torstai 5. toukokuuta 2011

Hyvä ohjaus, parempi mieli

Olin yhtenä heikoista hetkistä ilmoittautunut agilitykisoihin, jotka pidettiin eilen.

Ensimmäinen rata oli triplahylky. Onnistuin ensimmäisellä takaakierrolla imaisemaan Lystin etukautta hypyn yli, sitten Lysti irtosi kauas putkeen (jonne ei kuulunut mennä) ja lopuksi koirani haki hienosti osoittamani kaukana olleen esteen. Yhteenveto: Irtoava ja innokas koira, hauskuutettu yleisö, varsinkin kun suustani lipesi viimeisimmällä kämmillä spontaani "Oho!", ja ohjaamistaan syystäkin syvällisesti pohtinut ohjaaja.

Toisella radalla oli tuomarin piirroksessa 6. este A, meidän sovelluksessamme putki. Keppien aloitus ei ollut ongelmaton, muu rata oli kontakteineen virheetön. Onneksi rata oli "kohtalaisen hyvä hylky", niin jäi hyvähkö mieli. Kakkosissa uramme ei ole ollut kovin auvoisa, juhlistimme samalla 15. hylkäystä. Yhtään tulosta kakkosista ei ole. :) Toisaalta nautin siitä, että yleensä pystyn kisaamaan, joten tämä ei kauheasti haittaa. Olen vain sellainen vanha täti, joka kerää hylkyjä vanhoilla sisäpelitossuillaan nuorempaa väkeä kauhistuttaen.

Tänään oli ryhmätreenit. Jos huitaisen vähän sinne päin, niin Lysti menee sinne päin. (Ihan kuin olisin ennenkin kirjoittanut jotakin tällaista.) Kun skarppasin ohjaamisessa, niin tuli siistimpää jälkeä. Sylkkärissä kannattaa liikkua eikä seisoa paikoillaan. Kepeissä oli sama 90 asteen avokulma kuin eilen kisaradalla. Lysti ei osaa sellaista, on nyt todistettu. Kontaktit onnistuivat vaihtelevasti. Jos treenaisi keppejä lisää?

Pentu on nykyisin puolipystykorva. Lysti oli aikoinaan meille tullessaan saman ikäinen eli 9½ viikkoa kuin pentu juuri tänä päivänä. :} Painoa Lykyllä on epätarkalla ihmisvaa'alla mitattuna 10 mittauksen keskiarvona 6.4 kg. Siis 1. pentu syliin ja lukemat. 2. Pentu pois sylistä, pois vaakaa puremasta, ihan eri lukema kuin edellisellä kerralla. Uudella yrityksellä pentu pottuvarpaassa kiinni, taas eri lukema jne. Tänään on käyty metsäkävelyllä ja katsottu lähietäisyydeltä kaivinkonetta. Imutustottiksessa on sama teema: seuraaminen ja perusasento. Energiaa ja sinnikkyyttä pennulla riittää ja kiitänkin tänään myhäilevää myötätuntoa antaneita kavereitani. :D

Selkäni ei todellakaan pidä istumatyöstäni. Vaikka teen 4-tuntista työpäivää ja seisoskelen mahdollisimman paljon & vaihtelen normaalin työtuolin ja satulatuolin välillä, niin takareisiin ja alaselkään koskee nytkin aika lailla. Olen tuplannut särkylääkkeet ja mietin mitä tehdä. Pitää keksiä työ, jota voin tehdä mahallani. 

Ei kommentteja: