Tiukka paikka - rokotusreaktio

Rokotus

Varasin Giblille rokotustehosteet. Edelliset olivat menossa vanhaksi huhtikuussa, mutta en halunnut jättää niitä viime tinkaan. Jos tulee joku kennelyskä tms., äkkiä aikataulu lykkääntyy ja sitten ollaan karenssissa. Koiruus painoi 19,5 kg. Klo 17 rabies ja nelosrokote, normaalit saatesanat, "voi vähän kirvellä" ja "vartti kannattaa seurailla". Ei näissä ennenkään ole mitään tapahtunut. Koira autoon, laskun maksu ja kohti kotia. Kotiin oli vartin automatka. Mietin, käväisenkö kaupasta hakemassa postipaketin, mutta päätin ajaa suoraan kotiin ja viimeistellä päivän työt. Kaupassa käväisy olisi tarkoittanut 10 minuuttia lisää ajoaikaa kaupalle, kaupassa dekkaripokkarin valinta tuntemattoman keston ja kotiin ajaminen 10 minuuttia lisää.

Kotona

Kotona Gibli rapsutti rokotuskohtaa. Tein tietokoneen äärellä töitä ja hellästi hivelin rokotuskohtaa tarkoituksenani helpottaa pientä kirvelyä tai kutinaa. Sitten Gibli alkoi raapia kuonoa tassuillaan ja pyyhkiä kuonoa makuualustaan. Samalla huomasin, että patteja nousee silmien päälle ja kuonoon. Samantapainen reaktio on tullut pari kertaa aiemminkin, mahdollisesti jonkin maaperähomeen (?) laukaisemana, on sammunut Heinixillä (antihistamiini) tai itsestään. Ylähuulet alkoivat turvota. Muistelin eläinlääkäriaseman olevan auki myöhempään ja soitin sinne. Kerroin päähän turpoavan patteja ja ylähuulten turpoavan. Kysyin, voinko antaa Heinixiä. Eläinlääkäriä konsultoitiin, käskettiin unohtamaan Heinixit ja lähtemään heti takaisin. Vähän vielä haikailin Heinixin perään, että jos se auttaisikin, niin nyt tulee turha reissu. Samalla kiskaisin kuitenkin ulkovaatteet päälle ja juoksin Giblin kanssa autolle. Koiran hyppäytys kyytiin ja astetta ärhäkämpi lähtö. 

Autossa

Hetken päästä minulle soitettiin eläinlääkäriasemalta, joka on toisen kunnan puolella. He olivat katsoneet osoitettani ja kyselivät, onko heille pitkäkin matka, ja olisiko lähempänä eläinlääkäriasemaa. Olin jo moottoritiellä ja totesin, että se sama vartti on kahteen isoon lähimpään eläinsairaalaankin, jotka eivät tiedä koirasta mitään. Edelleen höpötin samankaltaista reaktiota tulleen kaksi kertaa aiemmin ja lähteneen antihistamiinilla. Samalla mietin, että jollekin toiselle eläinlääkäriasemalle on tosi vaikea soittaa kännykällä samalla, kun ajaa moottoritien jäisellä ohituskaistalla. Lisäksi sen lähimmän eläinsairaalan lähistölle pysäköinti on oma lukunsa, tuolla pääsee suoraan aseman eteen. Sanoin vielä, että Gibli oli lähtiessä hyväkuntoinen, juoksi autolle, ja nyt istuu takakontissa. Katsoin navigaattorista saapumisajan, 18.33, johon oli kymmenisen minuuttia. Hoitaja sanoi heidän olevan valmiina meitä vastassa. Harvoin olen tuijottanut navigaattorin minuutteja ja taustapeilistä Gibliä niin tiukasti.

Perillä

Hyppyytin Giblin autosta ja toivoin, että pattireaktio olisi hävinnyt. Ei ollut. Ripeästi käveltiin aulaan, jossa oli hoitaja vastassa ja päästiin saman tien huoneeseen. Gibli näytti tältä. Ylähuulet olivat makkarat, otsa ja silmäluomet turvoksissa. Eläinlääkäri tsekkasi tilanteen. 

"Olisit vaan antanut sen Heinixin."

Giblille piti laittaa kanyyli. Sanoin, että parhaiten koirani rauhoittuu kyljellään tutkimuspöydällä ja sanani piti. Kanyyliin laitettiin heti ensimmäinen satsi lyhytvaikutteista kortisonia. Eläinlääkäri kävi taas katsomassa ja sanoi, että jäätte nyt seurantaan ja jos tulee koiran vointiin mitään muutosta, huikkaa heti. Hän kertoi, kuinka joskus tällaisia tilanteita seurataan kotona liian pitkään. Kun koira romahtaa, kanyylia ei enää saa paikoilleen. 

Illan aikana olin Giblin kanssa kahdestaan hyvin vähän aikaa. Hoitajat tai eläinlääkäri kävivät usein. Sanoin hoitajalle, että koira muistuttaa jotakin nokkaeläintä, mikä se nyt onkaan nimeltään. Hän muisti välittömästi, että vesinokkaeläin. 

Lääke ei vaan auttanut. Gibli turposi lisää.

