Olemme jatkaneet ulkolenkkejä ja jumppaa. Tekee niin hyvää itsellenikin päästä liikkumaan. Giblin varpaiden koukistus näyttää aktivoituneen. Giblin arpea kuuluu silitellä kiinnikkeiden vähentämiseksi. Olkapään arvessa tuntuu ihon alla edelleen tikit.
Giblin iltapuruluut loppuivat. Hain edelliset, kun Giblillä oli todettu pernapatti, oli tulossa ultraääni ja ohutneulanäyte. Silloin pohdin, jääkö puruluita yli. Huojentuneena hain niitä eilen lisää. Sama oli koiranruokasäkin kanssa, että meneeköhän nämä kaikki?
Olen muutenkin miettinyt koiran ikää, sairastamista ja kuolemaa. Olen ajatellut niin, että kun koira täyttää 8, sen jälkeen voi tulla mitä vaan. Siis yhtenä päivänä koira uuvahtaa kalpeine ikenineen tai ilmaantuu patti, mikä osoittautuu loppuvaiheen syöväksi ja sen pituinen se. Mutta niin kauan kuin mitään sellaista ei tapahdu, sellaiset ajatukset voi ohittaa kepein mielin.
Nyt kun koiralla on syöpädiagnoosi, kuoleman mahdollisuus on liian läsnä ja todellinen. Koiran pitämisen kepeys ja tulevaisuuden suunnittelu ovat muuttuneet hetkessä elämiseksi. Vaikka kuinka toitottaisin itselleni, että voihan sitä kuka tahansa kuolla mihin tahansa yhtäkkiä ja joka tapauksessa kuuluu nauttia tästä hetkestä. Samaan aikaan olen kiitollinen, että meillä oli mahdollisuus (yrittää) ostaa lisäaikaa.
Aluksi Giblin syövän toteamisen jälkeen otin paljon valokuvia ja videoita. Oli tärkeää saada ikuistettua kaikki, jos ne olisivatkin viimeinen kerta jotakin. Otin tassun jäljetkin pahville. Eilen metsälenkillä tajusin, että jatkuva kuvaaminen on vähentynyt. Otin silti pari videota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti