lauantai 14. helmikuuta 2015

Myö ollaan jumpattu ja tottisteltu ja agiloitu

Kattila on vaihdettu pienemmäksi, 4-litraiseksi. Lykylle vaihto ei aiheuttanut ongelmia, mutta Lystin pitää vielä treenata. En ole aikeissa laittaa koiriani tulille (...), vaan seisovat pohjan päällä. Lykyn vartalonhallinta on kehittynyt kovasti sitten teiniaikojen.


Lykyn kanssa tottistelin pihakadulla. Tämä pitäisi ottaa vakio-ohjelmistoon, vaikkei tällä saralla kisatavoitteita olekaan. Häiriönä toimivat naapurin lapset, joista 3 pelasi sählyä ja kaksi miekkaili lumilinnan ja -tunnelin luona. Seuruutin, peruutin, tein jäävät, vaadin sivulla kontaktia. Palkkasin patukalla. Lumilinnalapsia nauratti ja he katsoivat uteliaina. Lykky loi heihin pitkiä ja innokkaita silmäyksiä, joista ei valitettavasti saanut palkkaa (koska halusin sen pysyvän kontaktissa).

Sittemmin kävin Lykyn kanssa kävelemässä meditatiivisesti. Kävelin puolet normaalia hitaammin. Hihnan kuului pysyä löysällä. Välillä käskin Lykyn kulkemaan takanani. Koiralle kasvoi entistä isommat korvat päähän ja lenkki tuntui hyvältä (ainakin minusta).

Tässä välissä piipahdin Lystin kanssa agilityhallilla. Ratana oli sama, mikä torstain treenissä. Eka yrityksellä tuli harmittava kielto piiloputkelle, toisella yrityksellä tehtiin nolla. Kontaktit olivat oikein hyvät. Harjoiteltiin hankalampia keppikulmia ja tiukempia käännöksiä. Huomasin taas, että Lysti ei ilmassa käänny. Se on käännettävä ennakkoon ja se systeemi pelaa. On se ihme, että pitää sama pyörä keksiä uudelleen kerta toisensa jälkeen.

Treenin jälkeen Lysti piehtaroi lumivallien seinämiä vasten. Kätevää, ei tartte mennä kyljelleen. Riittää, että kallistuu 20 astetta.

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Jotenkin söpöt nuo kattilan päällä tasapainoilevat tassut, etenkin Lykyn. :D Hauska temppu, voisin itsekin ottaa ohjelmistoon joskus tulevaisuudessa. Kömpelömmän koiran kanssa voi varmaan aloittaa paistinpannulla.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tassujen katseluun just ihastuinkin ja sillä videokin on rajattu vähän hassusti. Paistinpannu on hyvä idea! Jos siinä on tulla ongelmia, uunipelti pelastaa. ;)