Sitten Gibli alkoi nuokkua. Se seisoi, mutta vähän horjahteli ja pää roikkui, ikään kuin olisi nukahtanut hetkellä millä hyvänsä. Pohdin vähän aikaa, että ehkä lääke nyt auttaa ja hössötyksen rauhoituttua koira rauhoittuu. Pian havahduin, että tässä on nyt jotakin vialla. Avasin oven ja eläinlääkäri olikin nähtävillä. Gibli tervehti häntä riemukkaasti. Sanoin, että Gibli on nyt liian rauhallinen ja nuokkuu, vaikka juuri tällä hetkellä näin tervehtiikin. Gibin tutkittuaan hän sanoi, että taitaa anafylaksiaa olla tuloillaan kuitenkin. Annetaan adrenaliinia. 

Kippasin Giblin kyljelleen tutkimuspöydälle. Koska koira siinä rauhoittuu, on paljon kivempi laittaa kanyyliin tavaraa kuin niin, että se istuu ja on levoton, ja täytyy pitää paikoillaan. Reisipulsseja, hengitys- ja sydänääniä ja limakalvojen väriä oli seurattu koko ajan, ja ne olivat olleet koko ajan ok, siis limakalvot terveen punertavat. Ylähuulen nosto oli vaikeaa, koska se oli paksu makkaralaatta. Nyt näytin limakalvoja taas: ne olivat harmaanvalkeansinertävät aiempaan vaaleanpunaiseen verrattuna. Kieli oli harmaansinertävä, korvat harmaanvalkeat ja kylmät. Gibli sai adrenaliinia ja alkoi läähättää todella voimakkaasti. Silitin Pientä Ystävääni ja ajattelin, että "tämä koira menee nyt". Että just eilen juttelin siskoni kanssa, jolla on 13-vuotias koira, ja silloin ajattelin, että onneksi Giblillä pitäisi olla vielä pitkä elämä edessään ja tässä sitä ollaan. Sanoin eläinlääkärille, että en pidä tuosta läähätyksestä lainkaan. Silitin Pientä Ystävääni lisää. Eläinlääkäri kokeili taas reisipulsseja ja sanoi, että ne ovat hyvät ja voimakkaat. Järkeilin, että tuo eläinlääkäri on hyvä ja Giblillä on kanyyli, joten siitä saa truutattua adrenaliinia lisää, jos on tarvis. Gibliä alettiin myös nesteyttää. Pieni Ystäväni sai nousta tutkimuspöydältä lattialle.  

Tipassa

Ja niin mielessäni liian lähellä havisseet enkelinsiivet hävisivät. Gibli virkistyi. Seurannan jälkeen saimme luvan lähteä kotiin. Yöllä kuului herätä katsomaan, miten koira jaksaa ja tarvittaessa lähteä päivystykseen. Jatkossa rokotuksiin kuuluu varautua. Luin jo, että täytyy katsoa eri valmistajan rokotteet ja antaa ne eri kerroilla. Olen varma, etten anna niitä antaa ennen kuin koiralla on kanyyli valmiina ja adrenaliini käden ulottuvilla. Siihen on aikaa 3 vuotta.

Kotona

Giblillä oli vielä pään alueella turvotusta. Annoin Heinixiä, mihin oli eläinlääkärin lupa. Otin Giblin viereeni sänkyyn. Kävin nukkumaan noin klo 24. Laitoin herätykset klo 1.50 ja 3.50. Ennen nukahtamista mietin, pitäisikö mennä jonnekin eläinsairaalan aulaan nukkumaan. Entä jos herään ja Gibli ei hengitä, onkin kylmä ja kuollut? 

Luin anafylaksian tulevan yleensä 3 tunnin sisällä rokotuksesta, yleensä vartissa. Gibli kutisi jo heti kotiin palattua. Turvotus alkoi reilu tunti rokotuksesta. Entä, jos olisin käynyt hakemassa postipaketin ja Gibli olisi ollut pidempään autossa ilman tietoa voinnin huononemisesta? Entä, jos olisin antanut Heinixia ja vain seurannut tilannetta? Giblin vointi olisi romahtanut, olisin epätoivoisesti yrittänyt elvyttää olohuoneessa ja samalla haalia jonkin naapurin ajamaan eläinsairaalaan.

Torkuin pää Giblin kyljen päällä. Niin tunsin Pienen Ystäväni hengityksen. Olin hereillä aina ennen herätystä, jolloin tarkistin Giblin voinnin. Aamulla vieressäni oli silokasvoinen koirani. 

Jälkikirjoitus

Peruin ensi viikonlopun kisat, koska hoidon vuoksi olemme dopingin alaisia. Otti päähän. Just on vietetty taukoa selän patin leikkuun ja pakkasen takia. Nopeat nollat ja ranking-pisteet olisivat tärkeitä. 

Mutta olisiko nyt kerrankin hetki aikaa ihan oikealle häpeälle? Mihin ihmeeseen unohtui se hetki, jolloin pelkäsin, ettei Gibli selviä? Gibli ei ole urheiluväline, vaan perheenjäsen. Agility on pelkkää bonusta. 

Gibli elää.