maanantai 23. tammikuuta 2012

Huumori vähenee

Jos ei lasketa sitä, että Lykky sai seurata polveen ulottuvassa hangessa sinivalkea minijalkapallo houkuttimenaan, niin muuten koirat eivät ole opiskelleet.

Pääsen siis sairausosioon. Ensinnäkin flunssa otti ja paheni ja kuume vain nousi, joten oli aloitettava antibioottikuuri. Illalla Piinaa katsellessani tunsin paranevani siltä osin. Yöllä heräsin mahakipuun. Ei tuo ihme, kun pötsiin on syydetty tabletti poikineen. Aamulla olo oli sen verran terve, joten lähdin testaamaan selkääni töihin. Vajaan tunnin kohdalla poltti takareisiä ja pohkeita. En oikein ymmärrä mekanismia. Näppis on siis sähköpöydällä niin korkealla, että voin seisaaltani tehdä sitä osaa työstäni. Joku siinä on, ilmeisesti pään etukumara, joka kiristää selän hermoja, että alkaa säkenöidä ja olisi pakko liikkua, mutta sekään ei auta. Fysiatrian poliklinikan lääkäri kuunteli kuntoni, sanoi että kuvien ym. perusteella olen aivan turhaan sinnitellyt töissä loppusyksystä (vajaan työpäivän jälkeen mahalleen matolle kotiin). Nyt hermot pitää rauhoittaa. Kokeilen kolmen viikon kuluttua uudelleen töihinpaluuta. Jospa sitä ennen tulisi jo osatyökyvyttömyyseläkepäätös. Ortopedin konsultaatio on reilun viikon kuluttua. 

Töiden jälkeen pötkötin kotona ja lähdin shoppailemaan. Ostin collegehousut ja paidan, 70 oli alennusprosentti, joten köyhdyin 12.90 euroa. Tarttui käteen myös pokkari Eat, pray, love 3.90 euroa, jospa siitä tulisi joku elämys. Leipomosta hain 3 laskiaispullaa, itse söin yhden ja poika kavereineen ne kaksi muuta. Ääntä ei paljon enää ollut, mutta jalat olivat levottomat ja mieltä kirveli selän tilanne: omasta mielestäni se on jo aika hyvä, mutta hoitotahon mielestä surkea, ja itsensä sumuttamisen valkeneminen aina vähän sattuu. Puin ylleni mp3:n ja korvakuulokkeet. Kävin lumisateessa pitkällä kävelyllä Lykyn kanssa, juoksutin sitä metsässä hangessa. Kotona Lysti odotti niin innoissaan vuoroaan, joten suunnitelmistani poiketen kävelytin senkin. Nyt sitten nappaan vähän lääkettä ja alan lukea. Tsau.


Ei kommentteja: