sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Tepsutassu

Samat kuviot jatkuu tottistelun osalta Lykyn kanssa. Tänään tein pihalle juustoruudun, kooltaan 1 m x 1 m. Hienosti nuuskutteli meidän tepsutassu. Autojen kanssa teen niin, että ennakoin autot, jos huomion siirto ei ennakoimisesta huolimatta onnistu, estän auton perään hinkumisen ja sitten huomion siirtämiseksi ja palkaksi tulee saalislelu.

Siitä tuleekin ruoka mieleeni: Tarjosin Lykylle kädestäni raakaa lihaista pikkuluuta "ajanvietteeksi". Kuin olisin tunkenut käteni piraija-akvaarioon. Mitään armoa ei tuntenut pikkuinen, kun hampaat kävi luita päin. Lopulta kaivoin rei'itetyillä sormillani 15 cm:n luun pennun nielusta. Sana ahne on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Toivottavasti saadaan tämä ominaisuus hyötykäyttöön. :)

Tänään on sitten laitettava punkkiliemet niskoihin. Punkkeja en ole vielä koirista löytänyt, mutta niitä on jo liikkeellä.

Lopuksi kuvia, joita olen päivittänyt oikeassa koossa tänne. (Ei pidä potea huonoa omatuntoa, jos sinne ei jaksa itseään klikata. En minäkään yleensä jaksa.)


Pieni koira - iso nahka


Perheretkellä rauhallisina

Lysti ja keppi

Ei kommentteja: