keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Lystin agilityt

Kävin hallilla Lystin kanssa. Olen vihdoin oppinut katsomaan treenattavat ennen lähtöä. Ohjelma:
  • Putkesta suoraan jatkaminen vs. putkijarru. Suoraan mentäessä jätin pallon putki-hyppy-suoran päähän. Lysti muisti ja teki kuten käskin. Paras jarrutus on suhina yhdistettynä jaakotuksen tapaiseen.
  • Odotin putken jälkeisen esteen takana pakkovalssiasennossa. Ensin Lysti tuli läpi, tehostettuani ohjausta tuli takaakiertona.
  • Suulliset käskyt oikealle ja vasemmalle: Tässä Lysti on ennen käännähtänyt heti siivekkeen takaa, nyt tuli loivemmin ja hyppäsi viereisen esteen. Jaakotuksen tapaisella kääntyi tiukempaan, mutta se ei ihan ole tämän ohjauksen idea. Täytyy vähän miettiä. Mutta koira siis kääntyy.
  • Jaakotukset molempiin suuntiin, koiruus tulee siivekettä nuollen. Hyvä.
  • Kepeillä tsekkasin klo 8:n kulman, koira ei erehtynyt.
  • A:n integroin muuhun "rataan", 2o2o:ssa ei ongelmaa vaikka Lysti oli selvästi kiihtynyt. Ohi juostessani heitin narupallon sen eteen ja koira odotti vapautuksen ennen kuin lähti. :)
Treenin jälkeen katsoin Lystin aavistuksen keventävän takatassuaan. Tarkastaessani totesin takatassun taaimmaisen anturan taaimmaisen pinnan hioutuneen ohueksi, on puhki yhdestä kohtaa. Onneksi alue on pieni, kolmasosa nuppineulan päästä. Kotiin tullessa huomasin veritiploja oven edessä, ovat tulleet jäljistä päätellen eilen lenkiltä palattua. Muistui mieleeni kuinka Lysti iltalenkillä yhtäkkiä alkoi putsata tassuaan. Eiköhän tuo ole johonkin terävään sepeliin tai jäähän osunut. Tänään rikko ei onneksi ole vuotanut, mutta on vähän kipeä. Putsasin tassun Betadinella. Tehohoitoon menee eli ei nyt revitellä, jotta nahka korjaantuu viikonlopun kisoihin eli huomiset agitreenit peruuntuu. En olisi tällaista vahinkoa nyt meille toivonut. Menee taas pe*siilleen kaikki.

4 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Vinkki: Tossuta jalka ulkoulun ajaksi.

Ja ei ne kisat pjärsiilleen mene. :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tossutan ja toivon että nahka paksuuntuu tarpeeksi, jotta meistä on starttaamaan. Kaikki tossut vaan kastuu sisältäkin tuolla lätäköissä enkä usko että sellaisessa hautominen parantaa tilannetta. :/ Metsään siis Lystinkin (ja tossujen) kanssa. Ostin vauvojen liukuestesukat laitettavaksi koiratossujen sisälle, jottei tassu hierry tossun sisällä. Teippaan sukan varrestaan.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

P.S. Ei niistä kisojen phersiilleen menosta, mutta tämä tassurumba ja muu alkaa olla vähän liikaa.

Eeva kirjoitti...

Oletko kokeillut sukka + muovipussi + tossu? Tämä toimi kun Gimmalla oli pentuna tikit tassussa ja tassu oli pakko pitää kuivana.

Ja tiedän, tossuttaminen on pjärseestä. :(