lauantai 24. maaliskuuta 2018

Terveystsekkauksia

Perjantaina vietin lomapäivää. Käytin Lystin eläinlääkärissä. Minua vaivasi sen oikean eturaajan rajoittuneempi ääriasento, ts. koira vetää jalkansa nopeammin takaisin. Se liikkuu normaalisti, joten ilmiötä ei huomaa kuin tarkasti tutkiessa. Halusin silti tsekata, että ei ole nivelrikkoa tms. Lysti jää eläkkeelle, jos sellaista löytyy - ja viimeistään syksyllä joka tapauksessa. 

Lysti rauhoitettiin. Selässä ei ole mitään muutoksia, ei myöskään olka- tai kyynärpäissä, ranteissa tai varpaissa. Olkanivel ei hetkunut väärään suuntaan, ns. medial shoulder syndromea ei siis löytynyt. Hauis ultrattiin, siitä tai sen kiinnityskohdista ei löytynyt poikkeavuuksia. Hauislihaksessa on kireämpi kohta, minkä vertymistä edistetään laserilla. Kait se on jossakin liukastuessaan saanut osumaa etupäähänsä, kun sillä oli se "vasemman kainalonkin" revähdyksen jälkitila, mikä on onneksi jo hoitunut.

Lystin heräämiseen menikin koko päivä. Se sai rauhoitteen klo 9. Klo 17 se oli vielä ihan pihalla silmiään avatessaan ja klo 18 edelleen horjahteli kuin hyvässäkin hutikassa. Pitää jatkossa muistaa sanoa, että hyvät on unenlahjat.

Lisenssivakuutus osoittautui hyödylliseksi. OP-Pohjola myönsi maksusitoumuksen olkapääni magneettikuvaan, mikä maksaa satoja euroja. Hoitokulut menevät vakuutusyhtiöön muutenkin 100 euron omavastuun jälkeen. Ei löytynyt "vakuuttavaa repeämää", vain jännetulehdukseen sopivaa. OMT-fysioterapia jatkuu ja vältetään nyt (vihdoin) kivun turhaa provosoimista. Peruin halli-SM:t.

Giblin kanssa olen harjoitellut sivulla olemista ja esineen ilmaisua. Seuraamista se ei osaa, koska ei olla sitä treenattu. :S Alkoi melkoinen namittelu-olohuone-tottis.

Ei kommentteja: