sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Tomban kanssa kisoissa

1. rata oli Suomalaisen hyppäri. Se meni muuten ihan hyvin, mutta pituuden jälkeisen takaakierron jälkeen Gibli poimi ylimääräisen hypyn, minkä jälkeen ylimääräisen putken, minkä jälkeen meni kepeille väärin sisään, mutta sitten sen jälkeen "jatkettiin nollaa".

2. rata oli Mikkilän agilityrata. Stream on yhä meneillään, liitän videon myöhemmin. Kontaktit otettiin tarkasti. Yhdessä kohtaa oli täpärä paikka, missä paloi sekunteja. Gibli kuitenkin tekaisi nollan, millä oltiin ihan loppuun saakka toisessa sijassa ja sertissä kiinni, mutta jäätiin kuitenkin kolmansiksi. 

3. rata oli Suomalaisen agilityrata. Ei me nyt silläkään loistettu. Lopuksi pyysin Giblin uudelleen puomin alastulolle. Hylkäys sieltä.

Plussaa: 

  • Lähdöt
  • Ohjautuvuus
Miinusta: 

  • A ei ole hyvä tälläkään systeemillä.
  • Muista treenata toiselle hypylle siivekkeen kierrätys!
Eilen kävin juoksemassa Malminkartanon portaat: ekat reilu 100 x 3 ja sitten joka toiselle askelmalle 4. kerta.

Gibliä olen jumpannut ja koiratanssiliikkeet ovat varsin hyviä lämmittelysarjoja.

Ei kommentteja: