tiistai 6. tammikuuta 2015

Temppuja ja pari hyppyä

Oli pakko laskeutua tähän näppäimistölle upeissa fiiliksissä. Kokeilin opettaa koirilleni anna vitska -temppua. Vastoin tavallista käytäntöäni en sulkenut toista temputuksen ajaksi makuuhuoneeseeni. Päätin, että toinen saa katsella lähietäisyydeltä ja oppia olemaan häiritsemättä. Se ei ollutkaan ongelma. Kun sanoin "Lysti/Lykky pois", kyseinen koira odotti nätisti ja hiiskahtamatta vuoroaan.

Otin naksuttimen, istuin lattialle ja pyysin Lystiä istumaan. (Tämän seurauksena Lykky istahti 2 metrin päässä selkäni takana.) Lysti tarjosi kyljelleen menemistä ja kyljen vaihtamista, jotka olen opettanut sille fysioterapioita varten. Sitten se tuli istumaan jalkojeni väliin ja seuraavaksi tarjosi taas kyljellään olemista. Sain sen pari kertaa haistamaan kättäni, mistä palkkasin, mutta kaukana oli, että olisi tassulla täpännyt. 

Vaihdoin koiraa. En istuttanut Lykkyä, kun ei se Lystiäkään auttanut. Lykky kävi maate eli tarjosi viimeisintä temppua, missä olen sitä opettanut käymään pedilleen. Pian se haistoi kättäni ja heti perään kokeili sitä tassullaan. Pääsin palkkaamaan ja pian tempusta tuli automaatio. Lykky makasi ja säännölliseen tahtiin läpsi kättäni, vaikka nostin sen 20 cm:n korkeudelle. Lysti pysyi kahden metrin päässä ja tuijotti, mitä teemme.

Vaihdoin takaisin Lystiin. Lystipä olikin katsonut tarkkaavaisena ja alkoi suoriltaan läpsiä kättäni! Olen kuullut mallioppimisesta, mutta näin selvästi en ole sitä ikinä ennen todistanut. Pääsin palkkaamaan Lystiä tiheästi ja lopulta Lystin tassu ei enää käteni päältä lähtenyt mihinkään. Tämä onkin hyvä temppu tassuaralle Lystille.

Eilen opeteltiin pullon kaatamista. Sekin onnistui molemmilta kahden session jälkeen. Aion nyt jatkaa gimme fivea.

***

Tänään olisi ollut Lykyllä epäviralliset kilpailut omassa seurassa. Koska oli 20 astetta pakkasta, en lähtenyt. Halli itse on lämmin, mutta en ratkaissut, kuinka olisin lämmittänyt Lykyn ja pitänyt sen lämpimänä pari tuntia kylmässä autossa. En halunnut riskeerata sen lihaksia, se olisi revitellyt kuitenkin täysiä oli kylmä tai ei.

***

Analysoin vielä sunnuntaista rimojen tippumista. Hidastuksesta näkee, kuinka tarkka Lykky on kontaktistani. Niin - ja onko sitä opetettu erilaisiin häiriöihin? ON. Se ei vaan kisavireessä siedä katsekontaktin menetystä. Se alkaa ohjauksesta tarkkana koirana silloin seurata, minne oikein katselen, jolloin takajalat tippuvat. Minun pitää oppia pysymään tarkkaavaisena ja jollakin ihme konstilla hahmottaa juostessani rataa, jota en saa vilkuilla hyppyjen aikana.


2 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Pakkasista fyssari sanoi minulle, että ne koiran lihakset ei ole niinkään ratkaisevassa asemassa vaan se, että hengästynyt koira viedään hengittämään sitä -20 asteista ilmaa. Lämmin halli ei siis auta mitään, jos lämppä- ja jäähkälenkkejö ei voi tehdä lämpimässä myöskin.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos tiedosta! Periaatteessa tuolla olisi voinut toisessa hallissa jäähdytellä ja lämmitellä, mutta autossa olisi silti tullut odottelua toista tuntia, koska minulla ei ole kevyttä ja hyvää maksihäkkiä.