perjantai 6. heinäkuuta 2018

Eläinlääkärissä

Olin varannut molemmille ajan eläinlääkäriin: Lystille siklosporiinin puolivuotistarkastuksen vuoksi ja Giblille luustokuviin ja rokotuksiin.

Lysti tarkistettiin ja otettiin verikokeet, joiden vastaukset sain saman tein. Kaikki arvot olivat kunnossa, mm. perusverenkuva, haima, maksa ja munuaiset. Siklosporiinin takia kisoissa pitää olla mukana todistus, että puolivuosittain on käyty tsekkauksessa. Se muuten painoi 24,5 kg.

Giblin käynti sai uusia ulottuvuuksia. Olen googlaillut laajalti Serestosta. Esim. tämä vaikutti luotettavalta sivustolta. Pannan sisältämä flumetriini voi aiheuttaa ataksiaa (koordinaation ongelmia), hyperreaktiivisuutta (käytösmuutokset), vapinaa/nykinää, ihon kihelmöintiä (Miten tämä on selvitetty, altistuneiden ihmisten kokemusten perusteella?), kovaa uupumusta, kuolausta, pahoinvointia, ripulia ja inkontinenssia. Pannan sisältämä toinen aine, imidaklopridi taasen voi aiheuttaa ihottumaa, uupumusta, nykimistä, kramppeja, lihasheikkoutta ja hengitysvaikeuksia. 

Kerroin erikoiseläinlääkärille punkkipannasta ja kuinka se on tehnyt oireita kahteen otteeseen. Näihin kuului kaulan oikean puolen elohiiri, välillä koko kropan lihasväristykset, kaulan ihon herkkyys ja kivusta kiljahtelu, kun kaulaan osuu, pään roikotus, silmäluomien roikkuminen (silmänvalkuaiset näkyy sirppinä silmien alapuolella), yleinen apeus ja hitaus. Kerroin eilen ottaneeni pannan pois, pesseeni koiran shampoolla kolmesti ja vaihtaneeni nukkuma-alustat. (Vein matotkin pesulaan. Karvoista siis imeytyy myrkkyä myös koiran alustoihin.) Se liikkuu normaalisti, jos kotona näkyvää hitautta ei lasketa. Se syö, juo, kakkii ja pissii normaalisti.

Vastaanotolla näkyi pääoireet: Giblin kaulan oikea puolen lihas nyki välillä, ihan kuin siinä olisi iso elohiiri. Kaulan ihoa aristaa eli välillä Gibli kiljaisee, kun kaulaan hipaisee. Näin kävi tutkimuspöydälläkin ja eläinlääkäri hämmentyneenä totesi vain ottaneensa kaulapannasta kiinni. Toisaalta koira kesti kunnon kopelointia. Giblille tehtiin neurologista statusta, testattiin aivohermot, lihastunnot jne. Ne olivat kunnossa. Gibli käyttäytyi muutenkin, kuten "normaalisti" eläinlääkärissä. Oli ylitsevuotavan ystävällinen. Koiruus painoi 20,5 kg. Varmuuden vuoksi tarkistettiin verikokeet, jotka olivat ok: verenkuva, tulehdusarvo, lihasentsyymit, maksa- ja munuaiskokeet, Na, K, Ca ja Pi. Eläinlääkäri piti punkkilääkettä oireilun syynä. Spekuloitiin muitakin vaihtoehtoja ja sairauksia, mutta tuollainen ei oikein sovi mihinkään muuhun. Lävistävä vierasesine kurkussa aiheuttaisi turvotusta ja nielemisvaikeuksia tai kuolaamista. Jos olisi esim. kaularankaperäinen lihasjumi, sen pitäisi näkyä muutenkin.

Myrkytysoireet jatkunevat vuorokausia. Rokotukset päätettiin jättää myöhempään ajankohtaan. Ne ovat voimassa elokuun puoleen väliin. Koira rauhoitettiin ja kuvattiin, myös diagnostisessa mielessä. Ainakin kaula- ja rintarangan nikamat näyttivät olevan yhä paikoillaan. Jännään nyt sitten muita kuvaustuloksia ja valvon Giblin heräämistä. Voi pieni, tule kuntoon. Miksi en uskonut kerrasta, ettei panta sovi?


***

Lystillä on Seresto yhä. Koirat eivät kihnua kiinni toisissaan. Ne tykkäävät nukkua eri paikoissa. Jatkanko Lystin altistamista? Leviääkö siitä kuitenkin punkkiainetta myös Gibliin? Gibli olkoot toistaiseksi ilman, yritän syynätä sitä tarkasti. Lystillä on niin tuuhea ja pitkä turkki, että siinä punkit pääsevät imemään rauhassa. Täällä liikkuu punkkeja. Mitä sitten käytetään?

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Aika hurjat oireet tuosta punkkipannasta :( En ole ennen kuullut kenenkään saavan tuon kaltaisia oireita, paitsi iho-oireita olen kuullut muidenkin saavan.

Meillä käytettiin Exspottia monta vuotta kunnes Nitan iho yhtenä vuonna alkoi siitä oireilemaan. Nyt meillä on monta vuotta ollut käytössä Bravecto,ollaan selvitty ilman oireita. Ainoa mikä tuossa Bravectossa mua vähän huolettaa on sen teho. Olen antantu vain 1 tabletin vuodesssa koska teho kestää koko vuoden. Ei tulisi mieleenkään antaa sitä 3kk:n välein niinkuin pitäisi kun teho riittää koko vuoden. Aikamoista myrkkyä siis sekin... Täällä on vaan niin paljon punkkeja, että jotakin on pakko koirilla käyttää.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Giblistä löytyi nyt yksi punkki. Pakko olisi jotakin laittaa. Olen mennyt toistaiseksi ilman.