maanantai 23. helmikuuta 2015

Valmennusprojektissa

Olemme Lykyn kanssa seuran valmennusohjaajaprojektissa mukana ja siksi olemme käyneet Marjan opissa säännöllisesti. Tänään katsottiin, missä mennään ja videoitiin treeni.

Meidän teemamme on ollut sopiva vire sekä koiralla että minulla. Lykyllä pohjana käytetään Marian oppeja, erityisesti vieheleikkiä. Itselleni pyrin rakentamaan sopivan mielentilan tekemällä kunnollisen ratasuunnitelman ja tavoittelemalla rauhallisen ohjaamisen tunnelmaa. Tavoitteena on ehjä kokonaisen radan ohjaus, mistä on nostettu esiin luotto koiraan, rytmitys ja oikeat ohjausvalinnat.

Video on tässä. Ekalla kerralla ohjasin, kuten olisin ohjannut kisoissa. Myöhemmin kolmosesteen ohjausvalinta muutettiin.

Harjoitus poiki A:n ylösmenojen kontaktien vahvistukset. Lykky ei A:lla kestä yhtään vedätystäni. Lisäksi ylösmeno alkoi pykiä, kuten syksyllä kerran. Tosin pariin viikkoon ei olla kontakteja tehtykään ja lisäksi aiemmin olen teettänyt niitä lähinnä puomilla koiraa säästääkseni. Videolta huomaan myös, että kontaktilta vapautus on vähän epämääräinen.

Joka tapauksessa treenistä jäi hyvä mieli - ei vähiten siksi, että tilaisuudessa oli positiivinen tunnelma.

Tämän jälkeen ajoin Lystin kanssa Saimaan rannalle. Lämpimien ilmojen ja vesisateiden myötä hanki on kadonnut. Jos rannasta yhtään poikkesi, alkoi jää rutista jalkojen alla ja vettä nousi jään pinnalle. Alkoi hirvittää, pitääkö varustautua uimaan (ja arkkuun), joten "kirmaamme vapaina horisonttiin" -lenkki jäi lopulta samoiluksi rannan tuntumassa.

Lystillä on ihanan lempeä oma ilmeensä. 

Tätä se rakastaa.


Lykky treenin jälkeen. Koiraa nopeasti vilkaistuani luulin ensin,
että pää on oikealla, että onpas se lysähtänyt. ;)

Ei kommentteja: