Kaunotar Lysti oli hienotunteinen ja sympaattinen luottoystäväni
ja perheenjäsenemme yli 13 vuoden ajan. Ensimmäinen koirani.
On vaikea tiivistää vuosien tapahtumat ja iso osa jää kirjoittamattomiksi muistoiksi. Joka tapauksessa Lysti opetti paljon. Jo ensimmäisen koiran omistaminen toi
kaikkea uutta, koirien elämään tutustumista. Lystin aikana tuli digikamera, blogi, farmariauto, koirahäkki, vain joitakin mainitakseni.
Miellyttävän luonteensa vuoksi
Lystiin oli helppo tykästyä. Katseesta huokui viisaus, ymmärrys ja lämpö. Lysti
oli taustatukemme, puolusti tarvittaessa laumaansa, mutta oli silti luotettava
ihmisten ja toisten koirien parissa. Vuosien ajan talutushihna oli turha.
Lysti auttoi Lykyn ja Giblin
kasvattamisessa. Olen iloinen, että Lysti ja Gibli ystävystyivät ja luottivat toisiinsa. Heille kehittyi oma yhteinen leikkinsä. Silti Lysti säilytti johtoasemansa.
Harrastusuramme alku oli haasteellinen Lystin herkkyyden ja
oman kokemattomuuteni vuoksi. Empaattinen luonnetestituomari totesi: "Kaikki mitä koiran kanssa saavutetaan, on plussaa. Moni olisi jo
luovuttanut. Oikealla omistajalla ja oikealla käsittelyllä se pystyy elämään
kuitenkin.” Tulokset vahvistivat ajatuksiani positiivisella tavalla. Jo Lystin
ollessa pentu olin tykästynyt siihen kovasti. Ajattelin, että tämä on tämän
koiran ainutkertainen elämä ja minä en tästä koirasta luovu. Silti
siedättäessäni ilmassa roikkuviin sähkölinjoihin koiraa, joka kiskoi karkuun henkensä hädässä, mietin, että melkoista on tämän koiran pitäminen. Kuitenkin Lystin arvostus kasvoi vuosi vuodelta. Kunnioitimme sitä, kuinka rohkea Lystin täytyi ollakaan,
kun uskalsi, vaikka pelkäsi.
Agility vahvisti Lystiä hyvällä tavalla ja Lystin vahvuudet
pääsivät siinä oikeuksiinsa. Tietynlainen varovaisuus säästi Lystiä
loukkaantumisilta ja Tikkinen oli hyvin rimavarma. Saimme yhdessä kasvaa aina
agilityn FMBB-joukkueeseen saakka, vaikka itse reissu jäikin väliin
loukkaantumiseni vuoksi. Toinen korkealle arvostamani saavutus oli osallistua
kuutena peräkkäisenä vuotena agilityn yksilö-SM-kisoihin. Eläkkeelle Lysti jäi
agilitysta 10-vuotiaana. Olen syvästi kiitollinen Lystille kaikesta, mitä agilityssa saimme yhdessä tehdä.
 |
Tämä kuva on otettu niiden agilitykilpailujen
jälkeen, missä Lysti jäi eläkkeelle. |
Mutta harrastaminen oli vain pieni osa Lystin kanssa elämistä.
Tärkeintä oli se kaikki muu: Yhteenkuuluvuus, kumppanuus, luottamus, toisen
huomion ottaminen, toisen arvostaminen ja sanaton viestintä. Lukuisat
tapahtumat, jotka saavat yhä hymyn suupieliini. Kuinka Lysti painoi korvansa
mielihyvästä luimuun, heilutti häntäänsä ja kevensi etujalkojaan, kun tapasimme
eron jälkeen. Eroja tuli onneksi vain harvoin, koska olin jo v. 2010 alkaen
selkäni takia sairauslomalla ja siitä lähtien pelkästään etätöissä. Lysti oli
korvaamaton, kun selkäni oli pahimmillaan. Lystistä oli seuraa ja karvaturrini
malttoi odottaa, kun köpötin kävellä yhden pylväänvälin ja takaisin kotiin. Myöhemminkin apua löytyi vaivaan kuin vaivaan.
Lystille puhkesi muutaman vuoden ikäisenä hankalat allergiat ja atooppinen tassuihottuma.
Hoidoksi kokeiltiin kaikki mahdolliset lääkkeet ja siedätyshoito. Allergiat näkyivät myös arkielämässä. Pidin
Lystillä monta vuotta ulkomailta ostettuja koirien lenkkareita aina sulan maan
aikaan. Ostin Lystille pellavapyyhkeen, koska allergiaa oli puuvillallekin.
Talon aidatulle pihalle tuli kivipohja, jotta ruoho ei aiheuttanut ihottumaa. Ruokavalio oli tiukka. Tilanne alkoi olla toivoton, mutta sitten löytyi siklosporiini, mikä tepsi
hyvin, vaikka muutaman kerran vuodessa tassut aukesivat silti. Siklosporiinin
kanssa sai onneksi kisata erityisluvalla.
 |
| Lysti 5-vuotissyntymäpäivänään |
Ensimmäinen haimatulehdus tuli v.
2012. Haimatulehdukset uusivat tihenevästi ja vaativat ajoittain hyvin
intensiivistä hoitoa. Ne saivat äkillisyydellään ja vakavuudellaan arvostamaan
yhteistä aikaa yhä enemmän. Lysti sairasti niitä kymmenkunta. Ilmoitin aina pojalle, että nyt ollaan Lystin kanssa taas tiputuksessa. Lystin toipuminen yhä uudestaan henkeä uhkaavasta taudistaan sai helpotuksen huumorin kukkimaan: "Lysti huijasi taas kuolemaa." "Lysti väisti viikatteen humahduksen." "Kuunneltiin taas enkeleiden siipien havinaa." "Lysti on kuolematon." Haiman vajaatoimintaa
Lysti ei kehittänyt. Epäilen, että lopulta siklosporiini saattoi olla haimatulehduksia laukaisemassa, mutta ilman siklosporiinia Lysti ei tullut toimeen.
Lysti
kuvattiin muutaman kerran elämänsä aikana. Vasta 12-vuotiaana löytyi
spondyloosia. Lysti sieti huonosti eri kipulääkkeitä, yhdestä turposi kuono,
toisen jälkeen tuli hankala haimatulehdus. Nuorena Lystin munuaisarvot olivat ajoittain koholla, sekin oli huomioitava kipulääkityksessä. Akupunktio tuntui lopulta auttavan
parhaiten. Lysti alkoi kipeytyä automatkoilla, joten vein hänet hoitoon
kisamatkojen ajaksi. Lysti alkoi ontua yhä useammin oikeaa takajalkaansa,
vähemmän metsässä. Takajalkojen kynsiä ei tarvinnut leikata aikoihin. Minusta
näytti, että osa kynsistä lyheni niin lyhyiksi, että Lysti arkoi siksi kovalla
kävelemistä. Olin jo etukäteen ajatellut, että ystävälleni en enää tossuja
laita, tässä elämässä niitä oli pidetty jo ihan tarpeeksi. Enkä ikinä ollut
varma, osuivatko kynnet sittenkin kenkien kärkeen aiheuttaen kipua tai epämukavuutta.
Katson monesti valokuvaa, missä Lysti makaa lattialla itseensä
tyytyväisenä ja raukeana kisapäivän jäljiltä minuun katsoen. Olen kirjoittanut Lystille ajatuskuplaan Faith no
moren kappaleen sanat ”Without me you are only you”, suomennettuna: ”Ilman minua
olet vain sinä.” Nyt haluan jatkaa: ”Ilman Lystiä en olisi (edes) minä.” Niin
tärkeä Se Koira oli minulle.
Lopulta oli pakko hyväksyä, että yhteinen aikamme alkaa
käydä vähiin. Ikä ei vaikuttanut Lystin hoksottimiin, kuuloon tai näköön. Joskus toivoin, että Lysti kuolisi kesken uniensa ja näyttäisi tyyneltä, kun hänet löytäisin. Silti, tietenkin, olin aina helpottunut, kun Tikkinen käveli vastaan ja venytteli tuttuun tyyliinsä ensin taakse ja sitten eteen. Kävimme
aika ajoin lyhyillä ajeluilla ja kävelyillä vain kahdestaan, jotta saimme olla
yhdessä kenenkään häiritsemättä, ja Lysti saattoi haistella milloin mitäkin juuri niin pitkään
kuin huvitti. Minulle ne kävelyt olivat tärkeitä ja rentouttavia. Enimmäkseen kävimme yhdessä Gibli mukanamme metsälenkeillä,
missä Lysti piehtaroi, juoksenteli, ui ja söi mustikoita. Giblillä ja Lystillä
oli oma keskinäinen leikkirutiininsa loppuun saakka. Silittelin arvokasta
Lystiäni paljon, ahmin turkin tuntua kaikilla soluillani, jotten ikinä unohtaisi. Otin kuvia ja videoita. Annoin Lystin tietää olevansa maailman paras koira.
Yhtenä iltana kävimme jälleen metsälenkillä, minkä jälkeen Lysti kävi viereeni matolle lepäämään. Aamulla Lysti
hyppäsi sänkyyni. Olin niin onnellinen, kun silkkiturkkini oli iloinen ja vetreä.
En tiennyt aamun jäävän Lystin viimeiseksi. Päivällä iski viimeinen haimatulehdus. Oli jäähyväissilitysten aika.
***
Olin kirjoittanut Lystille runoa jo vuosia sitten, kun
Lystin tilanne näytti huonolta.
”Sinut ystäväkseni hain,
vierelleni kulkemaan.
Lukemattomat kerrat
kevensit mieltäni,
kaivettiin harmitukset
metsälenkeillä
sammalmättäiden alle.
Kuten sen hanskan silloin kerran,
muistatko?
Ääneti vannoin lupauksen
ensimmäisellä kotimatkalla,
sateisessa ja pimeässä metsässä,
tammikuun pakkasilla järven
jäällä,
lukuisissa harjoituksissa ja
kisoissa,
autolle palattua,
kun molemmat juovat janoonsa:
Jos olet kipeä ja kärsivä,
otan kärsimyksesi
kannettavakseni.
Kun tulee aika,
toivon että sinulla
on turvallinen ja tyyni mieli,
täysi eletty elämä takanasi.
Minua lohduttaa ajatus:
Sitten kun se on ohi,
kaikki tuska on enää minussa.
Ainoastaan minussa.”
Tänään en päässyt enää lupaustani
karkuun.
Kaunotar Lysti, Lystikki, Tikki
Tikkinen, Hopearinta, Miun Mössykkäin, upea ja viisas tyttö, Champpion, Vanha kunnon
Luotto-Lysti. Minulla oli suuri kunnia olla emäntäsi.
Ole
urhea, rakas Lysti. Älä mene kauas. Minulle jää niin kamala ikävä sinua.
