tiistai 10. huhtikuuta 2012

Lykyn ryhmätoko

Viime kerta jäi välistä tassun parantelun vuoksi, mutta nyt pääsimme mukaan. Pienessä hallissa oli 5 tai 6 koiraa.
  • Luoksepäästävyys: Lykky istui kohtaamisessa, liikahti poistuvan "tuomarin" perään, mutta eka kertaa ei hypännyt yrittämään ranskalaista suuteloa.
  • Rinki, jossa paikallaan olevilla koira perusasennossa ja yksi kerrallaan pujottelee seuruuttaen muiden ympäri. Seuruussa pidin patukkaa vasemman olkapääni edessä ja pysähdyin pari kertaa. Lykky ei vilkaissut muihin. Muiden seuratessa ohitsemme pidin patukkaa taas Lykyn kuonon yläpuolella ja toistin välillä "sivu". Palkkasin lelulla ohituksen jälkeen. Pari kertaa Lykyn silmät muljahtivat, muuten oli kontaktissa kiitettävästi, vaikka muutama koira sääti takanammekin.
  • Muutaman askeleen seuruu ok, täyskäännös ok. Vasemmalle kääntyessä Lykky lähti minua kiertämään ja kävi ilmi, että se ei liikuta takapuoltaan oikein. Tätä täytyy treenata lisää, ensin paikoillaan kääntymisiä ja sivuaskelia ja sitten hiljalleen liikkuen. Oikealle kääntyminen oli ok. 
  • Hypyssä Lykky hyppää, ei pysynyt seistessä paikoillaan, takaisin hypätessä kolautti jalkansa. Tätä ei olla treenattu yhtään, harjoitellaan keskenämme, kun uskallan laskea koiran irti.
  • Väliajoilla harjoiteltiin Lykyn lepoa, se valahti jopa lonkka-asentoon ja lopuksi laski kuononsa maahan. Vaikka vieressä oli superherkku-mitteli. Tässä ollaan edistytty. Samanlaista reuhtomista ei ollut muutenkaan kuin ensimmäisellä kerralla.
  • Väliajalla harjoittelin myös paikallaolemista sekä maaten, istuen että seisten. Kiersin Lykyn ympäri ja toistin sanaa "paikka". Pysyi!
  • Jäävistä kokeilin pysähtymistä, ensin ilman seuruuta ja sitten seuraamisesta hiljaisesta vauhdista, osasi! Jihuu.
Jännittävin hetki koitti, kun leikitin Lykkyä ja yhtäkkiä se terrieri, joka haastoi jo edellisellä kerralla riitaa, ja tälläkin kertaa, yllättäen pääsi irti ja syöksyi luoksemme hampaat irvessä haukkuen. Nappasin Lykkyä lähempää kaulapantaa kiinni ja olin terrierille niin pelottava kuin kykenin eli astuin sitä kohti uhkaavasti ja huusin jotakin. Lykky ei tehnyt mitään. Se vaan katsoi 5-kiloista koiraa, että tulit sitten moikkaamaan. Koiran käännyttyä takaisin omistajansa luokse Lykky jatkoi leikkiä kuten ennen väliepisodia. Huh.

Nyt onkin sitten 4 viikkoa noista taukoa, möllitokoja naapuriseurassa kahtena tiistaina ja omassa seurassa myös. Lystin voisin voittajaluokan mölliin ilmoittaa. Lykyn kanssa tekee mieli jatkaa häiriötreenejä, ovat tehneet hyvää. Sitä paitsi treeneissä on kivaa minullakin.



Lisäys: Illalla Lystin kanssa kaukokäskyjä noin 10 metrin päästä x 3, 1-3 siirtymää kerrallaan. Nakki takapalkkana koira pysyi paikoillaan.

Lisäys nro 2: Ostin koirille uudet hammasharjat ja skarppaan taas niiden hampaiden pesussa. 

Ei kommentteja: