torstai 15. lokakuuta 2015

Ryhmätreenit

Olen ravannut lääkäreissä ja fysioterapiassa tämän viikon. Ensi maanantaina kokeilen osa-aikaista työhön palaamista. Osa-aikaisuutta haetaan helmikuun loppuun. Tulen töissä enimmäkseen seisomaan. Näkee sitten, miten selkä ja niska kestää. Edelleen hoitona on pään keskiasento, kauluri ja jumppa.

Tänään oli ryhmätreenit. Lystin kanssa kokeilin pihalla etää takaakierron ohjausta. Oikealta osaan paremmin tehdä poispäinkäännöksen, vasemmalta huonommin.

Lykyn kanssa mentiin rataa. Eka kohta onnistui joko persjätöllä tai takana leikaten. Kepeille ohjaaminen vaati valssin. Persjätössä piti yrittää katsoa koiraa, muuten haki selän takaa väärän hypyn. Niistot toimivat mainiosti, Lykky jää tekemään ne itsenäisesti. Takaakierron Lykky hakee, jos käsi heilahtaa yhtään liikaa. Eniten treenattiin poispäinkäännöstä kaukaa, onnistui lopulta. Lopuksi yhden suoran päätteeksi leikkasin takana ja rytmitin, se onnistui mainiosti. Kontaktit Lykky otti hyvin, juu, paitsi ekan kerran ei ottanut puomin ylösmenoa.

Ei kommentteja: