tiistai 18. heinäkuuta 2017

Videoita ym.

Olemme käyneet metsäkävelyillä, syöneet mustikoita ja metsämansikoita, joita pentukin ahmii. Eilen retkemme päätteeksi pentu livahti kahdesti auton alle ja katseli sieltä voitonriemuisena. Pesin sen shampoolla seikkailujensa päätteeksi, heihei punkkilitku sitten vaan. Valkuaisten vilahduksista päätellen auton alle meneminen jäi sen mieleen ja mietin, olisiko punkkipanta paras ratkaisu.

Eilen Gibli pääsi leikkimään pentujen kanssa tosi taitavan bortsun kanssa. Oli ilo nähdä, kuinka bc piti ystävällisesti huolta siitä, että pysyi ylempänä.

Tänään otin videota pitkästä aikaa. Tuli hirveä olo ja ikävä, kun kameran viimeisin video oli Lykyn maaliskuisista agilitytreeneistä. Rinnassa ahdistaa vielä tätäkin kirjoittaessani.

Gibli näki tikkaat sunnuntaina. Lysti näytti, kuinka ne mennään. Pentu seurasi. Otin nyt videolle. Pentu on uusissa asioissa tuolla tavalla harkitseva ja oppii sukkelaan. Sisällä leikittiin pesuvadilla. Otin siitäkin videot, kuten myös "tottistelusta". Jälkimmäiseen voisin alkaa panostaa. Luoksetulo ja paikoillaan oleminen olisivat tärkeimpiä. Pentu tarjoaa mielellään istumista ja maihinmenoa, joten kivoja hetkiä on luvassa lisää.




Ei kommentteja: