torstai 4. heinäkuuta 2013

Kitkemistä

En tiedä, tuleeko belgien kanssa agility aina olemaan tällaista. Jos et kitke lähdöstä varastamista, kitket kontaktiloikkia. Ja kun ne karsit, joudut silti joka kisassa olemaan tarkka, koska koirien yritys ei lopu IKINÄ.

Osallistuin molempien kanssa oman seuran epävirallisiin kilpailuihin. Radan sai uusia ja mehän uusittiin. Tason kuuluisi olla 2-luokkaa, mutta minusta se tuntui 3-luokan radalta. Toisaalta nykyään ei saataisi virheittä läpi möllirataakaan.

Lysti
  • Eka radalla hiipi lähdössä, sanoin "Ei!" ja koira silti innosta vinkuen mönki röyhkeästi. Hyihyttely ja pois radalta.
  • Toka radalla makasi lähdössä kuin tatti. Kolmas este oli putki samaan tapaan kuin SM-kisoissa. En muistanut tehdä vastakäännöstä. Valssiin Lysti ei tullut (taaskaan) ja hyl jo siinä. Radan loppupuolella se meni taas väärään putkeen: toinen hyl.
  • Hyvää
    • Lähtö korjaantui ainakin toiseksi radaksi. Eli oikeissa kisoissakin jatkan samaa linjaa. Ehkä saan toisen lähdön tehtyä normaalisti.
    • Kontaktit
    • Muuten ohjaus, paitsi putket ovat hankalia tuollaisen ajoissa lukitsevan juntturan kanssa. ;)
Lykky
  • Eka radalla keppivirhe, en ehtinyt ohjaamaan, koira kääntyi minuun päin putkesta tullessaan ja siitä toiseen keppiväliin, lisäksi puomin ylösmenon virhe, ehkä A:ltakin ylösmenovirhe ja sinetiksi lukitsi itsensä väärään putkeen. Muuten kontaktit ja ohjautuminen kivaa.
  • Toka radan alku meni jo hyvin, paitsi ohitti ennen puomia yhden hypyn, koska kiirehdin huonosti ohjaten eteenpäin. Puomin alastulon loikkasi suoraan putkeen. Kielsin, otin puomin uudelleen, missä otti kontaktin kuin enkeli. Siitä parin hypyn kautta maaliin ja palkka.
  • Hyvää
    • Lähdöt
    • Paremmassa yhteisessä rytmissä mentiin, vaikka hyl-radat tulikin
  • Huonoa: Ylösmenokontaktit ja alastulokontaktilta loikka. Toivottavasti tuo virheen paikkaus riittää viemään kokeiluhalut. Juupajuu. Asemasota jatkukoon.
Ai niin. Päivällä kävin tottistelemassa molempien kanssa. Sen päälle vieheleikitin molemmat. Edellisestä kerrasta on aikaa, mutta pitää yrittää jatkaa säännöllisemmin.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Voit lohduttautua sillä, että sitä se on myös useimpien aussieiden kanssa. Voin neljän koiran otannalla sen todeta :D Ja jos kerrankin vahingossa palkkaat väärin, voit olla varma, että koira tarjoaa sitä väärää sinnikkäästi myös jatkossa. :p

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

No hyvä! ;)