torstai 20. kesäkuuta 2013

Hui-lai-lua

Tällä viikolla ollaan otettu lunkisti. Viikonloppu vei mehut minustakin. Lisäksi olin järjestämässä oman seuran viikkokisoja, joka vei oman osansa.

Lykyn toipuminen on jatkunut. Viimeisimmäksi se taisi oksentaa pe-la-yönä, sittemmin on ollut yökkäilemäti ja muutenkin normaalimman oloinen. Barf-osastolle ei olla vielä palattu, pehmeästi piti ruokamuutokset tehdäkin. Harmitti kovasti perua eiliset kisat, mutten doping-koiralla voinut osallistua ja vaikkei olisi ollut doupattukaan, Lykky oli joka tapauksessa toipilas. Ja mikä kauhistus sentään, eilen Lykky tuli sukka suussa vastaan, irrotti onneksi heti. Kaikki sukat on visusti piilossa, mutta jostakin kätköistään se sen löysi. 

Tiistaina tottisteltiin tien ja pyörätien välisellä nurmikolla: seuraamista ja jäävät narupallopalkalla. Vierasta sujahtavia autoja Lykky vilkuili, joten harjoittelimme lopuksi vain kontaktia. Minulla on tottiksessa valtava motivaatiopula, mihinkään kokeisiin ei olla menossa ja se näkyy harjoitteluhingussa. 

Lystille en ole pukenut kenkiä sitten sunnuntain. Toistaiseksi tassut ovat ok. Se joku, mikä oireita tekee, mikä lie pihamaruna tai tuoksukustikki tai siitepöly tai ruoho, pitänee kukinnassaan taukoa. Hyvää tekee tassunhölväystauko meille ihmisillekin. Reissussa Lysti herätti aika lailla huomiota kenkiensä kanssa. Hotellilla moni pysähtyi katsomaan, yksikin äiti huusi lapselleen minua mitenkään noteeraamatta: "Hei Lassi! Tule katsomaan, täällä on koiralla kengät!" ja yksi japanilaisryhmä pysähtyi ihan porukalla meitä osoittelemaan kikatellen. 

Sattui hotellilla yksi muukin hauska episodi. Sunnuntaiaamuna olin just menossa Lystin kanssa hissille, kun käytävää pitkin lähestyi japanilainen mies. Lysti kajautti kumeat haukut. Minä sitä hyssyttelemään, jottei koko hotelli herää. Japanilainen alkoi hiippailla varovaisen näköisenä ja siitäkös Lysti riemastui lisää. Lopulta hissi tuli ja häivyimme kellarikerroksesta auton kanssa näkymättömiin ja etenkin kuulumattomiin.

Yhteenkään valokuvaan ei SM-kisoissa satuttu. Eri kuvasivustoja selatessa löysin muita aiemmin huomaamattomia otoksia. Nämä on ottanut kuvauksellista.com 31.3.13. Julkaisen nämä ihan luvan kanssa:

Lysti näyttää tässä aika isolta.

Tässä kanssa. Joku näyttää laulavan lasten junalaulua:
"Tsuku-tsuku tsuku-tsuku lähdetään."
 Mutta tämä se vasta on huippu. Ihan kuin teemana olisi ollut kontaktit.




Ei kommentteja: