perjantai 17. elokuuta 2012

Ja agia ja tokoa

Eilen oli lepopäivä. Nämä kuvat ovat lenkiltä. Oli lämmin. :)


Tänään treffasin Lauraa koirineen hallilla, lämmin ja hautova ilma yllätti. Luksin kanssa vahvistelin kontaktit, kepit ja pimeän putkikulman. Hyvän mielen onnistunutta treeniä. :)

Lykyn kanssa harjoittelin keskiviikkoista sylkkäriä ja jotenkin sen nyt oivalsin, mikä näkyi heti Lykyn suorituksessa. Vielä pitäisi toinenkin puoli harjoitella. Kepit juoksutin kahdesti, sitten pimeä putkikulma ja keinu. Nämä menivät minusta siististi.

Seuraavaksi oli paikkamakuu Sienen kanssa, Lykyn kiinnitin A-esteeseen varmuuden vuoksi. Siinä se makasi reilun minuutin, kunnes aloin pölöttää Lauran kanssa ja koira nousi seisomaan minua tuijottaen. Käskin maihin ja kohta palkkasin. Sientä Lykky ei edes vilkaissut. Paikkamakuuta en ole alo-tyyliin tehnyt varsinkaan niin että olisin jutellut, kait se koiraa sotki. En viritellytkään mitenkään suoritukseen. 

Häiriöseuruussa Laura tokoili Sienen kanssa, mutta Lykky ei heistä välittänyt. Vinkuleluhäiriö otettiin erikseen. Aluksi se oli paha, mutta koira yritti ja sai lopulta kontaktin kestämään vaikka menin vain vajaan 10 m päästä vinkuja soittelevasta Laurasta. Tämä on iso edistysaskel! 

Vielä otettiin uusi paikkamakuu, Luksi oli nyt kaverina, Lykky edelleen A:ssa kiinni. Lykky ei taaskaan toisesta koirasta välittänyt, tuijotti minua koko ajan, nyt pysyimme sovitusti koemaisesti hiljaa. Vajaan minuutin kohdalla kehu & palkka ja siinä kaikki.


Viikonloppuna talkoilen agi-kisoissa ja kisaan Luksilla. Jännää.

2 kommenttia:

E kirjoitti...

Hyvin se menee! - kunhan et tuoksu liian hyvälle Lystille..Koska sekä sinä että töppis nautitte lajista, niin ota vaan hauskanpidon kannalta ja unohda kilpailu. Tulosta sitten tulee siinä sivussa. Nauttikaa!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Oi, kiitos! Harkitsen oikeasti varahousuja ja jalkojen pyyhkimistä jollakin puhdistuslapulla. Tänään Luksia ei kyllä jalkani kiinnostaneet siinä mielessä.

Tarkoitus on nauttia, minusta on niin kiva päästä lappu rinnassa radalle. Kun nyt ei ihan katastrofia tulisi. :S Yritän pitää Luksin kiireisenä, jottei ehdi miettimään muuta kuin seuraavaa estettä.