torstai 23. huhtikuuta 2015

Agilitya

Kävin ensin Lykyn kanssa ryhmätreeneissä. Sisällä oli vaikeampi treeni, joka ensin ohjattiin ilman koiraa ja sitten koiran kanssa. Lykky kulki just, kuten ohjasin. Puomin ylösmenokontakti jäi ottamatta ekalla kerralla, kun käskytin liian myöhään. Kun käskytin ajoissa, otti kontaktin oikein laukan neljällä tassulla.

Ulkona rata oli helppo ja treeni kisamainen. Edellinen koira radalla, tuomarin pillit ja kaikki. Tässä testattiin, kestääkö vire radalle mennessä. Kerran piti huomauttaa, sitten uskoi. Ulkona pitää muistaa sama juttu kontaktien kanssa. Käsky ajoissa!

Lopuksi oltiin toisten häiriökoirakkona kentän laidalla. Lykyn en antanut haukkua eikä sitä haukututtanut. Sai leikkiä lelulla, kunhan oli aina luopunut siitä ensin.

Ajoin kotiin ja tajusin, etten ole Lystiä treenannut sitten sunnuntain kisojen ja ulkokisat häämöttää. Menin Lystin kanssa ensin samaa rataa sisällä ja voi että oli koira riemuissaan! Ulkona se vasta innostuikin. Mikäs sen palkitsevampaa - omistajallekin.

Ei kommentteja: