Tänään olin Lystin kanssa kisaamassa - harvinainen kahden kisan viikonloppu. Kisoja oli "lähellä". Radat olivat Pohjasen käsialaa. Saatiin mennä erilaisia käännöksiä ja hankalia linjoja.
Eka rata oli kansainvälinen agilityrata. Kaikkien vääntöjen ja haltuunottojen jälkeen tuuletin maalissa nollaa. Vitonen oli saatu jostakin, ehkä kontaktilta. Minulle se oli nollarata ja Lysti oli super ja sai sen myös tuta nahoissaan. Tosin palkka oli surkea, koska unohdin pilkotut herkut jääkaappiin. Onneksi pennun nappulat kelpasivat. Oltiin kolmansia. Ajassa voitettiin kisat voittanut venäläisen bc 3 sekunnilla. Että kun tässä ajoittain miettii, miten kauan kisaan ikääntyvän koiran kanssa, niin ei Lystiä eilinen hyydyttänyt.
Toisellakaan radalla ei paljon tuloksilla juhlittu. Kaikkien ansapaikkojen jälkeen oltiin lopulta nollalla loppusuoran alussa, kun en muistanut, kummalta puolelta piti hypätä putken jälkeinen pitkittäinen hyppy. Ohjasin väärin. Voi ..lvetin ..lvetti. Hylkäys siis.
Kolmannella radalla Lysti tiputti riman. Se oli kohdassa, missä keinun jälkeen oli kiirehdittävä ja hyppy tuli tosi sivuun. Sen jälkeen Tikkinen hyppäsi A:n alastulolta liian ylhäältä ja toisti saman puomilla. Otin puomin uusiksi ja hylkäys se sekin sitten oli.
Lystin hyväksi täytyy sanoa, että se on vallan mainio ohjattava ja yhteenkuuluvuuden tunne sen kanssa on jotakin sellaista, mitä on vaikea edes selittää.
Giblikki oli matkassa ja yritin totutella sitä vain hengailemaan. Pentuparan koko takaosa heilui, kun se olisi halunnut moikata ihmisiä (ja kiivetä heidän niskaansa). Vieraille koirille se esitti leikkiniiauksia. Kyllä se lopulta rauhoittuikin ja kävi hetkittäin makaamaan jalkoihini.
Noin muuten pennun elämään on kuulunut jäljestys. Perjantaina tein jo "ennätyspitkän" 50 metrin jäljen ja jätin osalta askelmia ruuan pois. Lysti ajoi jäljen Giblin jäljiltä ja löysi 4 ruokapalaa. Lysti olisi ollut ihan hyvä jälkikoira, jos sen hermot olisivat olleet paremmat. Muuten on jatkettu tottistelua. Käytän pentua useammin yksin kävelyllä, jotta oppii yksin kohtaamaan maailman. Jostakin syystä vakaa Lysti ajattelee pennun seurassa ollessaan muista koirista tuhmia häntä pystyssä ja pörhöllään enkä halua pennun imitoivan.
Katsoin vanhaa talteen otettua blogia. Siltä varalta, että jollakin on nyt arka koira, tässä tulee toivottavasti lohtua. Nämä tekstit ovat huhtikuulta 2009:
Huh
Ei varmaan kannattisi kirjoittaa mitään
tällaisessa mielentilassa. Oli agilityn alkeiskurssin eka kerta ja syvältä -
meni juuri niin kuin ennustinkin.
Estehyppy sujui innolla. Lysti jopa
hyppäsi ees-taas oma-aloitteisesti, mikä ei agilityssä ole suotavaa. Laskin sen
irti lisähyppyjä varten ja do-joing - koira juoksi patukka suussaan kentän
laidalle lumivallin päälle ja oli hippaleikkiä aloittamassa. Juoksin yhden
pakettiauton taakse piiloon, koiralle tuli hätä, juoksi luokse ja antautui
kiinni.
Sitten OLISI PITÄNYT mennä putkeen. Kaikki muut koirat menivätkin,
paitsi Lysti. Ensin opettaja yritti saada sitä putkeen vetämällä, minä
houkuttimena putken toisessa päässä. Sanoin, ettei se noin mene. (Kokemukseni
perusteella Lystiin tepsii aika, herkut ja
patukkaleikki.) Ystävällinen Riitta antoi meille possun sydämen paloja,
joita Lysti lopulta rohkeni syömään putken vierestä ja 5 cm suuaukon sisäpuolelta.
Sain sympatiaa ja kannustusta ohjaajilta, muitakin arkoja koiria on koulutettu. (Toim. huom. Lystiä ei saatu putkeen tuolla kerralla.)
Itse kyllä mietin, että on p…seestä omistaa paranoidinen koira, joka
ennakkoasetuksena pelkää kaikkea. En tiedä, onko meidän agilityharrastuksessa
mitään järkeä. Ehkä se menee juuri kuten uumoilinkin, meillä menee aina se
varsinainen treenikerta siihen, että yritän saada Lystin 5 m lähemmäs estettä.
Seuraavalla kerralla muitten siirryttyä seur. esteeseen, me jo kosketetaan
edellisen kerran estettä. Voin jo nyt ennustaa loistavan tulevaisuuden
A-esteen, puomin ja keinun kanssa. Kai jatkan niin kauan kuin
koira ei näytä kärsivän, edistyy ja nauttii rohkaistuttuaan (kuten ne
estehypyt). Tottelevaisuus on sitten varmaan ainut laji, mihin koira pystyy
(?). Ja nimenomaan koiraa ottaessamme halusimme harrastuskoiran,
emmekä arkalaista. Ja tässä sitä ollaan naimisissa säikyn
luimuhännän kanssa.
Illalla ja yöllä mietin pitkään Lysti-parkaa. Se eläisi villinä arokoirana luultavasti pitkän elämän. Odottaisi pusikossa, että muu lauma etenee ja luikkisi perässä toisten varmistamaa tietä.
Huonosti nukutun yön jälkeen ajoin toiselle paikkakunnalle koulutukseen. Paluumatkalla oli oiva tilaisuus hakea lohtua. Soitin “tutorilleni” Maijalle, joka kertoi omista koirakokemuksistaan. Hän sai toivo-tankkini täyttymään. Illalla kävin Lystin kanssa metsälenkillä. Siinä ohessa otin muutaman tännetulon ja seuraamista. Kivasti meni hurtta. Eikä se tottelevaisuuskaan huono homma olisi. Mutten vielä luovuta agilityssakaan.
Tavoitteena on loppuviikosta käydä kotikentällä, koska tämän päivän treenit jäivät väliin työreissun takia. Viikonloppuna on agilityn pentukurssin loppu, kuikuillaan siinä sivussa esteitä seuraavaa alkeiskurssikertaa varten.
21
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti