lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hyl-5-hyl

Lystin kisasaldo on tuossa yllä.

Ekalla radalla kolmas este olisi ollut A, mutta Lysti valitsi ohjauksestani huolimatta putken. Vastakäännökseni oli valunut askeleen väärään suuntaan ja se riitti. Kun alusta päästiin pois, loppurata menikin nollan arvoisesti. Kontaktit hyvät, kepit hyvät, suunnitellut ohjaukset toimivat.

Toisen agilityradan alussa Lysti-ryökäle ryömi. Sain sen pysähtymään ja ainoastaan siksi lähdettiin radalle. Nyt meni hyvin, tosin parissa kohtaa käännös levahti. Keinulla oli tiukka paikka, piti Lysti saada kääntymään taaksepäin oikeaan putkensuuhun. Tällä radalla muistin rytmittääkin ja olin tyytyväisenä nollalla maalissa. Tuomari vaan ei ollut samaa mieltä, vitonen oli napsahtanut keinulta. Aika ikävä fiilis tulee sellaisesta, varsinkin kun just on loppusuoran taiteillut onnistuneesti. :S Sijoitus taisi olla kuudes tai seitsemäs.

Kolmannelle radalle, hyppärille, lähdin ainoastaan lähtö mielessäin. Jos koira olisi hiipinyt, olisi matkamme käynyt suoraan maaliin. Nyt se pysyikin lähdössä. Vähän löysästi ohjasin kakkosesteelle, jolloin koira haki kaukaa edestä kolmannen. Kun nyt oli hylly alla, helppo oli tehdä "nolla" loppuradasta. Siellä sai tosissaan viljellä pakko- ja puolivalsseja ja vastakkaista kättä, mutta niin vaan Lysti luki ne oikein ja saatiin kuviot selvitettyä.

Ainoastaan tokalla radalla asenteeni oli sopivan röyhkeä ja sopiva rähinä päällä. Silloin tuo koira pelaa. Ehkä minun pitää jatkossa iskeä itseeni nastoja tai hakata kynnet vasaralla, jotta asenne olisi kohdallaan. Miksei mulla voi olla koiraa, jonka kanssa voisin olla agilitykisoissa mukava ja kepeä?

Tuleva viikko lomaillaan eikä treenata. Alun perin olin kaavaillut jääkävelyjä, mutta tätä menoa pitää etsiä komeroista rantakamat.

Ei kommentteja: