maanantai 27. joulukuuta 2010

Huolia

Tänään tehtiin lyhyt pätkä tottelevaisuutta. Narupallo oli palkkana, kun Lysti sai seurata lyhyitä siirtymiä sivuille, peruuttaen ja käännöksiä tehden. Oli täpäkkä tyttö! Luoksetulon otin narupallo itselläni, ensin seisautus ja muutaman metrin päähän maahanmeno. Palkkioksi lensi pallo hauvan taakse.

Tänään Lysti tapasi toisen kerran eläinfysioterapeuttia. Hyvää on se, että selän köyry on laskeutunut. Huonoa, että takajalat ovat edelleen enemmän koiran alla kuin kuuluisi. Lisäksi Lystillä on yhä faskikulaatioita, tosin ei niin herkässä kuin aiemmin. Faskikulaatio tarkoittaa sitä, että koiran nahka nykii. Tämä ilmiö näkyy lanneselässä, kun se seisoo ja nostaa päätään ylös. Asentotunnot ovat normaalit. Lapa ei ehkä olekaan pysty. Muistui mieleeni, että kesällä Lysti muutamaan kertaan yhtäkkiä kääntyi puremaan selkäänsä. Tällöin etsittiin purevia hyönteisiä niitä löytämättä. Ehkä koiralla oli kipua?

Lysti suhtautui fysioterapeuttiin paremmin kuin viimeksi. Koiruus hakeutui itse hänen lähelleen ja rauhoittui kyljelleen käsittelyn (sivelyä) aikana. Tassuistaan se on tarkka ja niiden koskettamisen jälkeen tuijotti tovin julmasti käpälöitsijäänsä, muutoin yhteistyö pelasi.

Saimme uudet treenattavat lihaskuntoliikkeet, 2-3 viikossa tulosten pitäisi näkyä. Yritetään myös saada hyppyjä videolle - näkyykö niissä jotakin kuitenkin. Voi olla, että matka käy uusiin selkäkuviin. Edelliset on alle vuoden vanhat. Ei ole kukkeat fiilikset.



Ei kommentteja: