskan puolella ruotsalaiset keltasiniset tiepylväät vaihtuivat punavalkeiksi. Huoltoasemia oli harvassa.
Meillä oli lauttaliput Tanskasta Saksaan tietylle autolautalle, mutta siellä saa mennä siihen lauttaan, mihin ehtii. Siellä olikin lautta juuri sopivasti lähdössä. Ensin jätin Giblin autoon, koska en ollut varma, saako koiraa ottaa mukaan ylös. Joillakin autolautoilla on sääntö, että koira pitää jättää autoon. Koska kannella oli muitakin koiria, kipaisin hakemaan Giblin vielä mukaan. Palatessa monen auton varashälyttimet soivat, joten Giblillä olisi ollut autossa olemista. En toki halunnut jättää Gibliä autoon muutenkaan.
Viimeksi palatessa Lübeck näytti hienolta kaupungilta. Siellä oli lämmintä, illalla vielä 25 astetta.
Matkan aikana moni ihminen huudahti: "Onko tuo malinois?" Monelle oli yllätys, että Gibli on jo 9-vuotias.
Gibli käyttäytyy ihmisten ilmoilla upeasti, joten kanssaan on helppo liikkua laivalla, hotelleissa ja kaupungissa.
Eilen oli Giblin fysioterapia ja mct-leikkauksen vuosipäivä.
Fysioterapiassa kyynärpäässä tricepsin jänteen seutu oli nyt rauhallinen. 2. varpaan tyvinivelen kohdalla oli jäykkyyttä ja koukistajajänteessä kireyttä. Tämä voi olla tricepsin leikkauksen jälkimaininkeja, kun eturaaja kääntyy enemmän. Kyynärvarren lihaksistossa oli kohtalaista jäykkyyttä. Kyynärpään koukistus oli nyt oikein hyvä, leikkauksen jälkeenhän se oli hyvin vajaa. Lapojen alueella oli kireyttä. Vasemmalla yläniskassa oli hieman kiristystä. Oikealla hauislihaksessa jännitettä. Takaosa ok. Vatsan arpien ja pallean alueella kohtalaista kireyttä, mikä reagoi hyvin käsittelyyn.
Saimme kotijumppaohjeet. Kontrolli on kuukauden kuluttua.
Muistelin vähän vuoden takaista. Oli aikamoista odottaa kirurgin puhelua. Vielä toivoin hyviä uutisia, että kasvain olisi rajoittunut lihasfaskiaan, mutta ei se sitten ollut. Mietin Gibliä autoon kantaessani, että miten saan koko koiraa edes autohäkkiin.
Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta ei vaikuta kovin neutraalilta. En toki sellaista odottanutkaan aiempien päätösten perusteella.
He olivat katsoneet "faskian nestepatin" ultraäänikuvat. Eläinlääkärihän oli kirjannut (toki 10 x kokoluokkavirheen kanssa) 22.3.2022 "pieni noin 0,5mm kokoinen muutos nahanalaiskudoksen alapuolella, ihonalaislihaksen ja tricepsin fascian välissä. Muutos on keskeltä vähäkaikuinen, nesteen merkiksi.”
Eläinlääkintävahinkolautakunnan mukaan muutos oli "noin 3 x 5 mm kokoinen ovaali ympäristöön nähden hypokaikuinen muutosalue nahanalaiskudoksessa, joka ei ole täysin tarkkarajainen. Muutoksesta ei pysty ulkonäön perusteella päättelemään sen laatua, koska muutos ei ole tyypillinen puhtaalle nestekystalle. Kyseessä on voinut olla ohi menevä vaurion aiheuttama kudosnesteen kertyminen nahanalaiskudokseen tai pienikokoinen hyvän- tai pahanlaatuinen kasvain. Muutoksen laadun selvittäminen olisi edellyttänyt ohutneulanäytteenottoa...//... Olisi ollut suositeltavaa seurata muutosta ja ottaa myöhemmin ohutneulanäytteitä, mikäli muutos ei poistuisi ja/tai jos muutos kasvaisi."
Eläinlääkintävahinkolautakunta oli sitä mieltä, että hidas kasvu on mastsolukasvaimelle epätyypillistä. Sehän ei pidä paikkaansa low grade mastsolukasvainten kohdalla.
Ja: Näytteenoton puuttuessa ei ole jälkikäteen mahdollista arvioida alkuperäisen muutoksen laatua. On epätodennäköistä, että kyseessä olisi ollut samalla paikalla myöhemmin kasvava mastsolukasvain, koska mastsolukasvain todettiin vasta 3 vuotta myöhemmin. Päätöksessä sivuutettiin täysin se, että vastineessani oli mukana fysioterapeuttien käyntikopioit, joista kävi ilmi, että samassa paikassa oli patti joka kerran.
Kannattaa oikeasti tarkistaa, millä tavalla koulutetulla eläinlääkärillä käy, jotta hän oikeasti osaisi tulkita ultraäänilöydöksiä, osaisi harkita erotusdiagnostiikkaa ja saisi diagnoosin edes sinne päin.
Silloinen eläinlääkäri: Muutos ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Mikäli patti ilmestyy treenin jälkeen, voi siihen laittaa jatkossa paikallisesti kylmää. Faskiakireyksiin suosittelen faskiahoitoa. Hyvää jatkoa Giblille ja tsemppiä Halli-SM:eihin!
Sunnuntaina kävimme lyhyesti metsässä ja rannalla. Gibli sai lutrata järvessä, mutta en antanut vielä uida. Sen yhden tikin kohta oli vielä vähän "pehmeän" näköinen.
Tänään menimme rannalle taas. Nyt Gibli sai myös uida. Haavojen pinta näytti hyvältä. Oli viileämpää kuin oli ennustettu. Lyhythihaisessa paidassa ja capreissa palelin vähän.
Katselin Gibliä, kun eläinlääkäri soitti. Hän kertoi heti alkuun, että hänellä on hyviä uutisia. Kaikki kasvaimet ja luomet olivat hyvänlaatuisia. Helpotuksen huokaus.
Kerroin hänelle siitä yhdestä tikistä. Se oli todennäköisesti ihonalainen sulava ommel ja näin ajateltuna se käy järkeen. Ihon päällä ei näkynyt selvää lankalenkkiä. Ihonalaiset ompeleet ovat siimamaisia ja vähän vaaleampia ja se kyllä sopi ompeleen kuvaukseen. Parempi näin. En halua, että ihon sisällä on sulamatonta lankaa.
Nisärivistöä kannattaa tunnustella muutaman kuukauden välein.
Puhelun jälkeen lähdimme kotiin, jotta en vilustu. Eli saattoi jälleen ajatella normaaleja asioita.
Odottelin tänään eli kahden viikon kohdalla eläinlääkärin soittoa patologin vastauksista, mutta sitä ei tullut. Osasin varautua, viimeksikin meni lähes 3 viikkoa.
Gibli on toipunut varsin hyvin. Alin leikkaushaava punoitti, rauhoittui lääkkeillä. Ehti käydä hyviä katastrofiajatuksia. Äsken poistin 34 tikkiä. 1 oli yhden haavan reunassa turvonneen ihon sisässä tosi hankalasti. Ensin koko tikki ei edes näkynyt, langanpää vaan törrötti. Sitä kiskoessa tuntui, että koko haava aukeaa. En ole varma, sainko sitä ihan kokonaan pois. Toivottavasti siitä ei nyt tule ongelmaa. Ei sitä voinut enempääkään nyhtää ja etsiä lenkin alkua.
Steriloinnin vaikutukset näkyvät. Giblistä lähtee karvaa ja hajut kiinnostavat todella paljon. Odotan, milloin koira nostaa jalkaa pissiessään.
Nisäkasvainta olisi saanut estettyä, jos Giblin olisi leikannut ennen ensimmäisiä juoksuja. Giblillä se olisi tarkoittanut ennen puolen vuoden ikää. En usko, että yksikään eläinlääkäri Suomessa olisi siihen suostunut.
Kunpa nyt haavat paranisivat kunnolla eivätkä aukeaisi yöllä, ja se yksi hankalan tikin kohta ei verestäisi, niin Gibli pääsisi syömään mustikoita ja lutraamaan vedessä.
Viikon aikana on ollut rutkasti tekemistä. Muutimme. Giblillä on nyt kivat näkymät sekä olohuoneesta että parvekkeelta. Parvekkeella koira viihtyy erinomaisesti. Tänään piti jo aamupäivästä hakea koiruus sieltä pois, jotta ei läkähdy.
Agilitya en ole yllätyksekseni kaivannut lainkaan. Minua risoi jo pari (?) vuotta lajin tuloskeskeisyys ja se, mitä se teki omalle päälle. Ei se pentukaan järjestynyt, aina meni joku vikaan tai alkoi itseäni hirvittää, siis tuli sellainen olo, että en halua enää sellaista huolehdittavaa itselleni. Nyt kuplan ulkopuolelta katsottuna koko agilitya tarkastelen ihan eri tavalla.
Jotakin omaa liikuntaa täytyy keksiä. Nyt ollaan eletty koira kainalossa. Gibli inhoaa tötteröä, joten on pidetty isoa vinttarikuonokoppaa. Jos Gibliä oksettaa, en halua, että Gibli on silloin yksin. Kun nyt päästäisiin metsälenkeille yhdessä.
Vuosi sitten odoteltiin levinneisyystutkimusten tuloksia - onko mastsolusyöpä leikattavissa vai ei.
Giblin kipulääkkeitä olen päässyt vähentämään. Taidan antaa yöksi vielä parasetamolin. Nyt Gibli nukkuu rauhallisesti.
Otin eilen pois haavasidokset, kuten oli ohjeistettu. Haavat sinänsä olivat varsin siistit, mutta en ollut varautunut siihen, että Giblin vatsa näytti siltä kuin koira olisi jäänyt leikkuupuimurin tai ruohonleikkurin alle. Tikkijonot kiemurtelevat. (Monesti isoista haavoista tehdään kiemurtelevia, jotta arpi joustaa paremmin.)
Oma järkytykseni alkaa jotenkin tasaantua. Edelleen, kuten vuosi sitten, tulee yhtäkkiä havahtumisia sairauteen - ihan kuin sen muka kunnolla olisi päässyt unohtamaankaan. 50 % nisäkasvaimista on pahanlaatuisia.
Sitten vielä informaatiota narttukoirien omistajille. Luulin, että nisäkasvain tulee ihan nisän viereen tai nisän alle. Giblillä kasvaimet olivat 1-3 cm päässä nisistä, nisien välissä. Jos niissä kohtaa ihon alla tuntuu riisinjyviä tai isompia tai pienempiä pahkuroita, niin tervemenoa eläinlääkäriin. Giblin pienin jyvänen oli puolikkaan nuppineulanpään kokoinen.
Jos Giblillä ei olisi tikkejä, nyt olisi juuri oikeat ilmat olla veden äärellä.
Kirurgi sanoi eilen, että kannattaa tarkistaa Giblin nisärivistöt vielä kotona. En tutkinut niitä illalla. En halunnut menettää vähäisiäkin yöuniani.
Aamulla otin Giblin jalkojeni väliin selälleen kynsienleikkausasentoon ja tunnustelin nisät uudelleen. Nyt sädetetyn jalan kainalossa olevan nisän viereen oli ilmaantunut 1 cm halkaisijaltaan oleva patti. Jonkinlaista ryhelmää tunsin myös vasemmalla taaimmaisessa nisässä.
Olin vältellyt googlailua, mutta vilkaisin nyt uudelleen nisäkasvaimien ennustetta. Kiivaasti kasvava ei ole hyväennusteinen. Silloin kannattaa tehdä levinneisyystutkimukset ja pohtia, leikataanko koiraa ollenkaan. Jos yhdessä yössä tulee sentin kasvain, niin kiivaalta kasvulta se minun korviini kuulostaa.
Ilmoitin eläinsairaalaan, että nyt on patti myös kainalossa ja että mitäs tehdään ja että jos kysyisivät myös onkologilta. Sitten mietin, että tältä se sitten tuntuu, kun eletään toisen viimeisiä hetkiä.
Soitin parille lähimmäiselleni. Suunnitelmani oli seuraava: En leikkuuta Gibliä ennen kuin levinneisyys on tiedossa. Jos syöpä on levinnyt, Gibliä ei leikata, vaan lähdetään rannalle nauttimaan.
Kohta eläinsairaalasta soitettiinkin, että siellä on nyt neuvoteltu ja jos toisin Giblin klo 12, niin sekä kirurgi että onkologi tutkivat Giblin ja sitten päätetään mitä tehdään.
Ennen lähtöä otatin viimeiset kuvat. Ajattelin, että jos sisuskalut on täynnä syöpää, niin sitä voi joutua kiperien päätösten eteen.
Ja sairaalan pihalla seuraavan.
Sitten tuli onkologi. Hän tunnusteli Giblin kainalopattia ja sanoi, että ei se ole kova eikä tunnu nisäsyövältä. Vaihtoehtona oli A: Otetaan nyt kainalosta ohutneulanäyte, jonka onkologi katsoo heti, sitten edetään keuhkokuviin ja jos ne on ok, katsotaan vatsan ultraääni ja jos siellä ei ole levinneisyyttä, edetään leikkaukseen. Tai B: Tietokonetomografia, jolloin selviäisi etenkin se, onko mastsolusyöpä levinnyt. Silloin Gibli nukutettaisiin. Tulokset tulisivat ensi viikolla ja leikkausta lykättäisiin noin viikolla. Odotusaika ei ennustetta juuri muuttaisi.
Seisoin siinä aurinkoisella parkkipaikalla onkologin kanssa. Aurinko paistoi ja tuuli. Kysyin häneltäkin, miten hän etenisi. Päädyin vaihtoehtoon A.
Kävelimme sisälle. Giblin kainalosta otettiin ohutneulanäyte. Onkologi tutki sen ja tuli takaisin. Siinä oli neutrofiilejä ja nestettä, ei mastsolusyöpää eikä pikaisesti näyttänyt muultakaan syövältä. Kirurgi kävi kanssa katsomassa Giblin.
Sitten Gibli vietiin keuhkokuviin. Niissä ei näkynyt metastaaseja. Seuraavaksi Pikku-Gibli rauhoitettiin ja nukahdettuaan vietiin vatsan ultraääneen. Menin autolle odottamaan.
Olin lähettänyt viestiä myös Utrechtiin: voiko sädetyskainaloa leikata. Paraneeko iho? Sieltä vastattiin, että 9 kk sädetyksen jälkeen voi.
Miesystävä oli tehnyt mukaani eväsleivät, koska oli arvannut, etten ole syönyt. Ahmin juuri voileipää, kun onkologi tuli luokseni hymyssä suin: "Siellä on punkki! Siellä kainalossa on punkki!" Rauhoituksen jälkeen, kun Gibli oli kunnolla selällään, sen pääsi näkemään. Hän kysyi, ultraako kuitenkin. Sanoin, että joo.
Päivitin lähimmäisilleni, että se patti oli punkki. Tällaisissa tilanteissa huumorin kanssa joutuu olemaan varovainen puolin jos toisinkin, mutta olihan se nyt päivän paras uutinen. Jonkinlainen viikatteen humahduksen väistö jälleen kerran.
Vatsan ultraäänessä ei näkynyt metastaaseja.
Gibli jatkoi leikkaukseen. Tarkoitus on leikata ne 4 riisimäistä kasvainta, steriloida Gibli ja ottaa samalla ne luomet, jotta kuukauden päästä ei leikellä niitä, jos ne lähtevät paksunemaan. Jos kohtu on ok, se jätetään. Jos se on poikkeava, se leikataan pois.
Tässä on vielä kuva niistä luomista. Tuo isoin on ollut vuosi sitten, nuo pienemmät kasvaneet vuoden sisällä. Mutta mitä olen koirien melanoomista nyt oppinut, niin ne lähtevät paksunemaan, jolloin ihon pintarakenne häviää. Noissa kaikissa ihan pintarakenne on säilynyt ja ne ovat ihon tasalla.
.jpg?img=medium)
Nyt odotan soittoa.
Huomasin Giblillä juhannusaattona 3 tummaa luomea nisän vieressä. Vuoden takaisessa kuvassa näkyi vain yksi. Jos sen näköisiä luomia olisi ihmisellä, poistattaisin ne melanoomaepäilynä. Lähetin sähköpostia luottokirurgin lääkäriasemalle valokuvineen. Hän oli lomalla ja palaa vasta maanantaina töihin.
Tässä on juuri suunniteltu ulkomaanmatkaa elokuulle, mukaan tulisi tietenkin Giblikin. Matkustaisimme tällä kertaa paremmalla mielellä ilman syöpähoitojen varjostusta. En ole vielä varannut laivalippuja, mutta klikkaus on ollut sormen näpsäytyksen päässä.
Jostakin syystä halusin eilisiltana kuunnella Kari Rydmanin sanoittamaa "Niin kaunis on maa" -kappaletta. Kappale syntyi, kun hänen oppilaansa jäi auton alle. Ajattelin, että voin laittaa blogiin ensimmäisen ja toisen säkeistön ja jättää sen kolmannen pois, siinä kun jo varjot pitenevät ja poissa on ystävä kallehin. Toista se on minulla nykyään Giblin kanssa: nyt meillä on kirkkaita päiviä ja nautin rannalla istuskelusta Gibliä katsellessa.
Tässä on kaksi ensimmäistä säkeistöä/kappaletta:
Heräsin aamulla ja varasin ajan eläinsairaalaan tsekkaukseen. Päivällä sain sähköpostia lomalla olevalta kirurgilta, että tuon näköiset luomet eivät koirien melanoomalta näytä ja niitä voi seurata, kun sijaitsevat tuossa kohtaa.
En perunut eläinsairaalan aikaa, maksu olisi mennyt joka tapauksessa. Ajattelin odottaa vielä sen lääkärin mielipiteen, kun hän näkee luomet livenä. Olin varannut huomiseksi alustavasti leikkausajan. Ideana se, että jos leikataan, Gibli ehtisi parantua ja tuloksetkin tulla ennen reissua. Päätin kuitenkin, että mikäli luomia ei ole pakko poistaa, en Gibliä turhaan leikkuuta ja pidä poissa vedestä parhaaseen kesäaikaan.
Eläinsairaalan pihalla mietin, että täällä sitä on viimeksi oltu ennen Utrechtiin lähtöä ja syksyllä pernan koepalassa.
Tämä kirurgi oli mukavan oloinen. Selitin hänelle Giblin taustaa, jota heillä oli jo tiedoissaankin. Sanoin, etten halua koiraa leikkuuttaa turhaan. Se olisi 20. nukutus vuoden sisällä. Huojennus oli iso, kun hän oli samaa mieltä. Luomien pinta oli kiltin näköistä. Sovittiin, että seuraan ja palaan tarvittaessa asiaan.
Sitten hänen sormensa osui pattiin Giblin nisän vieressä. "Tässä on tämmöinen riisinjyvä, kokeile vaikka." Niin oli. Tunnustelin Giblin nisärivit huhti- tai toukokuussa eikä niissä silloin mitään patteja ollut. Hän tunnusteli seuraavaa nisää. "Tässäkin on... Ja tässä." Patteja löytyi yhteensä 4: 3 samalta puolelta ja 1 toiselta puolelta. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta.
Hän sitten kysymään, että mitä tehdään, jäätkö seuraamaan. Sanoin, että huomiseksi oli varattu se luomenpoistoaika.
Gibli leikataan huomenna. He lähettävät tekstiviestin, kun on aika lähteä, niin Giblin ei tarvitse odottaa ennen leikkausvalmisteluja. Samalla kirurgi poistaa luomet.
Kävelin parkkipaikalle Giblin kanssa. Tuttu epätodellinen olo oli päällä taas. Että viime heinäkuun elin koira kainalossa ja niin tulen elämään tämänkin heinäkuun, taas tuloksia odotellen. Koirilla on kuulemma paljon erilaisia nisäkasvaimia. Joskus jokainen patti voi olla eri lajia.
Palasin maksamaan laskun. Eläinlääkäri tuli vastaan: "Haluatko, että steriloin samalla? Iän myötä märkäkohturiski kasvaa." Itse tuumin, että jos löytyy estrogeeniriippuvainen syöpä, niin sterilointi on varmaan siinäkin mielessä järkevää. Toki on virtsankarkailuriski olemassa. En kuitenkaan halua olla Giblin kanssa märkäkohtuleikkauksessa kuukauden päästä. Sterilointi on ollut listalla, mutta on jäänyt muiden leikkausten varjoon. En ole aiemmin halunnut Gibliä steriloida, jotta hyvä luonne ei muuttuisi. Nyt taidan päätyä sterilointiin.
Ajoin eläinsairaalasta rannalle. Gibli ruoppasi rantaa ja ui. Otin videoita. Oli samanlainen olo kuin Pohjanmeren rannalla viime syyskuussa: Teki mieli ikuistaa kaikki. Samaan aikaan halusin painaa kaiken mieleeni kuvaamisen häiritsemättä.
Tämä ei voi olla totta.
Olemme jatkaneet vedessä lutraamista. Olen myös jumpannut Gibliä.
On outoa, kun ei ole agilitykisoja enkä tänään katso ensi viikonlopun kisoja. Sehän on ollut sellainen sunnuntai-illan rutiini. Vapaa viikonloppu on tuntunut oudon pitkältä. Vielä oudompaa on, että en tällä hetkellä edes kaipaa kisoihin.
Jotakin hyötyä on somen plaraamisesta. Opin sieltä, kuinka vesimeloni kannattaa pilkkoa. Normaalit siivut ovat aika sottaista syötävää, on posketkin melonimehussa.
Tein vähän liian isoja "puikkoja". Jos kokeilette, kannattaa leikata vesimeloni pienemmiksi ruuduiksi.
Toisena kerron jutun autostani ja pääsen kehaisemaan OP-Pohjolaa. Vahasin auton käsin muutama viikko sitten. Huomasin kummallista rypelöä katossa ihan tuulilasin vieressä. Ruostetta! Kävin näyttämässä sitä automaalaamossa. Löytyi 2 kiveniskeymää.
Ennen autoissa oli lista tuulilasin yläreunassa, mutta uudemmissa malleissa se on poistettu ulkonäkösyistä. Niinpä näitä kiveniskeymiä tulee tuulilasin yläreunan viereen katon reunaan. Pitäisi korjata ja maalata koko katto. Koska kattoa pitää korjata myös tuulilasin alta, se vaatii tuulilasin poiston. Tuulilasi taasen ei lähde kokonaisena, joten se pitää vaihtaa, mikä tarkoittaa n. 1 500 euroa laskuun lisää - reilun tonnin katon laiton lisäksi.
Viime viikolla huomasin, että auton takaoveen oli tullut uusi kolhu. Joku oli avannut siihen ovensa parkkipaikalla. Kävin näyttämässä sitä merkkiliikkeessä. Samalla näytin katon. Merkkiliikkeen korikorjaaja suositteli pyytämään tarjouksia, koska koko paketille tulisi hintaa nelisen tonnia.
Illalla tein vahinkoilmoituksen ovesta ja samalla kokeeksi toisen vahinkoilmoituksen katosta. Oven vahingon paikan ja ajan pystyin haarukoimaan, mutta katon suhteen kerroin rehellisesti, että mahdotonta sanoa, mutta varmaan moottoritiellä, joita pitkin on tullut ajeltua.
Heti tuli päätös oven korjauksesta: vakuutus korvaa, toki omavastuu lähtee. Pyydettiin vahinkotarkastus katosta. Etsin netistä luotettavan oloista ja vakuutusyhtiön hyväksymää automaalaamoa ja menin sinne seuraavaksi. Sen omistaja kertoi, että kyllä sen katonkin pitäisi mennä vakuutukseen, samanlainen törmäysvahinko se on sekin, tosin kiven kanssa. Hän lähetti vakuutusyhtiöön oman tarkastusilmoituksensa kuvineen.
Seuraavana päivänä tuli Pohjolalta viesti. Myös katto korjataan vakuutusyhtiön laskuun. Siitä menee toinen omavastuu.
Autoni menee heinäkuussa korjattavaksi: laitetaan katto, ovi ja samalla menee tuulilasi uusiksi.
On ollut vähemmän kesäistä ja olen halunnut säästää Giblin etujalkaa, joten emme ole juurikaan käyneet rannassa. Hyttysetkin ovat "kuoriutuneet" ja niiden "pesintä" on ilmeisen onnistunut.
Sunnuntaina olin Akaassa rippijuhlissa. Väistelin taas Pirkan Pyöräilyn pyöräilijöitä, kuten vuosi sitten. Tasan vuosi sitten lauantaina olin Giblin kanssa SM-seniorikisoissa ja sunnuntaina helteessä Para-SM-kisoissa. Sinä aikana bc-pentu oli ystävälläni ja hyökkäsi aivan yllättäen äristen hänen ystävänsä kimppuun, mikä monen muun asian muassa sinetöi pennusta luopumisen.
Maanantaina vuosi sitten kävimme rannalla ja metsässä näyttämässä pennulle paikkoja, missä olisimme jatkossa käyneet. Siellä Gibli ahmi ruohoa ja paluumatkalla kuivuneita puiden lehtiä ilmeisen polttavaan närästykseensä.
Illalla Gibli oksensi verta. Muistan, kun kävelin iltayöstä Giblin kanssa eläinsairaalan päivystykseen ja ajattelin, miten oli valoisaa, lämmintä ja linnut lauloivat. Että miten erilainen kesä olikaan tulossa kuin mitä oltiin kaavailtu - pennusta luopuminen suretti. Lisähuolta toi Gibli. Silloin Giblin oireilun syynä pidettiin ruokanappulan vaihtoa ja pentustressiä, mutta eläinlääkäri jo sanoi, että tämän ikäistä kannattaa tutkia paremmin, jos vaiva ei helpota.
Tiistaina oli tarkoitus viettää viimeistä iltaa pennun kanssa yhdessä, mutta Gibli ripuloi verta, joten olin silloinkin eläinsairaalassa ja yhteinen aika jäi vähiin.
Sitten tähän päivään. Luin nettivinkin, jonka mukaan punkit voivat löytyä paremmin koirasta, kun laittaa kännykän helppokäyttötoiminnoista vastavärit päälle ja katsoo koiraa suurennuksella. Gibli näytti aika jännältä niillä väreillä, mutta en saanut kopioitua kuvaa, koska värit kääntyivät aina oikeiksi.
Ja vähän ekstraa vielä. Ostin kojelautakameran omaksi oikeusturvakseni, koska aika paljon tapahtuu liikenteessä. 5 tapahtumaa 4 päivässä. Tässä on tämän päivän paras. Tässä on lisää.
Tomba jatkaa toipumistaan.
Käymme metsässä tai ennemminkin rannalla monta kertaa viikossa. Minä istun ja Gibli ruoppaa, haistelee järvenpohjaa ja uiskentelee. Selvästi nauttii.
Se ei oikein käy liikunnasta, minulle. Olen katsonut kuntokeskusten tunteja, ehkä jotakin tanssillista, jotta aivot ja lihakset saavat sopivasti stimulaatiota. Tärkeää on saada jotakin nopeaa liikuntaa, tässä iässä muuten hidastuu. Kuntosalilla pystyisin tekemään vain reisiprässiä, koska muuten kipeytyy selkä tai olkapäät tai joka kohta. Ja sitten valvon monta yötä. Reisiprässejä on ulkoliikuntalaitteillakin. Paluuta koiratanssiin olen miettinyt, mutta se ei sellaista liikunta-liikuntaa ole ainakaan ihmiselle.
En tiedä, vienkö Gibliä enää agilityyn. Todennäköisesti en. Maku menee, jos/kun ei pystytä treenaamaan, mikä on lajin yksi suola. Se myös valmentaisi molempien kehoja itse kisatilanteeseen. Ehkä käyn jäähyväiskisoissa? 1 tai 2 starttia Games-SM-kisoissa? Onko se sen arvoista, että koira kipeytyisi ja loppukesäkin menisi toipuessa? Tai kaatuu ja loukkaantuu?
On tuon koiran kanssa niin monta arvokisafinaalia vedetty, että niistäkin riittää hyviä muistoja.
 |
| Gibli pysähtyi katsomaan kesken rantahommien. |
Nyt on ollut hyvä miettiä agilitya muutenkin. Jo kisa-aikana mietin sen valtavaa tuloskeskeisyyttä. Ainakin minulle ei-nolla tarkoitti täyttä epäonnistumista, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni muuta. Jos halusi pysyä rankingin 30 tienoilla, piti onnistua, mielellään nopealla radalla. Toisaalta hirmuiset euforiat sai hyvästä radasta, kun kaikki meni just nappiin.
Ja sitten kun nyt katsoo agilityvideoita, niin onhan se aikamoista rasitusta koiralle. Oikeasti.
Mutta ehkä sitten pentu joskus? Tai ei pentua kaikkine riskeineen. En tiedä siitä 1-2-vuotiaastakaan. Jaksanko enää? Siis kroppani on oikeasti romu. Saati psyykkiseltä kannalta. Jo koiria katsoessa kylmä hiki valuu selkää pitkin, kun mietin kaikkea sitä huolta ja murhetta, mitä koirasta tulee.
Jokaisen koirani kanssa on ollut huolia riittämiin. Lystillä haimatulehduksia ja atooppiset tassut 3-vuotiaasta alkaen, Lykyllä kaikenlaista murhetta ja Giblillä syöpä ja punkkimyrkkyjen neurologiset reaktiot, jotka rajoittavat matkustamista.
Että sen jälkeen, kun on huolehtinut ihmislapsensa ja nyt jo kolmatta koiraa, niin voisiko elämä olla vähemmän huolivapaata? En tiedä, pidänkö siitä matkustamisestakaan tarpeeksi - vai olenko onnellisimmillani, kun istun rantakalliolla ja katson koiran lutraamista?
En tiedä, ehkä jätän koiran ottamisen Giblin valinnaksi. Jos Gibli ihastuu, niin kaveri tulkoot. Ei tosin ole tällä hetkellä ehdokkaitakaan.
Koiraharrastuksen ulkopuolisessa siviilielämässä sentään on monenlaista viritystä. Jos asiat menevät maaliin, kerron siitä sitten täälläkin.
Radiosta tuli yhtenä päivänä Don Henleyn The Boys of Summer. Nyt vasta kuuntelin sanat kunnolla. Sehän kertoo menneistä kesistä ja nuoruudesta. Hyvin osuvalta kuulostaa sellainen: "... Those days are gone forever, I should just let them go but... - I can see you..."
Edellisen viikon torstaina saatiin viikon riehumiskielto. Tämän viikon keskiviikkona käytiin metsässä kävelemässä ja ravailemassa rauhallisesti, sitä ei oltu kielletty. Normaalisti kävelemme portaita 4. kerrokseen ja alas, nyt olemme ajaneet hissillä. Torstaina Gibli sai olla rannalla ja uida vähän aikaa. Uiminen ei päättynyt ihan niin rauhallisesti kuin luulin. Video ei anna oikeutta kallion korkeudelle.
Olen jumpannut Gibliä joka toinen päivä ohjeiden mukaisesti. Ensimmäistä kertaa Gibli on tehnyt liikettä, jossa työnnän lavasta sivulle päin ja Gibli vastustaa, jotta ei kaadu. Terveelle puolelle tulee jämäkkä vastustus. Sairaalle puolelle työntäessä vastustus on hyvin hentoa. En tiedä, onko tämä ilmiö ollut ennen olan kipeytymistä, siis jo leikkauksesta lähtien - vai jo sitä ennen.
Pääasia on, että Giblin liikkeessä en havaitse puolieroa myöskään alamäessä.
Jos-vakuutusyhtiö ilahdutti uusimmalla laskullaan. Kuluttajansuoja voisi oikeasti tätä selvitellä, mitä se tällainen sopiminen on:
V. 2017 Giblille vakuutusta otettaessa enimmäiskorvausmäärä oli 2 000 euroa, kuntoutusturva 300 euroa ja henkivakuutus 1 000 euroa. Vuosimaksu 260,81 euroa.
Tulevalle vakuutuskaudelle (vuosi):
Olen seurannut Giblin liikkumista tarkasti. Autohalliin vie noin 25 m pitkä luiska. Siinä alamäessä näkee hyvin, miten vasen etujalka kestää. Ottaako treeni tai kisat liian kovalle? 26.5. kisojen jälkeen ei ollut mitään poikkeavaa. 27.5. Gibli kulki vähän epätasaisesti, ikään kuin vähän varoi vasenta etujalkaansa. Otin illalla videon. Se on tässä. Videota voi oikeasti tarkastella käsi sydämellä, huomaako siinä mitään vai ei. Minusta huomaa, vaikka koira ei suinkaan ole kolmijalkainen. Fysioterapia tutulle luottofysioterapeutille oli sopivasti 28.5. ennalta sovitusti.
Pääkysymykseni hänelle oli, onko varominen "normaalia" lihasten kipeytymistä rasituksen jälkeen vai jotakin muuta. Epäilin itse kyynärpään vierustaa, mistä tunnustellessani Gibli reagoi pienesti eli siirtämällä aavistuksen jalkaa. Fysioterapeutti löysikin aristusta ja kiristystä tricepsin pään ja anconeus-lihaksen alueelta. Ranteen ojentajien, alakaulan ja lavan liitoskohdassa oli kireyttä myös. Vasemmalla liikelaajuus oli normaali, hauiksessa ei poikkeavaa. Muuten koira oli hyvässä kunnossa.
Löydökset nyt kuitenkin sopivat rasitusvammaan. Ohjeeksi saimme kevyet jumpat, lähinnä painonsiirtoa, ja kevyttä käsittelyä. Laseria tai kylmää ei sädetetylle alueelle uskalleta antaa. (Toivon joka tapauksessa, ettei kyseessä ole mastsolukasvaimen relapsi.) Viikon ajan ei riehumisia, hyppyjä tai portaita. Seuraavan 2 viikon aikana paluu normaaliin liikuntaan asteittain. Jos Gibli on 3 viikon kuluttua oireeton, voi kokeilla agilitya.
Autan Giblin taas autosta, kuten koko viime syksyn. Tuo video on otettu viimeisimpien pattileikkuiden jälkeen. Gibli tulee häkistä aika sukkelaan. En väitä, että kiertoliike yli 20 kg:n puntin kanssa tekisi hyvää selälleni tai olkapäilleni.
Tässä kohtaa mietin, mikä on 9-vuotiaan koiran etu. En tiedä, montako kesää Giblillä on jäljellä. En tietenkään tiedä omista kesistänikään. Nyt eletään ainakin viikko hissun kissun. Tomba rakastaa vedessä lutraamista, ruoppaamista, metsässä juoksemista ja uimista. Haluanko riskeerata sitä jatkossa?
***
28.5. on aina tärkeänä mielessäni. V. 2008 syntyi Lysti. Lystin jälkeen tuli Lykky ja sitten Gibli. Olen saanut upeita hetkiä ja vuosia koirien ja erityisesti agilityn parissa. Kukaan ei vie minulta pois niitä hetkiä, kun palaan kisoista ja luukutan Kuumaan Ylivoimaista, kuten viimeksi huhtikuussa Riihimäeltä palatessani.
Haluanko niitä vielä lisää? Vanhenen ja raihnaistun koko ajan. En ole varma, kestänkö enää sitä huolta, mitä koiran pitäminen tuo.
Tässä on kuitenkin kuva Lystistä pentuna. Enpä arvannut, miten upeat koiramaailman elämykset meitä odottivatkaan.
Liukan radoilla. Radat olivat kivoja. Oli kesäistä, auringossa lämmintä, virallisesti 16-18 astetta. Sekä minulla että Giblillä oli aurinkorasvaa.
 |
| Tästä tulee joku kivennäisvesimainos mieleeni. |
 |
| Tämä on otettu sunnuntaina ennen käärmekalliota. |
