torstai 19. kesäkuuta 2014

Projekti Vireen väliraportti

Seuraavassa videossa näytän pätkiä helmikuun treenipätkien välistä ja kesäkuun harjoituksista. Moni koira kiihtyy agilityssa ja monen mielestä Lykky oli makea, mutta minusta virettä alkoi olla liikaa. Aloitin siksi helmikuun lopulla Projekti Vireen, joka on edelleen kesken. Tältä näytti 7.6. 


Mitä on tehty? Kaikki uusiksi, alkaen arkihallinnasta, mikä on kaiken perusta. Myös Lystin kohdalla, koska ei sekään ole mikään vässykkä. Ei meillä pellossa olla eletty ennenkään, luvat on odotettu tekemisiin, mutta nyt kiinnitettiin huomiota seikkoihin, joita en ollut ennen edes rekisteröinyt. Minua on auttanut Seppäsen Maria, johon tutustuin toissatalvena vuokratessani hänen agilityhalliaan. Hän neuvoi silloin, kuinka koira opetetaan kulkemaan hihnassa vetämättä ja perehdytti vieheleikkiin. Hänen rentona, vapaana ja vaarattomana kulkeva ex-ongelmakoiralaumansa herätti kiinnostukseni, kunnioitukseni ja luottamukseni. 

Helmikuussa aika oli kypsä: halusin käytännössä oppia hiljaista auktoriteettia ja hallintaa, joten soitin Marialle. Hän sanoi puhelimessa sanat, jotka muistan vieläkin: "Ei se ole hallintaa, että koira tekee tempun palkkion toivossa, jättää pelosta jotakin tekemättä tai on jatkuvasti käskyn alla. Hallinta on syvempää." Huokaisin puhelun jälkeen. Tiesin soittaneeni oikealle ihmiselle. 

Tapasin häntä koirieni kanssa muutamia kertoja. Emme suinkaan keskittyneet pelkkään vireenhallintaan, vaan lähdettiin liikkeelle arkihallinnasta. Tuhansien koirien kokemus näkyi kaikessa ja arvostukseni Mariaa kohtaan vain kasvoi. Opin valtavasti koirien käytöksen havainnoimisesta ja lukemisesta. Aloin tajuta, miten paljon signaaleja minulta meni jatkuvasti ohi. Luin suositeltuja materiaaleja. Hoksasin, että käytös, mitä pidetään normaalina tietyille roduille, on monesti (ongelma)käytöstä, johon voi puuttua. Siihen vaikutetaan pääosin omistajan toimintaa muuttamalla. Opin koiristani ja niiden ominaisuuksista lisää.

Mikä oikeasti on muuttunut:
  • Koiria ei tervehditä heti sisään tultua, vaan vasta jonkin ajan kuluttua, jos siltä tuntuu.
  • Ne eivät nuku sängyssä vieressäni.
  • Ne eivät ole jaloissani, kun teen töitä tai olen koneella. Projektin myötä ne ovat alkaneet torkkua levollisina kauempana (Lykky eteisessä, Lysti makkarissa) eivätkä seuraa minua sisällä.
  • Niitä rapsutetaan vain silloin, kun ihmistä huvittaa, ei koiran pyynnöstä.
  • Ennen ruokailua ja ulos lähtemistä ne odottavat rauhallisesti eivätkä hösää.
  • Autohäkkiin hypätään ja poistutaan vain luvallani.
  • Minut ohitetaan kunnioittavasti. Esim. vapautuksen jälkeen ohitseni ei rynnätä ovesta takapihalle eikä lenkeillä "vahingossa" osuta polviini tai hidastella edelläni.
  • Vapaana ollaan kuulolla ja oikeassa mielentilassa. Ennen koira tulivat kutsusta luokseni. Nyt ne pitävät itse huolta, että pysyvät lähelläni. *KLIK* Aika harva agilitykisoissa vapaana juokseva koira on tässä mielessä hallinnassa. Tyypillinen agilityhumputtelija tulee toisten koirien luota aikaisintaan toisella käskyllä pois.
  • Pidän huolta, että yksikään irtokoira ei pääse meitä 2 metriä lähemmäs. Suojelen näin omaa laumaani, jolloin koirieni ei tarvitse sitä tehdä.
  • Ei on ei ja sitä on uskottava. Silloin luovutaan siitä, mitä ollaan tekemässä. Esim. luovutaan toisen koiran katsomisesta, agilityn seuraamisesta, tenniksen katselusta, kadun poikien sählyottelun seuraamisesta jne. Kiellon teho on projektin aikana noussut 30:stä 85:een prosenttiin. Tavoittelen isompaa prosenttia.
  • Hihnassa ei vedetä. Minäkään en saa kiskoa. Haistella saa rauhassa. Tavoitteena on kaikille osapuolille rento olotila. Hihnakävelystä on tullut mukavaa! *KLIK* No, välillä pitää muistutella, mutta "vetäminen" on sitä, että hihna alkaa olla tuntumalla eikä löysällä kuin vanha pyykkinaru.
  • Toisille koirille ei rähähdetä, vaikka ne provosoisivat. Omani eivät saa provosoida enkä minä saa provosoida niitä omalla käytökselläni.
  • Koirat on koiria ja tilanteet voivat muuttua yhtäkkiä. On ennakoitava.

Mikä virka koiralla enää on, jos sitä ei saa pitää hyvänä ja sängyn lämmikkeenä? Kyllä minä omiani pidän edelleen hyvänä ja rapsutan, mutta en niiden aloitteesta. Tietynlainen perushuomioimattomuus on uutta, tärkeää ja säilyy. Siihen olemme jo tottuneet. Kaikki koirat vaan eivät "kestä" liiallista hyvänä pitämistä. Isoa hellyyden osoittamisen tarvetta varten kannattaa hankkia (pieni) seurakoira.

Nykyään naksu & nakki ovat kovassa suosiossa. Itsekin niitä käytän ja suosin positiivisia vahvisteita niin pitkälle kuin niillä on tehoa. Tässä koulutussysteemissä erotellaan peruskoulutus ja temput. Peruskoulutuksessa koirasta kasvatetaan yhteiskuntakelpoinen. Sen vaan tulee käyttäytyä tietyllä lailla, olla hallinnassa eikä siitä saa palkkaa tai kehuja. Jos se käyttäytyy väärin, oikaistaan sen verran, minkä koira tarvitsee. Temppuja (toko, agility jne.) opetetaan palkiten.

Nykytietämykseni valossa en opettaisi hyvällä itsetunnolla varustettua koiranpentua tuijottamalla saamaan minua luovuttamaan suustani ruokaa (=katsekontaktista palkka). Tai kiljahtaisi ja vetäisisi kättäni pois, kun pentu puree. Kumpi on esimerkkien jälkeen pomo, pentu vai ihminen? Reagoisin kuin koiraemo tai Lysti. Se rähähti niin, että mikään ei jäänyt epäselväksi. Sillä Pentu-Lykky palasi ruotuun vahingoittumatta. 

Tämän ison projektin oheen on liitetty Lykyn vireen hallinta, jota on toteutettu em. systeemien lisäksi vieheleikillä.

Vieheleikki aloitettiin alkuvuodesta 2013. Silloin odotettiin, että Lykky aikansa leikittyään oma-aloitteisesti luopui vieheestä, jotta saalisleikki jatkui. Luopuminen nopeutui nopeasti tunnista muutamaan minuuttiin, kun koira hoksasi idean. *KLIK*

23.4.14 haastetta lisättiin. Edelleenkään koiraa ei käsketty, vaan odotettiin, että se luopuu oma-aloitteisesti: 

"Tavoite on nyt saada koira luopumaan vieheestä ennen kuin se pääsee puremaan ensimmäistä kertaa. Maria varoitti etukäteen, että luopuminen voi kestää, koska ensimmäiseen irrotukseenkin meni liki tunti. Ja kestihän se.

Heilutettuani viehettä reilun tunnin aukealla pellolla, oli pohjoistuuli jäädyttänyt minut. Olin itse luovuttamassa, koska Lykky ei ollut. Mutta tässä maailmassa tapahtuu ihmeitä. Yhtäkkiä koira ei enää innosta täristen tuijottanutkaan liikkuvaa viehettä, vaan alkoi rauhallisena katsoa kaukaisuuteen, venytti oikein kaulansa pitkäksi ja antaumuksella nuuski tuulen tuomia ihania hajuja. En ole täysin varma, saavuttiko Lykky täyttä luopumisen tilaa, mutta kyllä se aika lähellä oli. Annoin koiralle luvan ja katsoin, kuinka rakas malinoisini leikki."

Pian Lykky oppi luopumaan vieheestä yhä nopeammin ennen leikin alkua. Siirsin leikin agilitykentälle 30.5. Tarkoitus on siirtää sama mielentila agilityyn. Tässä on 10.6. otettu video:


Projekti Vire jatkuu niin kauan kuin harrastan koirieni kanssa. Vieläkään en Lykyn kanssa kisaa, jotten kiireellä pilaa saavutettuja asioita. Yllä olevasta autiosta maisemasta on vielä iso harppaus hektiseen kisatunnelmaan, mutta kisaturistina Lykky pystyy jo luopumaan kisan seuraamisesta ja rauhoittuu haistelemaan tien vieruksia. Lystin kanssakaan ei olla vielä valmiita, agilityssa hallinta ei aina pidä ja sen näkee ulkopuolisetkin lähdöistä ja kontakteista. Koirat ovat mestareita näkemään, milloin on niiden sauma.

Onko koira agilityssa hitaampi, kun se ei räyhää? Väitän, että ei ole. Lähdössä tyyni koira muuttuu kahdella laukka-askeleella ahnaaksi etenijäksi. Kun sen mielentila on oikea ja hallinta pitää, se keskittyy oikeaan asiaan, ohjautuu herkemmin ja kaarteet pienenevät. Tämän olen todennut jo Lystin kanssa. Lisäksi ohjauksen suunnittelu ja toteutus on helpompaa, kun koira pysyy lähdössä ja ottaa kontaktit sovitusti. Minulla on vahvistunut ajatus, että agilitykin on hallintaa ja voimakasviettisellä koiralla hallinnan pitää kestää, vaikka vietti on korkealla. En ihmettele yhtään, miksi bordercollie kasvattaa suosiotaan. Jos koira kaikesta kiihkeydestään huolimatta säilyttää nöyryyden ohjaajaansa kohtaan, se on hienoa. Silloin tällaisiin "välivaiheisiin" ei tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota.

Tulevaisuus näyttää, onnistummeko. Joka tapauksessa tämä on ollut tähän asti todella mielenkiintoista. Kävi tässä miten tahansa, kiitän sydämeni pohjasta Mariaa. Ihmistä, joka on uskomattoman hyvä lukemaan koiria - ja ihmisiä. En helmikuussa tiennyt, että olin astumassa uudelle polulle, jonka varrella olisi näin paljon nähtävää.

Kun Lykky oli pentu, kirjoitin ylös alla olevan kappaleen Pikku Prinssi -kirjasta. Silloin minulla oli suuria tavoitteita Lykyn harrastusuran suhteen. Ketun sanat ovat vaan käyneet yhä osuvammiksi. Tavoitteet ovat vaihtuneet hallinnan, oikean mielentilan ja yhteistyön rakentamiseen. Sellaisen opettelu on ilmeisesti Lykyn tehtävä elämässäni, kun Lystin tehtävä on ollut opettaa elämää aran ja pehmeän koiran kanssa. Kun Lykky oli pentu, minulla ei ollut hajuakaan, mitä kaikkea elämä sen kanssa tulee tarjoamaan. Tuskin tiedän vieläkään, mutta minulla on jo hyvä aavistus.

"Aivan niin, kettu sanoi. 
Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin 
aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa. 
Enkä minä tarvitse sinua  – etkä sinä minua. 
Minä olen samanlainen kettu kuin satatuhatta muuta. 
Mutta, jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. 
Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. 
Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa." 

Antoine de Saint-Exupéry - 

6 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Tuo Pikku Prinssi -lainaus sopii Lykylle ihan täydellisesti. Tai siis teille :) Ja mitä tulee räyhäten radalla etenemiseen: itse olen omien kanssa huomannut sen, että mitä enemmän koira huutaa, sitä vähemmän se keskittyy. joku toinen koira voi ehkä hallita multitaskingin, mutta ei Aksu.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Huomaan palaavani Pikku Prinssiin aina uudelleen ja uudelleen. Joka kerta vähän liikutun.

Lysti piti aikoinaan saada radalla räyhähenkiseksi, että uskalsi. Nykyään on tavoite hillitä sitä vaan. :) Mitä ratojen reunoilta olen katsonut, harva räyhähenki tekee nollarataa tai ainakin kaartaa aika paljon. Aksu & meidän koirat eivät siis ole ainoita.

Satu kirjoitti...

Kiitos, Eeva, tästä mainiosta kirjoituksesta. Topin kanssa mietin paljonkin näitä asioita, mutta Viirun kanssa ne ovat unohtuneet, kun niitä ei mielestäni ole tarvittu (joku muu voi tietysti olla eri mieltä, koska Viiru ei ole niin nöyrä kuin bc...) Pikin kanssa nuo opit pitää ottaa käyttöön. Esim. kotiinpaluun jälkeen ensimmäiset minuutit vaatisivat maalimiehen varustuksen, joten kesävaatteissa on tuskaa.
Niin, ja minustakin tuntuu, että radalla räyhääminen on aina jostain muusta pois.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Ole hyvä, Satu.

Esim. Ennen molemmat koirani hyppivät minua vasten, kun tulin kotiin. Nyt eivät välttämättä tule eteiseenkään. Jos tulevat, pyörähtävät matolla, kävelen niiden ohi keittiöön, koirat jäävät keittiöön tai palaavat omille sijoilleen. Myöhemmin tervehdin ne, jos muistan.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys! Löysin tähän blogitekstiisi tuttavani kautta, koska painin samojen ongelmien kanssa minkä kanssa myös sinä olet paininut. Ekan agivideon kohdalla voin todeta, että tutulta näyttää ja nyt olen päättänyt että asialle on tehtävä jotain. Joten alkuun päästäkseni haluaisin kysyä, että mitäköhän materiaaleja olet lukenut?

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Hei!

Luin Marian antamat 2 aineistoa (antaa koulutettavilleen) + kirjat Jan Fennell: Kuuntelen koiraani (saa kirjastosta, oli minusta antoisa kirja), Gunilla Wedeen: Arjelle kultareunus (noutajille suunnattu kirja, aika paljon samaa kuin Fennellin kirjassa), Seppä & Vilanderin Koirankorjauskirjan ja Suorsa & Vilander: Pentuneuvola. Aiemmin olen ele- ja luonnepuolelta lukenut mm. Rauhoittavat signaalit ja Koirien ele ja käyttäytyminen.

Maria on PeVi-kouluttaja, missä tärkeänä pidetään lauman ja johtajuuden merkitystä, mitä parjataan joissakin piireissä. Tällä PeVi-ajatusmallilla moni hankalamman koiran omistaja on saanut kuitenkin ison avun, kuten mekin.

Marialta opin paljon muutakin käyttäytymiskoodistoa, jota en kirjoista löytänyt. Vieheleikityksen opettajia (tuossa viremielessä) ei muita Suomessa taida ollakaan. En ole ihan varma.