torstai 20. syyskuuta 2012

Agia ja saalistusta

Tiistaina tottistelin Lykyn kanssa. Pääasiana oli oikea asenne noutoon. Saalistus ja leikki kantaa, koira edistyy. Paikkamakuuseen paneuduimme toiseksi. Häiriötreeneistä on ollut apua, koska nyt vuffe pysyi maassa vaikka olin lähes kokonaan piilossa. Muuta häiriötä en tehnytkään ja tarkoitus oli pitääkin helppo treeni. Palkkasin hyvin. 

Keskiviikkona saimme agilityvalmennusta yksilönä että ryhmänä. Lysti suoritti radan aluksi pätkissä, pysähdyttiin korjaamaan virheet. Harjoitusta kaipaa alastulokontakti, jossa koira lähtee helposti liikkeeseen mukaan, jos teen persjätön. Toisena tullaan opettelemaan itsenäisempiä keppejä. Teki nannaa pätkien korjaamisen jälkeen suorittaa koko rata nollalla maaliin. Koutsin kiva neuvo, kun morkkasin omaa ohjaustani, vääriä valintoja ja hilkku-nollia: Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti virheitä, koiran osaamisellekin saa sälyttää osansa.

Lykyn kanssa tuli - yllätysyllätys - samat jutut. Lykky varasti lähdöstä ja vein sen alkuun. Hyvä, jos tarkoittaa sitä, että rata imee puoleensa. Se ei osannut puomin ylösmenoa. Vire oli korkeampi kuin yhden hypyn takaa, joten homma on vielä kesken. Tämän etukäteen arvasinkin. Alasmenolla se lähtee helposti liikkeeseen mukaan, joten siihen treeniä myös. Kolmantena opeteltiin itsenäisempiä keppejä Lykylläkin hoksaamisen kautta.  

Kuva: EJP


Tänään oli oman seuran ryhmätreenit Lystin kanssa. Koutsia ei ollut, joten kipittelimme edellisen ryhmän rataa keskenämme. Samat tutut virheet toistuvat: lähtö (palautin peruututtamalla), alastulokontaktit (uusinnalla otti) ja hankalahko keppialoitus (uusinnalla ok), mitä ei yhtään helpottanut pimenevä ilta ja muutamat sammuneet kentän valot. Onneksi pääsin ottamaan useasti keinun, minkä alastulolle Lysti rohkeni lopulta pysähtyä odottamaan, että erkanin puoli askelta.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Mekin on panostettu paikkamakuuseen! Tällä viikolla tehtiin paikkamakuuta agiradallakin :) Se on jo aika hankala ympäristö Jäynällekin, kun putket (ja kontaktit!) vetäisivät puoleensa ihan ilman muitakin koiria! :D

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Jäynä vaikuttaa kyllä pätevältä!

Mulla tuo vuffe huilaa agiradalla "lepo"-kehotuksella lelu suussa maaten, mikä ei ole superehdoton käsky.