torstai 25. heinäkuuta 2019

Kepit, kontaktit, uimista ja lepoa

Eilen levättiin ja käytiin vähän syömässä mustikoita. Gibli näytti välillä keventävän jotakin jalkaansa, etenkin soralla. Paikansin kevennyksen oikeaan etujalkaan ja aloin pelätä, että on jotakin vakavampaa. Onneksi anturasta puuttui pieni pala ja ylempää ranteestakin löytyi ryhmyä. 

Ajoin aamupäivällä kentälle ja syynäsin koiran liikkumista. Koska Giblikki liikkui normaalisti, harjoiteltiin kontakteja ja hankalia keppikulmia hallin varjossa. Hankalat puolenvaihdot jäivät ensi kertaan. Treenaa myös jyrkkää avokulmaa ulkopuolelta ohjaten! Kontaktien ylösmenoja vahvistin erikseen. Lämmintä oli, joten otin aina pienen pätkän ja sitten Gibli sai levätä varjossa. Tässä on video A-treenistä. 

Myöhemmin käytiin uimassa. Uimareissulla teetin Giblille vähän taipumisjumppaa. Lysti jäi kotiin, koska laitoin sille eilen punkkilitkun, koska punkkeja löytyy. Hitsit, kun uskaltaisin käyttää Serestoa tai Bayvanticia, niin saisin karkoittavatkin aineet käyttöön. Mutta en uskalla Giblin vuoksi.

Illalla Lysti jumppasi jumppapallolla ja myös sitä ilman iltaruuan saadakseen.

Ei kommentteja: