sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lykyn treeni

Kävin Lykyn kanssa hallilla. Siellä oli valmis rata. Lysti kalusi aamun isoa hirven luuta, joten jäi kotiin sulattelemaan syömistään.

Treenasin puomin ylösmenoja. Eivät nuo ihan putkeen menneet. Matalassa vireessä ylösmeno löytyy hyvin. Korkeammassa ei.

Rata oli varsin helppo. Radalla jaakotin kerran ja toisen kerran pyöräytin Lykyn siivekkeen ympäri merkkaamalla käännöksen etukäteen. Siitä ei arvaa lähteä liian aikaisin menemään, muuten on rima alhaalla. Vastakkaisen käden treenaus on ollut ohjelmassa, sitäkin pääsin soveltamaan. 

Sellaista keppikulmaa vielä treenasin, että olin avokulmassa ottamassa vastaan väärältä puolelta. Toisella kerralla onnistui.

Alla on veden roisketta eiliseltä. Minusta kuvissa on jotakin vinhaa. 

P.S. Siellä se Lykky on.




Ei kommentteja: