sunnuntai 9. toukokuuta 2021

88 332 - 105 - 28 - 922 - Ja kolme hyllyä

Olin Giblin kanssa kotikisoissa. Tuomarina oli Savikko. Oli meille vaikeat radat. Tosin 4 nollaa tuli makseille koko päivänä, joten ei oltu ainoita. Oli pitkä päivä ja rataan tutustumiset 5 minuuttia toisia väistellen meni liian nopeasti. Tietenkin siellä oli pari, jotka huutavat mielikuvituskoiralleen käskyt ääneen. Entä, jos jokainen tekisi niin (varsinkin näin korona-aikana)?

Eka rata oli hyppäri, jolla hyllytettiin jo toka hypyn jälkeen, kun Gibli jatkoi ansaputkeen, jonne "joku" hänet ohjasi. Jotenkin onnistuin ainakin 2 takaakiertoa ohjaamaan etukautta. Tulipa testattua ulkokautta"siivekkeen ympäri kierrättäminen. Se onnistui.

Toka radalla olin ajatellut yhteen kohtaan viskiä, missä Gibli ajautui siivekkeen ohi takaakiertoon. Myöhemmin Gibli osui pituuden palikkaan. Puomin ylösmeno otettiin uudelleen. Myöhemmin sain hyvin erkaannuttua keinulla ja ehdin putken jälkeiseen takaakiertoon.

Kolmannella radalla tehtiin nollaa aika lähelle loppua, kunnes en jarruttanut hypyllä Gibliä, joka jatkoi takana vaanineesen putkeen.

Hyvää: 

  • Pujottelu. Gibli haki hankalastakin kulmasta ja kesti erkaantumiseni. 
  • Ei rimatiputuksia
  • A:t ihan ok, keinut hyvät.
Treenattavaa:
  • Puomin ylösmeno yhä vaan
  • Voisin itse näyttää käännöshypyt tarkemmin.
Ei ollut meidän päivä millään mittarilla.

Ei kommentteja: