sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ilahtumisia!

Lysti sai huilia, mikä näkyi lenkillämme. Annoin sen päättää mitä tahtia mentiin ja minne. Hitaasti haisteli koiruus, löysi jonkin raadon ja pisteli pienen luun suihinsa. Joku lintu ehkä?

Lykyn kanssa ajoin agilityhallille. Jos joskus on ollut päiviä, jolloin tuntuu ettei se opi mitään, niin tänään tuli muutos ja aivan toisenlainen fiilis. Pentu oli kerrassaan liikuttava innokkaana suorittaessaan ja osatessaan. Voi suloisuus! Oppimis- ja herkkyyskaudet menevät sitten koirillakin sykäyksittäin.

Kenttä oli lanattu ja oli ihan lillua sateiden jäljiltä. Onneksi hallissa ei ollut ketään. Rakensin sinne hyppytekniikkaharjoituksen, rimat olivat noin 10 cm:ssä. Kuvio oli korttipakan herttavitosen mallinen ja koira sai hyppiä diagonaalisuunnassa. Juuston tiputin targetiksi ja 3 toistoa otin per suunta. Välillä palkkasin lähdössä pysymisestä. Kivasti sujui.

Renkaan hyppyytin 1 x per puoli yhden hypyn päästä, Lykky oli erehtymätön. (Ilahtuminen nro 1.) Puomi ravattiin 2 x per puoli, siinä Lykky oli jotenkin liikuttava, niin tarkkaavainen ja mallasi mihin pysähtyä. :) (Ilahtuminen nro 2.) Erillisenä vahvistin 2o2o:ja molemmin puolin. Sille on vaikeampaa, jos olen vasemmalla puolella.

Keinun viritin kahden tuolin väliin. Koira muisti kuinka kuuluu mennä. Viimekertaista epävarmuutta ei ollut. (Kolmas ilahdus.) Kokeilin reagoiko se keinun pamahdukseen. Ei reagoi. Se nyhti narupalloa ja minä paukutin keinua, mitään eroa ei puremisessa ja kiskomisessa ollut. Hyvä näin.

2x2 pujottelusysteemistä otin esiin 2 paria. Laitoin ne helposti peräkkäin ja Lykky muisti! (Neljäs ilahtuminen.) Lähetin sitä molemmin puolin ja siirsin pareja lähemmäs toisiaan. Tässäkin oikealta lähettäminen on vaikeampi. Jatketaan tästä.

Tokohyppyä ja pysähdystä oli lopuksi. Lykky kääntyy helposti hypyn oikealle puolelle, joten vein juustoa targetiksi vasemmalle. Hienoja pysähdyksiä tuli narupallopalkalla. Ja se oli peräti viides ilahtumisen aihe!

Kentällä oli muutama muu koira eikä Lykky välittänyt niistä yhtään. Kivaa on koiraharrastaminen. :)

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Edistysaskeleet tuovat aina kyllä mukanaan ihan hillittömän motivaatiopuuskan! Harrastaminen tuntuu niin kivalta jne. Pitää nauttia niistä hetkistä, koska ikinä ei tiedä, milloin on taas se hetki, kun vannoo lopettavansa kaiken harrastamisen siihen paikkaan :D

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Nii-in. :)