sunnuntai 7. elokuuta 2016

Toinen kisapäivä

Samoilla Teilerin radoilla jatkettiin. Lykky oli taas arvottu ensimmäiseksi lähtijäksi, Lysti lähti noin 15 koiraa myöhemmin. Minit ja medit menivät välissä, joten nyt oli hyvin aikaa katsoa rataa ja liikuttaa koiria. 

Ensimmäisellä agilityradalla sekä A:n että puomin ylösmenojen vieressä oli putket, joilla sai harjoittaa erottelua, jompaan kumpaan mentiin. Heti A:n jälkeen oli käännös pois edessä olevalta hypyltä slalomin ensimmäiselle hypylle, joka oli okseri. Puomin jälkeen oli rengas ja u-putki, jonka väärä pää ammotti kutsuvana. Lykylle kaavailin tähän rytmityksen, Lystille vekkauksen. Renkaalla en isoja ohjauksia uskalla tehdä. Kontaktin ali menneen putken jälkeen löytyi takaakierto. Kontaktin jälkeisen takaakiertohypyn vieressä houkutteli putkensuu.

Lykky selvitti hyvin radan alun ja teki tosi pienen tien okserilta, piti kaikki rimat. Putki-puomi-erottelu pelasi. Puomilla se heitti kuulottimet menemään, kiihdytti vauhtinsa renkaan läpi väärään putkeen. Koira ansaitsi sillä ulospääsyn.

Lysti taasen. Se teki työtä käskettyä, otti kontaktit opetetusti, erotteli tarkasti kontaktin ja putken, pujotteli virheittä, piti rimat ja kääntyi. Se teki nollan ja tuli kolmanneksi. Video on tässä. Leenalle iso kiitos videoista!

Toisella agilityradalla heti alkuun koira tyrkättiin putkeen puomin sijaan. Sen jälkeen oli pari välistävetoa ja nousu putken vierestä puomille. Puomin jälkeen hypättiin muuri ja linja osoitti keppien toiseen tai kolmanteen väliin. Päätin ohjata kepeille ulkokautta. Sieltä kierrettiin keinulle, josta hypyn kautta putkeen, jonka jälkeen kahden hypyn kierrätykseltä A:lle. A:n jälkeen siivekkeen ympäri kierrätys, okserilta 180 asteen käännös, putkeen A:n ali, takaakiertohyppy, pitkittäishyppy ja maali.

Lykky teki erotteli puomin ja putken hyvin, mutta kepeille meno epäonnistui ja itse asiassa se oli varastanut puomin alastulolta. Se kuumui ja kävi pyörähtämässä putken. Ohjasin sen kepeille uudelleen ja vein radan loppuun. Loppuradasta ei virheitä tullutkaan.

Lysti pysyi hyvin ohjauksessa. Vaikka se on ollut heikompi kepeille ulkokautta ohjattuna, ja riskillä sen niin ohjasin, niin nyt se lumpsahti pujottelemaan hienosti. Kontaktit silkkikorvani otti opetetusti. Maalissa tuuletin taas nollaa. Päivän päätteeksi kipusin toisenkin kerran palkintopallille, tällä kertaa hopeasijalle. Video on tässä.

***

Siklosporiini on auttanut Lystin allergiaan. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Lysti on saanut ulkoilla, uida ja käydä metsälenkeillä, treenata ja kisata ilman tassuongelmia. Oletan, että se on fyysisesti ja psyykkisesti paremmassa kesäkunnossa kuin aikoihin. 

Heinäkuun puolivälistä alkaen olemme kisanneet. Lysti on niissä hankkinut 9 nollatulosta, joista 6 agilityradoilta ja 3 hyppäreiltä. Ne sisältävät myös kaksi tuplaa. Ensi kesän SM-kilpailujen tulosvaatimuksia ei ole vielä julkaistu, mutta noilla tuloksilla olisi viime vuosina lunastanut niihin kisaamisoikeuden.


Ei kommentteja: