sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Hyl

Toinen yhden radan kisa. Olin ilmoittautunut kahdelle radalle, mutta koska oli pakkasta ja rataantutustumisten välillä 2 tuntia, koska välissä menikin pienemmät koirat, päätin lyhentää päivää. Perillä mittari näytti -11 astetta, ei sentään tuullut, kuten oli luvattu. Pidin Giblin lämpimässä autossa, kunnes hain 22 koiraa ennen ulos veryttelemään. Silloin häkissä oli vielä 5 astetta lämmintä. Vajaa 10 koiraa ennen jätin oman ulkotakin ja Giblin 2 loimea autoon ja livahdettiin halliin.

Ranskalaistuomari oli tehnyt taitoa vaativan radan. Minulla sitä ei ollut riittävästi. Juosta sai ja kun satsaan juoksemiseen, järki ja ohjaus jää jälkeen. Taudin jäljiltä juoksukunto ja -voima ovat vielä huonommat kuin ennen. Lajissa, jossa sadasosa- ja kymmenesosasekunti ratkaisee, oman juoksuvauhdin oikea arviointi olisi tärkeää.

Oli hankalia viistoja ylikulmautuneita hyppyjä. Heti toisella hypyllä pakkovalssi epäonnistui ja Gibli juoksi hypyn ohi, siitä heti alkajaisiksi 5 vp. Myöhemmin valssini ajautui väärälle linjalle ja Gibli joutui hyppäämään pituuden vinosta linjasta. Putken jälkeisellä hypyllä Gibli poimi vippauksesta väärän hypyn. Nämä vippaukset olivat ennen varmoja, eivät ole enää. Vielä ajauduttiin yhden hypyn ohi. Lopussa ei tullut virheitä, mutta ei se nättiäkään ollut. Ja täytyy vielä sanoa, että ei siellä muutkaan juuri tuloksilla juhlineet. Silti - anteeksi Gibli. 

Autolla poltti keuhkoihin ja kurkkua kiristi. Se sinetöi lähtöpäätöksen.

Ei kommentteja: