tiistai 7. syyskuuta 2021

Treeni

Jotenkin toisarvoiselta tuntuu kaikki. Viikko sitten en vielä aamulla tiennyt, mitä tuleman pitää. Illalla Lysti oli jo poissa. 

Näin unta, että Lysti oli ollut karussa ja juoksi luokseni vaaleanpunainen grippiliina perässään. "Missä sinä oikein olet ollut?" naurahdin helpottuneena ja pörrötin Lystin kaulakarvoja.

Lenkkeillessä olen nyt tajunnut, miten iso rooli Lystillä oli lenkkirauhamme kannalta. Kahta belgiä ei kukaan tarjoutunut tervehtimään, mutta tarvittaessa Lysti myös suojeli Gibliä rähähtelijöiltä. Eilen pikkukoira karkasi autosta Giblin luo. Vaikka ehdin väliin, harmitti silti Giblin puolesta, ja samalla tajusin, että Lystin aikana kukaan ei olisi päässyt luokse. Lysti osasi nostaa häntänsä pörheäksi ja tarvittavasti rähähtää uskottavasti, ja silti minun ei tarvinnut pelätä, että se olisi tehnyt kenenkään pikkukoirasta silppua. Nyt minun täytyy nostaa rooliani Giblin suojelijana. 

Ystävykset 19.8.2021

Treenasin tänään kuitenkin Giblin, kun kerran oli kenttä käytössä.

  • Puomin ylösmenoa muurin kalikan auttamana. Se auttaa, mutta toistojen kautta pitäisi saada rutiinia ja Giblillä on jo paljon vääränlaisia toistoja. Vieressä hidastaminen on hidasta.
  • Kepeillä oli liian vaikea kuvio: toisaalta 180 asteen sylkkäri kepeille ja toisaalta pujottelu päin mutkaputkea. Molemmat jäävät treeniin.
  • Pituuden venytin täyteen mittaansa eli 150 cm:iin. Gibli kaatoi viimeisen kalikan, jos häiritsin esim. kääntämällä. Muuten otti hyvin. Tämäkin jää treeniin.
  • Ulkopuolelta takaakierron ohjaaminen sujui hyvin. Reisiläpsyä kokeilin ekan kerran, kyllähän sekin Giblin huomion hyvin nappaa.
Treeniin: 
  • Pituus
  • Kepit ja putki
  • Puomin ylösmeno

Ei kommentteja: