lauantai 27. marraskuuta 2021

Kisoissa

Olipa kova pähkäily viikko sitten, mennäkö ilta- vai aamukisoihin. Etukäteen iltakisojen ennustetut  rataprofiilit vaikuttivat houkuttelevimmilta. Valitsin aamukisat. Valitsin väärin. Yöllä alkoi myös talvi. Oli vähän lunta maassa ja -8. Sinänsä piristävää, mutta agility sopii enemmän kesälajiksi.

1. agilityrata oli haastava. Oli vaikeaa jo oppia se ulkoa. Ratapiirustus julkaistiin vähän etukäteen, mutta sanottiin, että ei pidä paikkaansa. Oli hankalia linjoja, kiirettä takaakiertoihin, ahdasta, väärien esteiden ohituksia, siivekkeen ympäri kierrättämisiä putken edessä jne. Jossakin kohtaa hyllytettiin ja varmaan jossakin toisessakin. Yksikään maksi ei tehnyt minkäänlaista tulosta. Pikkumakseista yksi teki nollan, ei muita tuloksia.

2. hyppyrata ei jäänyt mieleen. Hylkäys jossakin kohtaa, joo, pituuden ohi, ja seuraava hyppy väärin päin ja joku sitä seuraavakin. Oli profiililtaan kuitenkin helpompi kuin eka rata.

3. hyppyrataakin oli vaikea oppia ulkoa. Erityistä huolta herätti hyppy-pituus-kepit, jossa pituus hypättiin aivan vinoon linjaan. 5 vp lopun hypyn ohituksesta. Hyppäytin sen uudelleen, että saatiin joku tulos. Olin luullut meillä olevan jo 5 vp, koska kuulin osuman pituuden palikkaan.

Gibli pysyi starteissa, pujotteli virheettömästi, ei tiputellut rimoja ja tuli hypyille putkien edessä. Koirassa ei ollut vika. :)

Koronasta: Oli vahva maskisuositus. Ne kaksi kisaajaa, jotka eivät pitäneet maskeja, eivät myöskään pitäneet turvavälejä. Näin se vaan menee. Tervetuloa Omikron, täällä on otolliset olosuhteet.

Ei kommentteja: