keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tassu ja pentu

Kotoa poissa ollessani Lysti oli askarrellut tossun pois jalastaan ja näpertänyt anturansa kunnolla rikki. Anturan musta pinta on irti alustastaan ja varpaan reuna vereslihalla. Koira ei kärsi seisoa edes laatalla. Peruin MM-karsinnat. Ottaa päähän.


Pentu on itsenäistynyt huimasti. Tänään otin sen kolmesti mukaan automatkalle eikä takakontista kuulunut pihahdustakaan. Eka kerralla käytiin metsässä. Lysti oli tällöin kaverina, tosin väliseinän toisella puolella, ja näytti esimerkkiä rauhallisesta matkustamisesta. Toisella ja kolmannella kerralla käytiin kaupungilla. Luukun avatessani pentu joko istui tai makasi. Tänään jätin sen kotiin Lystin isoon lentoboksiin, kun kävin kaupungilla x 2. Lähtiessä se protestoi vähän aikaa, sitten hiljeni. Kotiin palatessani oli täysin hiljaista ja pentu makasi rauhallisena. Nyt se nukkuu keittiön matolla. Vieraassa huushollissa käydessämme se tutki muita huoneita ja lopulta leikki olohuoneessa, vaikka olin keittiössä.


Ei kommentteja: