Tottista, jumppaa, kaupunkikävelyjä ja pyöräilyä

Metsäreissut ovat vähentyneet. Odotan, että kyyt lähtevät horrostamaan.

Olemme jumpanneet 3 x viikossa. Tottistelemme. Teemme erilaisia koreografioita. Vahvistan oikealla puolella kävelemistä ja jalkojen väliin tulemista. Kävin pyörälenkillä Giblin kanssa. Edellisestä on vuosia aikaa. Sujui yllättävän hyvin.

Kun asumme lähempänä palveluja, en tarvitse niin paljon autoa. Otan Giblin mukaan arkikävelyille. Käymme paljon kaupungilla, kauppakeskuksissa ja niissä liikkeissä, joihin koiran saa viedä. Gibli on vieraillut apteekeissa, kirjastossa, kahviloissa, kierrätyskeskuksessa (jonne vein tavaroita), kodinkoneliikkeissä ja rautakaupoissa. 

Gibli nauttii saamastaan huomiosta katsomalla kauniisti ja heilauttamalla häntää tai sitten katsoo vain ylpeänä ohi ja on niin kuin ei huomaisikaan, kun ihmiset päivittelevät: 

"Onpa se rauhallinen!" 

"Onpa ihanan ystävälliset silmät!" 

"Onko se malinois? Eikö se ole aika vaikea rotu?" 

"Käyttäytyypä se hienosti." 

"Pitääkö sitä paljon hyppyyttää?" 

"Minulla on ollut joskus suursnautseri." 

"Siellä menee kiltti hauva." 

"Minkä ikäinen se on? Se on varmaan vasta nuori koira?"

Välillä kerron ihmisille, että tämä koira on käynyt vuosi sitten sädehoidon syövän vuoksi. Ja että tällä on hieno ura takanaan ja tämä on nelinkertainen valio, mutta nykyään eläkkeellä. Ja että tässä olkavarressa tämä musta kalju alue on hyperpigmentaatiota sädehoidon jäljiltä.

Koira tarjoaa nykyajan ihmiselle jotakin. En voi olla miettimättä, että sitten kun Gibliä ei enää ole, minustakin tulee taas vain pelkkä ihminen. 

Tulee mieleen Lystin kuva ja vanha kirjoitukseni: "Without me you are only you". 

Tässä on rantakuvia. Tämä on ainut lämpäre, jossa en ole vielä nähnyt kyytä.

Näinä päivinä olen myös muistellut urheaa koiraa, joka menehtyi viime torstaina. Samalla olen miettinyt omistajansa surun määrää. Lepää rauhassa, B.

Vähän löyhässä hirressä

Olemme jumpanneet fysioterapeutin antamia jumppia ja agilityjumppia.

Kävimme viikonloppuna yrittämässä marjanpoimintaa. Ei siitä tule mitään. Jouduin koko ajan skannaamaan ympärilleni. Gibli hihnassakin halusi heittäytyä varpujen keskelle piehtaroimaan. Kyyt on niin hankalia huomata, kun odottavat äänettöminä. Että tuohon näreen kohdalle kun osut, niin... Eli jos jatkossa menen poimimaan marjoja, kumpparit jalkaan ja pitkävartinen poimuri matkaan.

Eilen kävimme yhdellä autiolla hiekkakentällä Giblin kanssa. Ohjelmaan kuului agilitylämmittelyliikkeet, erilaisia tanssiliikkeitä, tokoa ja pylvään kiertämistä. Uutena opetin sanallisena vihjeenä jalkojeni väliin tulemista: "Ratsu!", samaahan Gibli on tehnyt erityisesti kisoissa startin jälkeen tyytyväisenä. 

Pyrin vahvistamaan myös oikealla puolella liikkumista. Tämä on hyödyllistä etenkin kevyen liikenteen väylillä, jossa liikenne on usein oikeapuoleista. Gibli aika usein pyynnöstäni siirtyy reunaan, vaikka on edempänä hihnassa. Tätä yritän saada varmemmaksi.

Palkka vaihteli namista narupalloon. Gibli oli niin tohkeissaan ja ylpeänä kantoi narupalloa sarjan lopuksi!

Ja tänään käytiin taas Anu Saikku-Bäckströmillä. Aiheena oli:

• Oikean kyynärvarren tumma patti/ihomuutos. 
• Oikean korvan pieni patti (talia mielestäni, halusin varmistuksen)
• Kirsun vaaleanpunainen muutos: Giblillä on talvikirsu, mutta vaaleanpunaista pigmenttiä on sieraimen alla ollut kuvista päätellen v. 2021 alkaen. Kammottavaa, jos kirjaimellisesti nenän alla kasvaisi mastsolukasvain.
• Nisärivistössä oli yksi pinnallinen ihoon sopiva muutos ja lisäksi sterilointilangat tuntuvat vielä hyvin selvästi.
• Juuri ennen sisälle menoa Gibli alkoi rapsuttaa itseään. Kun siinä rapsutin avuksi, sormeen osui vasemmalta kaulalta ehkä n. 3 mm patti.

Eläinlääkäri ei huolestunut yhdestäkään patista eikä ohutneulanäytteitä otettu - noin pienissä osumatarkkuus on huono. Sieraimen alla oleva pigmenttimuutos on ihon tasolla ja ihon pintarakenne on pysynyt ennallaan - eli siihen ei ole kasvanut ylimääräisiä soluja. Sama periaate on näköjään niissä kuin tummissa ihomuutoksissa.

Mutta se viimeisin sattumalöydös, joka ei ollut edes listalla, oli vaalea ja se nyt on sellainen, jota kannattaa seurata. Että jos jostakin noista voisi jotakin tulla, niin se olisi se. Jos se kasvaa, muuttuu vaaleanpunaiseksi tai alkaa vaivata, otetaan sitten ohutneulanäyte. Nyt rauhoitettunakin osumatarkkuus olisi ollut liian pieni.

Eläinlääkäri sanoi sen, jonka olen jo todeksi elänyt: "Tämän koiran kanssa sinä et pääse seurannasta mihinkään."

Tässä on se nenä. Ja nyt kun sitä katson, muistan kuinka pitkään kirsun alla pentuna on ihan pehmeä iho, kun ei ole karvoja lainkaan.

Laitetaanpas tähän vielä yksi vanhan hyvän ajan kappale: