maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hyppytekniikkaa

Vapaapäivän yhtenä ohjelmanumerona oli koirien treenaaminen, kun hallilla ei ole muita. Neljällä muulla autokunnalla oli samat ajatukset, mutta sain hyvin tehtyä, mitä olin ajatellut.

Gibli
  • Tottista: sivulletuloa, seuraamista ja maihinmenoa. Namitan edelleen seuraamisessa, mutta koira on paikalla aktiivisemmin ja tietää jo aika hyvin, missä kuuluu olla. Pitää vaan muistaa palkata se alempaa, koska on niin pieni. Nyt se välillä syö etujalat ilmassa.
  • Hyppysarjana 5 hypyn sarjaa rimat "sikin sokin" 20 cm korkeudella. Vaihtelin rimojen suuntia. Palkkana oli ruokaa. Gibli teki hyvää työtä. 
  • Toisena tein taipumista. Ensin piti koiraa totutella hyppäämään kaikki hypyt, sitten se onnistui. Lopetin, kun sain molempiin suuntiin onnistumaan 5 hyppyä. 
  • Puomin lankkua koiruus juoksee nyt namipalkalla käskyllä "kiipee". Ajatus on vain, että se pysyy lankulla. En ole tehnyt vielä päätöstä, miten teetän kontaktit aikoinaan.
  • En videoinut, olisi pitänyt.
Lysti
  • Lysti-parka kärsi aikataulupaineista. Sen kanssa mentiin vain perussarjaa, taipumista ja takaakiertoja kaukaa ohjattuna.
Sitten ajelin hallilta vähän matkan päähän jäähdyttelemään koirat. Lomapäiväni kunniaksi sataa vettä.


Ei kommentteja: