Viareggio 13.-16.7.

Kesälomalle teki mieli keksiä jotakin, jotta päivät eivät toistaisi toisiaan. Varasin matkan Viareggioon. Viareggio on 60 000 asukkaan kaupunki. Paikka on italialaisten suosima rantalomakohde, Wikipedian mukaan elänyt kulta-aikaansa 1920-luvulla. Ajattelin, että siellä on sopivasti nähtävää, kun ei ole kylä, ja pääsee uimaankin. Gibli jäi kotihoitoon ja sain olla turvallisin mielin.

Pisassa on lähin lentokenttä, minne kertyy matkaa 21 km. Ei se kulku Viareggioon silti ihan simppeliä ole. Lentokentältä siirrytään miehittämättömään ja kätevään Pisamover-junaan, joka vie 5 minuutissa Pisan rautatieasemalle. Sieltä kulkee 2-3 junaa tunnissa Viareggion asemalle, miltä käveli noin vartin hotellille. Sama sitten toiseen suuntaan. Taksi olisi maksanut 120 euroa lentokentältä hotellille, joten valitsin julkiset kulkuneuvot. 

Pisamover

Viareggio ei loista historiallisilla pikkukivikujilla tai rakennuksilla. Esim. rantakatu oli asfaltoitu ajotie, josta oli tehty kävelykatu. Siitä tuli jenkkielokuvien maisemat mieleeni. Rantakadun varrella oli lukuisia kauppoja, ihan laatuputiikkeja. Ihmiset kävelivät sitä pitkin iltaisin.

Sikäläiset ihmiset olivat ystävällisiä, osasivat hennosti - kohtalaisesti englantia. Hotellin henkilökunnan kanssa sovittiin, että he puhuvat italiaa ja sen, mitä en ymmärrä (siihen ei paljon tarvita), yritetään paikata englannilla.

Hiekkaranta on hienoa hiekkaa ja syvenee loivasti. 30 metrin päässä rannasta olisi voinut uida käsipohjaa. Pituutta on kilometritolkulla. Vesi oli lämmintä. Käytännössä koko ranta on jaettu yksityisille pitäjille. Rantatuoli ja -varjo maksavat noin 30 euroa/päivä. Palveluihin olisi kuulunut myös vessat ja pukukopit. Uimassa sai käydä ilmaiseksi. Koska en ota aurinkoa, hilppasin kadun yli uimaan ja sitten takaisin. Koirat saavat uida samalla rannalla, herättivät iloa muissa pulikoijissa, mikä minusta oli sympaattista kaiken kaikkiaan.

Ilma oli lämmin, noin 31 astetta päivisin. Onneksi ehdin pahempien helteiden alta pois. Siesta-ajan loikoilin hotellihuoneessa, minkä ilmastointi oli erittäin helposti säädettävä ja toimiva. Auringossa suojasin ihoni. Olin ajatellut piipahtaa katsomassa Pisan vinon tornin, mutta en lähtenyt sinne läkähtymään.

Hintataso oli vähän halvempi kuin Suomessa. Pizzapaloja sai 2,50 eurolla, hienompi ruoka-annos maksoi 10-20 euroa.

Lennoilla ja julkisissa kulkuneuvoissa oli maskipakko, mitä myös valvottiin. Kauppojen henkilökunta piti maskeja. Asiakkaillekin niitä suositeltiin, mutta ei ollut pakko käyttää. Minä pidin kyllä. Osa piti maskeja myös ulkona. Käsidesiä oli mahdollista annostella joka paikassa. Esim. hotellin hissiin mennessä piti laittaa käsidesiä ja sieltä poistuessa uudelleen. Koronapassia tai matkustusilmoitusta ei enää tarvinnut.

Minulle jäi olo, että Viareggio on oiva ja turvallisen tuntuinen kohde perheille ja pariskunnille, jotka haluavat viettää helppoa rantaelämää. Siellä on varsin siistiä. Kohtalaisen kätevästi pääsee ympäröiviin kaupunkeihin ja kyliin. Omiin suosikkeihini kohde ei päätynyt.