sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

SM-kisamatka

Torstai-ilta ja sitä seuraava yö

Torstaiaamuna Lykky nirppi ruokaansa. Ajattelin, että tekee juoksua. Illalla se jätti ruuan miltei kokonaan syömättä eikä kakkinut normaalisti. Yöllä heräsin monta kertaa, kun se oksensi olohuoneen matolle tyhjää mahaa. Viimeisimmän yrjön jälkeen en nukkunut. Sillä on sittenkin narua tai sukkaa vielä suolistossa, alkoi takoi päässäni. Sen suolisto on kuroutunut ja se kuolee. Miksi just Lykky? Miten minä pelkäsin vain Lystin tassuja enkä tajunnut, että Lykkykin voi sairastua ennen kisoja? Minun on vietävä se eläinlääkäriin heti aamusta. Täytyy viedä kisakirja joukkuekaverille, koska en olekaan illalla kisapaikalla. Jos Lykky leikataan, voinko jättää sen pojalle? Täytyykö Lykky ja poika ottaa mukaan? Lähdenkö sittenkin vasta lauantaina aamuyöstä ajamaan kisoihin? Perunko kisat? Perunko pelkän lauantain joukkuekisan?

Perjantai

Kahdeksan jälkeen saan joukkuekaverin kiinni, sovitaan kisakirjan luovutus koulun parkkipaikalle. Ajan siitä Lykyn kanssa eläinlääkäriasemalle ja kysyn, mahtuuko johonkin väliin, koska epäilen vierasesinettä. Onneksi mahtuu ja töissä on vielä luottoeläinlääkärini. Kerron hänelle viikon takaisesta sukkaepisodista ja oireista. Ensin Lykyn mahasta otetaan röntgenkuva. Pidän sitä paikoillaan, kuvaus onnistuu rauhoittamatta. Suolistossa näkyy yksi iso ilmapitoinen möykky. Verikokeet otetaan. Lykky saa Primperania pistoksena, joka nopeuttaa suoliston liikettä ja auttaa pahoinvointiin. Lähden sen kanssa reilun puolen tunnin kävelylle. Uudet kuvat otetaan vajaan tunnin kuluttua. Kävelen sateessa hiekkatiellä. Miten poika pärjää tämän kanssa, jos tämä leikataan? Törmäileekö Lykky kaulurin kanssa? Onko leikkaaminen jo liian myöhäistä? Miksi en korjannut kaikkia sukkia pois sen ulottuvilta? Aika menee nopeasti. Kohta olen taas lyijyessun ja -kaulurin kera pitämässä Lykkyä kuvissa. Tämä ei voi olla totta. Minun pitäisi just viimeistellä pakkaamista tai ajella rauhassa kohti etelää ja täällä minä pitelen röntgenin tasolla sairasta koiraa. 

Möykky on pienentynyt ja suoliston ilmapitoisuus näyttää tasaisemmalta. Vierasesinettä paljastavia muutoksia ei näy. Mahalaukku on litteä ja paksuseinäinen, ärtynyt. Verikokeissa ei ole muutoksia, koira ei ole kuiva eikä tulehdusarvot ole koholla. Lykky hyppää eläinlääkäriä vasten, jolloin hän toteaa, että tukoskoirat ovat yleensä sairaamman oloisia. "Eiks tää oikein siltä näytä?", naurahdan helpottuneena Lykkyä pidelleen. Saadaan mukaan Primperaneja pahoinvoinnin estoon, omepratsolia mahan rauhoittamiseksi, Inupektiä suolistoa rauhoittamaan ja ruokintaohjeet. Diagnoosiksi jää tennissukan, parsan ja ruohon aiheuttama mahalaukun ja suoliston reaktio. Eläinlääkäri varoittaa ruohon syömisestä, se ei todellakaan ole hyväksi koiran mahalle ja suolistolle. Jos koiran täytyy ruohoa syödä, se on mahavaivainen, jolloin vaiva kannattaa hoitaa apteekin valmisteilla eikä koiran luomukonstein.

Eläinlääkärissä on kulunut kolme tuntia. Perehdytän lapseni tablettien laittoon, kerron merkit, jolloin täytyy soittaa päivystävälle. Soitan koiralliselle työkaverille, joka lupautuu viemään koiran tarpeen vaatiessa päivystykseen. Kerron tarvittaessa olevani reilussa kolmessa tunnissa kotona. 

Muutan aikatauluani. En kiirehdi perjantain iltakisoja katsomaan, mutta ajan hotellille ajatuksena nukkua univelkaani pois. Hotelli on siisti ja moderni. Lysti ei sitä arvosta. Se läähättää, tepastelee eikä asetu mitenkään.  

Korvat harittavat ja katse on hajanainen.
Minulla on tylsää enkä saa kynsien rapseelta nukuttua. Päätän ajaa kisapaikalle, jonne on reilun 20 min ajomatka. Siellä on satanut, tuulee kovasti, mutta - paikka on täynnä elämää. Iltakisat ovat menossa, tapaan agilitytuttuja. Näen sattumalta joukkuekaverini, ilmoittaudutaan joukkue- ja yksilökisaan. Ulkoilutan Lystiä kisa-alueella, jotta se tottuu miljööseen ja jottei hotellilta tarvitse enää lähteä kaupungille sitä ulkoiluttamaan. Lysti säikkyy tuulen heiluttamia kojuja, mutta rauhoittuu kauempana.

Ajan takaisin hotellille. Haen ravintolasta nopeasti itselleni ruokaa ja käydään nukkumaan. Lystikin viimein rauhoittuu.

Lauantai

Kello soi 6.05. Hotelliaamiainen aukeaa liian myöhään, mikä harmittaa, koska se on paras osa hotelliyöpymistä. Lyhyen itseni sukimisen jälkeen nappaan Lystin mukaani, ajetaan hissillä parkkihalliin ja kisapaikalle.


Aurinko paistaa, tuulee. Ulkoilutan Lystin. Sen jälkeen syön kisapaikan aamiaisen hyvällä ruokahalulla. Annan joukkuekaverilleni videokameran, hän nauraa: "Alanko jo nyt kuvaamaan?" Olen rento ja rauhallinen. Meidän rataantutustuminen on radan rakentamisen jälkeen, joten sitä ei ehdi yhtään opetella ennakkoon. Rata on jotenkin vaikea hahmottaa ja joudun tosissani opettelemaan sitä ulkoa. 

Lysti pelkää tuulen heiluttamaa kuuluttamon kattoa ja miedosti lepattavia lähtökarsinan peittolakanoita. Se pyrkii sieltä pois. Se ei lähdössä suostu haukkumaan eikä käy maihin. Se jää istumaan orpona korvat luimussa, mutta ei varasta. Toinen hyppy olisi päällejuoksu, mikä on meille varma ohjaus, mutta Lysti ei näe minua. Lähtökäskystä se ampaisee suoraan eteenpäin ja kolmoshypyn yli, siitä puomille. Hylkäys tulee heti alkuun. Puomilta saatan sen kepeille ja tästä loppuun tehdään kisamaisesti nollarataa. Lysti unohtaa kauhunsa ja reipastuu normaaliksi, ottaa kontaktit ja pujottelee hyvin. 

Radan jälkeen jäähdyttelen Lystin, pesen tassut, kuivaan ne, laitan tossut. Alkuperäinen tarkoitus oli viedä Lysti hotellille ja palata yksin katsomaan kisoja, mutta päätän pitää sen tutussa autossa tutussa häkissä. Auto on ihan alueen sisäänkäynnin vieressä, tuulee kovasti, on vain +17. Jätän ikkunat auki ja takakontin ilmahaan varaan. Käyn katsomassa koiraani tiuhaan ja tsekkaamassa auton lämpötilan, joka pysyy varsin viileänä. Välillä kävelytän Lystiä. 

Pyydän anteeksi joukkuekaverilta, joka nauraa ja toteaa, ettei meidän joukkueella mitään odotuksia ollutkaan.  

Kyselen kotoa kuulumisia. Lykky on oksentanut kerran yöllä, muuten tilanne on ollut rauhallinen. 

Iltapäivällä jalkojani alkaa särkeä, lähden hotellille. Nukutaan yli 2 tunnin päiväunet. Illalla käydään kävelyllä ja myöhemmin haen taas huoneeseen ruokaa. Lysti osaa nyt jo pötköttää sen ajan, kun olen pois. Uni tulee taas hyvin.





Mikäs siellä alareunassa näkyykään?

Sunnuntai

Emme ehdi jäämään taaskaan hotelliaamiaiselle, joten lyhyen laittautumisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen ajan kisapaikalle. Syön taas siellä aamiaista. Ei jännitä yhtään liikaa, ennemminkin liian vähän. Yritän vain tsempata itseni ohjaamaan tarpeeksi rohkeasti, jämäkästi ja selkeästi. 

Aurinko paistaa ja kenttää kiiltää. Ehdin nyt katsoa edellisiä koirakoita ja tiedän radan kulun jo ennen siihen tutustumista. Kolmosesteen jälkeen on paikka, jossa pitää ottaa koira haltuun, jotta sen saa putken oikeaan päähän. Juuri sitä on viimeisimmät kaksi viikkoa harjoiteltu. Vaihtoehtoisella ohjauksella tulisi kiire suoralle, jonka jälkeen on 90 asteen käännös. Testaan Lystin kuuliaisuuden ennen rataa harjoitteluesteillä. Kaavailemani valssi-niisto toimii loistavasti. 

Lysti ei taaskaan pidä lähtökarsinoista, mutta suostuu ennen lähtöä haukahtamaan kerran. Muistan katsoa sitä kerran tyytyväisellä täällä sitä nyt ollaan -fiiliksillä, jotta muistan tilanteen jatkossakin. 

Lysti ei pysty lähdössä makaamaan, nousee istumaan ja liikahtaa vähän. Sitten pysyy. Se lukitsee kolmoshypyn jälkeen putken väärän suun, vähät välittää treenatusta ohjauksesta ja hylkäännymme. Rata mennään silti täysillä. Lysti tuntuu hyvältä ja tulee flow - tiedän missä se menee. Yllättäen myös viimeinen rima tipahtaa - ehkä Lysti jarruttaa, koska joutuu hyppäämään päin kummituskuuluttamoa? Tavallaan hyvä, ei tarvitse jossitella ohjausvalintaa. Vitosella ei tuolla tehdä mitään. Mutta olisi tietysti ollut kiva saada tulos. Lystin aika saadaan ylös. Se olisi ollut noin 32 sekuntia, nopein kärki kulutti rataan vähän yli 28 sekuntia. Olisimme olleet noin 35. sijalla. Jos ja jos. Alla on video. Sen saa taas Youtuben asetuksista tarkemmaksi halutessaan. Pituuden käännös on aika tarkka, seurakaveri huomautti siitä. :)




Katson kaikkien maksien karsintaradat ja ajamme kotiin. Kotimatkalla mietin vielä ohjausta ja sitä miten pienestä kaikki on kiinni. Olisi ollut mahdollista pyörittää Lysti kolmoshypyn toisen siivekkeen kautta putkeen. Hylkäsin ajatuksen alun perin, koska niin olisi tullut älytön kiire suoralle Lystiä kääntämään. 

Teen itseni kanssa sopimuksen. Jatkossa katson, että koiran nenä hypyllä näyttää just sinne, minne se saa seuraavaksi mennä, ellei ole ohjauksellisesti pakko tehdä jotakin muuta. Tänään oli tilanne juuri siinä rajalla. Jatkamme myös haltuunoton harjoituksia.

Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että lauantain kauhistelun jälkeen Lysti pystyi sunnuntaina lähes normaaliin suoritukseen. Agilitytuttuja oli kiva nähdä. Olen iloinen omista kisahermoistani, en jännittänyt missään vaiheessa liikaa. Osasin nauttia kisatunnelmasta ja siitä, että sain osallistua Lystin kanssa.

P.S. Ja miten Lykky? Ei viime yönä enää oksentanut. Ruoka maistuu. Näyttää toipuvan.

7 kommenttia:

Mustiaiset kirjoitti...

Olipa kivasti kirjoitettu juttu. Mä olen takonut refreshiä koko illan :)

Hienoa, että osasit nauttia reissusta, semminkin kun lähtöasetelma Lykyn oireilun kanssa olisi ainakin minut suistanut pitkäaikaiseen hyperventilaatioon.

Olen niin iloinen, että pääsit Lykyn kanssa SM-kisoihin. Noita pilettejä ei joka koirakolle jaeta.

Kiitos tästä postauksesta, luin sen henkeä pidätellen.

E kirjoitti...

Olipa tapahtumarikas viikonloppu! Jännitin teidän kisamatkaa hengessä mukana, mutta tärkeämmältä nyt tuntuu, että potilas on kunnossa. Tsemppiä tuleviin kisoihin!

Eeva kirjoitti...

Katsoin teitä Livestreamiltä. :) Nostan hattua; hienot suoritukset teitte! Aina ei voi voittaa, mutta selvisitte "tappajateltoista" ym. vaaroista yhdessä. Lysti ottaa sinusta hyvin tukea ja sinä annat Lystille tukea, olette hyvä tiimi. :)

Hanna kirjoitti...

Teitte hienon radan lauantaina. Havahduin teidän suoritukseen vasta ratanne puolessa välissä, mutta sen lopun mitä näin, oli hineoa menoa :)Tarkoitus oli tulla juttelemaan, mutten bonganut sinua alueelta ratasi jälkeen.

Hienoa että päätit kumminkin osallistua kisoihin vaikka Lykyn tilanne oli mitä oli.

Sirkku kirjoitti...

Tosi kiva kirjoitus! Te olitte kyllä jo melkoisia voittajia, kun pääsitte starttaamaan sm-kisoissa. Pitkän matkan olette yhdessä kulkeneet :) Ylle kirjoittanutta Eevaa kompaten: nostan hattua, olette hyvä tiimi!

Hienoa, että Lykkykin voi jo paremmin.

Sara kirjoitti...

Tuli oikein SM-kisatunnelma tätä lukiessa. Tänä vuonna minullakin tuli seurattua tuloksia netistä, vaikka muuten en agilitya seuraakaan.

Hotelliaamiaiset ovat parhaita. Minuakin harmittaa aina, jos joudun jättämään välistä.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos kaille kommentoineille.

Mietin tosiaan, mikä on elämän tärkeysjärjestys ja pitkään pohdin, otanko Lykyn mukaan etelään, missä on leikkaavia eläinsairaaloita. Toisaalta luotin omaan eläinlääkäriini. Pojan kanssa pohdittua päädyttiin siihen, että mahdollisesti oksentelevan koiran kanssa ei lähdetä tuntien autoreissulle ja vieraaseen hotelliin.

Kiva oli Eeva nähdä! En muuten tiennyt, että Livestream näkyy myös la ja sunnuntaina aamusta. Onneksi en tiennyt. :D Lauantain radan jälkeen teki mieli piilottaa numeroliivi, mutta "onneksi" kaikki muutkaan eivät onnistuneet.

Hanna, kiva olisi ollut nähdä sinuakin! Menin aika nopeasti jäähdyttelemään ja suihkuttamaan tassut ja tossuttamaan Lystin, joten siksi häivyttiin nopsaan.

Lystin kanssa yritetään tiiminä kehittyä edelleen. Projektina on sellainen, jos saisin sen vietin hallitusti nousemaan ennen lähtöä, jotta vietti kantaisi tuollaisten kummitusalueiden yli.

Mun on varmaan pakko maksaa joku aamu 10 euroa jonnekin täkäläiseen hotelliin, jotta saan vetää "korvaavan" aamiaisen.