perjantai 17. kesäkuuta 2022

Nollavoitto!

Hienosti jatkui Giblin kisaputki eilisissä iltakisoissa, kolmannella peräkkäisellä nollavoitolla.

1. Agilityradalla Gibli teki nollan ja voitti, -15,03, etenemää ei tuloksissa näy (vielä). 


2. Toisella agilityradalla ohjaus hajosi heti alussa, ohjasin Giblin putkeen, kun piti A:lle.

3. Hyppyradalla Gibli ohjautui aika alussa takaakierron sijaan putkeen, vaikka jo kokosikin itseään hyppyä varten, mutta jatkoikin suoraan. Muuten olisi tehnyt nollaa. 

Paluumatkalla väistin ensin peuraa/kaurista niin, että aurinkolasit lensivät. Kohta moottoritiellä oli vielä ikävämpi tilanne - henkilöauton ja rekan kolari, missä kuoli kaksi ihmistä. Mietitytti vielä tänäänkin.

Huomenna olisi ollut senioreiden SM-kisat, mutta alusta ei nyt olekaan alun perin luulemani Janakkalan normaali tekonurmi, vaan jalkapallohalli. En riskeeraa alustan liukkaudella/liialla pidolla, joten jätetään ne väliin.

Ei kommentteja: